Kirjoitukset avainsanalla vanhemmuus

 

En tiedä oikein mitä on tapahtunut, mutta nykyään pelkään vähän kaikkea. Pelkään kävellä yksin kaupungilla varsinkin pimeässä, pelkään matkustaa junalla, pelkään kävellä asemalla ja asematunnelissa. Pelkään lentämistä ja pelkään sitä kun läheiseni matkustavat. Pelkään jopa avata oven kun ovikello soi enkä tiedä kuka ovella on.

Näin ei ole ollut aina. En minä ennen pelännyt matkustaa junalla tai lentokoneella. En osannut pelätä omaa kaupunkiani enkä oikein edes vieraitakaan kaupunkeja. Mieleni oli avoin uusille paikoille ja kaduille kun nykyään taas ne lähinnä laittavat minut pitämään laukustani tiukasti kiinni ja puristamaan avaimia taskussa sormieni välissä. Ihan vaan varalta.

Mitään pahaa ei minulle tai läheisilleni ole onneksi tapahtunut, mutta jostain kumman syystä ajatukset vaeltelevat siihen, että jotain voisi tapahtua. Pelkääminen on ehkä väärä sana, mutta nykyään tulee ajateltua enemmän kaikkea pahaa, mitä voisi tapahtua.

 

 

Mitään paniikinomaisia kohtauksia tai ajatuksia minulla ei näiden pelkojeni suhteen ole, mutta päässäni mietin, mitä voisi tapahtua ja miten lapseni esimerkiksi selviäisivät siitä, että joutuisin johonkin onnettomuuteen tai päin vastoin. Tiedätteköhän yhtään mitä yritän sanoa? En varsinaisesti pelkää, mutta ihan varmasti ylianalysoin ja mietin liikaa.

Pelkoni ja ajatukseni johtuvat varmasti siitä, että uutiset ovat hyvin pitkälle täynnä kaikkea kamalaa. Kaikkea, mitä ei edes uskoisi tapahtuvan. Kaikkea, mitä ei voisi ikipäivänä edes kuvitellakaan olevan mahdollista. Välillä tuntuu, että maailma on aivan sairas paikka ja ihmiset ovat hulluja.

Esimerkiksi oman kaupunkini keskusta on muuttunut ahdistavaksi paikaksi eikä asioille tunnuta oikein tekevän yhtään mitään. Olen monesti miettinyt, että kuvittelenko vain tilateen, mutta en ole yksin ajatusteni kanssa ja toivon todella, että asioihin tulisi muutos. Enhän muuten uskalla koskaan päästää lapsiani yksin kaupungille.

 

 

Se, että olen äiti ja vastuussa kolmesta pienestä lapsesta saa minut ajattelemaan enemmän kaikkia mahdollisia vaaroja ja onnettomuuksia, se on varma. Se, että enää en ole vastuussa vain ja ainoastaan itsestäni, saa toki miettimään, että miten voin pitää omat lapseni ja itseni turvassa.

Ratkaisu tähän kaikkeen ei tietenkään ole se, että lopetan junalla liikkumisen tai lentokoneella lentämisen. Ei tietenkään! Sehän varmasti vain pahentaisi pelkojani enkä pian uskaltaisi poistua etuovesta. TIedän kyllä, että vahinkoja voi sattua vaikka olisi kuinka varovainen ja tietyllä tapaa uskon kohtaloon. Jos jotain on tapahtumassa niin se kyllä sitten tapahtuu matkustaisin junalla tai en.

Yritän ajatuksistani huolimatta nähdä maailman kauniina paikkana ja oletan, että lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin ovat hyviä. Hymyilen vastaantulijoille ja katson heitä silmiin. Toivon kuitenkin, että kaikki läheiseni olisivat turvassa eikä tämä maailma enää muuttuisi hullummaksi.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Meidän arki kolmen pienen lapsen kanssa on usein melko hektistä ja aikataulutettua ekaluokkalaisen lukujärjestyksen sekä harrastusten mukaan. Aamulla herätään aikaisin ja illalla lasten nukkuaanmenoon asti mennään aikalailla lasten tarpeet huomioiden. Mies toki käy töissä, mutta minä olen kotona lasten kanssa. Kuitenkaan kummallekaan ei sitä omaa aikaa juurikaan päivän aikana järjesty.

Me kuitenkin suhteellisen usein järjestämme sitä kallisarvoista omaa aikaa viemällä lapset mammalaan yökylään ja tekemällä silloin yhdessä jotakin. Olemme joko ihan vain kaksin kotona, käymme illallisella, kutsumme ystäviä meille tai teemme jonkun pienen reissun. Viimeisimpänä juuri olimme yön hotellissa Helsingissä. Söimme hyvin ja istuimme rauhassa iltaa. Kävimmepä jopa yökerhossakin, mutta ei se oikein enää ole minua varten!

Olemme onnekkaassa asemassa, kun saamme lapset yleensä helposti hoitoon ja pääsemme kahdestaan oman ajan pariin. Tiedän kyllä, että aina se ei ole ihan niin yksinkertaista ja helppoa. On pitkiä välimatkoja, iäkkäitä tai sairaita isovanhempia eikä aina heitä enää ole tai sitten he eivät välttämättä edes halua hoitaa lapsenlapsiaan. Onneksi meillä isovanhemmat auttavat ja ottavat lapset hoitoon!

 

 

Minulle oma aika jokapäiväisessä arjessa on sitä, että illalla saan olla pari tuntia ihan rauhassa. Ei tarvitse vaihtaa vaippaa, lämmittää ruokaa tai rakentaa junarataa. Kaikki ihania asioita, ei sillä, mutta jos niitä tekee tauotta ympäri vuorokauden niin kyllä se rupeaa väsyttämään. Tarvitsen sen oman hetkeni, jolloin minun ei tarvitse sännätä joka suuntaan tai toimia erotuomarina vaan saan syödä ruokani rauhassa. Saan jopa siivota lelut paikoilleen rauhassa!

Siivouksesta puheenollen, myös viikkosiivous tuntuu omalta ajaltani. Mies tekee lasten kanssa sen aikaa jotain ja minä saan siivota kodin rauhassa. Kuulostaa varmaan melko säälittävältä, mutta nautin kun saan siivota ihan kaikessa rauhassa yksinäni. Ei tarvitse ajatella juuri mitään tai vastaavasti on aikaa omille ajatuksille. Usein arkipäivisin kun on sellainen meno, että ei ehdi kuunnella omia ajatuksiaankaan. 

Joskus myös se, että laitan pyykit pyykkihuoneessa yksinäni kaikessa rauhassa tai, että pääsen suihkuun ennen lasten nukkumaanmenoa ihan yksin, tuntuu mahtavalta! Silloin ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun tai tehdä sataa asiaa samaan aikaan. Ihan mahtavaa kun pystyy keskittymään johonkin aivan kaikessa rauhassa.

 

 

Minulle oma aika siis on ihan hirvittävän tärkeää. Se tarkoittaa sitä, että silloin minun ei tarvitse huolehtia kenenkään muun perustarpeista tai päivärytmeistä. Älkää käsittäkö väärin, rakastan arkea lasten kanssa kotona, mutta se on äärettömän kuluttavaa ja stressaavaa. Tarvitsen siitä säännöllisen hengähdystauon, jotta jaksan sitä taas.

Parasta tietysti on, että saamme viettää oman aikamme yleensä miehen kanssa yhdessä eikä meidän tarvitse vuorotella hengähdystaukojemme kanssa. On melkoisen piristävää keskustella välillä aikuisten ihmisten kanssa kun päivät suurimmaksi osaksi vietän lasten kanssa. Puhua heidän kanssaan kyllä saa niin, että kieli on solmussa, mutta ei se ihan vastaa keskustelua aikuisen kanssa!

Välillä tuntuu, että yökyläreissujen järjestäminen ja siihen omaan aikaan pääseminen vaatii kovasti järjestelyä ja ponnistelua, mutta kyllä se joka kerta vaan on sen arvoista! Vaikka kotiinpaluu on joskus melkoinen isku vasten kasvoja kiukuttelevien lasten kanssa, on se oma aika silti vaan senkin arvoista. Seuraavana päivänä kotiinpaluusta kun arki taas on palautunut raiteilleen, jaksaa paremmin ladatuilla akuilla ja rauhallisella mielellä.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Tänään oli taas sellainen päivä, että sai muistutella itseään, että kyllä minä riitän ja osaan tämän äitinä olohomman. Piti oikein kaivaa vanha kirjoitukseni esiin ja lukea se läpi. Päätin jakaa sen uudelleen päivitettynä versiona, jos vaikka se tsemppaisi jotain äitiä jossain päin.

Alunperin aihe oli tullut mieleeni K-Marketin lastenruokahyllyllä ostaessani vauvalle korviketta, joka oli päässyt loppumaan. Valikoimissa ei ollut käyttämäämme merkkiä, joten jouduin ottamaan toista. Jostain syystä se korvikemerkki toi mieleeni sen fiiliksen kun ensimmäsiä kertoja esikoiselle annoin korviketta. Kaiken sen syyllistämisen, mitä siihen liittyi. Kaikesta sitä voikin syyllistyä ja kaikesta sitä yritetäänkin syyllistää! Todella surullista. Pitäisi antaa tukea ja tsempata, ei syyllistää.

Vauvan parasta ravintoa on äidinmaito. Ihan varmasti! Uskon sen. Mutta, jos se imettäminen ei syystä tai toisesta onnistu, silloin annetaan korviketta. Se on niin selvä asia kuin olla voi ja siitä on aivan turha potea syyllisyyttä. Tärkeintä on, että lapsi saa ravintoa, kasvaa ja kehittyy. Jos tuntuu, että haluat nähdä vaivaa imetyksen onnistumiseksi niin tee se, mutta jos et niin älä. Kumpikaan valinta ei tee sinusta huonoa äitiä. Korviketta syöttävät äidit saavat melkolailla syyllistystä osakseen, mutta mikään maailman korvike ei voi olla niin kamalaa myrkkyä, etteikö sitä voisi ihan oikeasti hyvällä omallatunnolla vauvalle antaa, jos se on vanhempien mielestä oikein tehty. 

Sitten kun aletaan maistella kiinteitä, ruvetaan miettimään, että ollaanko huonoja äitejä, jos ei tehdä itse ruokia. Ei olla! Ja taas toisaalta, jos haluat tehdä ruuat itse, tee ne. Mutta, jos se tuntuu ylivoimaiselta niin kyllä niitä voi kaupastakin ostaa. Itse en usko, että tältä maapallolta löytyy supermarketin hyllyltä niin puhdasta bataattia, että sen soseuttamisen takia kannattaisi menettää yöuniaan. Toinen asia, josta syyllistetään äitejä puolin ja toisin, on se tapa, jolla kiinteiden maistelu pitäisi aloittaa. Soseet vai sormiruokailu? Ihan oikeasti, jos joku haluaa syöttää lastansa lusikalla tai antaa hänen syödä sormillaan niin mitä sitten? Ihan oikeasti, mitä sitten?

 

 

Tietenkin myös uni- ja nukuttamisasiat ovat oma lukunsa. Jos nukut vauvan vieressä, se on huono juttu se. Jos nukutat omassa sängyssään, ei sekään ole oikein. Omasta huoneesta puhumattakaan! Kannustan jokaista toimimaan niin kuin parhaalta tuntuu. Niin kuin omalle perheelle sopii! Se on oikein. Ja, jos vauva tarvitsee unikoulun, jotta oppii nukahtamaan ja nukkumaan, silloin se kannattaa tehdä. Yöunet kuitenkin ovat ehkä maailman tärkein juttu!

Koti saattaa hyvinkin näyttää siltä, että siellä olisi räjähtänyt vähintäänkin pommi tai pari. Mitä sitten? On varmasti ollut parempaa tekemistä kuin laittaa tavaroita paikoilleen ja pyykkiä tai astioita koneeseen. Myös päiväunet ovat juuri sitä parempaa tekemistä, jos siihen on mahdollisuus ja jos väsyttää! Kyllä siihen kodin puunaamiseen tulee aikaa sitten kun on tullakseen. Toisaalta taas, joskus se siisti koti ja käynnissä oleva tiskikone tuovat jollekin äidille mielenrauhan!

Ulkonäköpaineet. Yritä olla ottamatta sellaisia. Normaalisti naisen kropalla kyllä kestää hetki palautua raskaudesta. Aika harvoin se maha imeytyy takaisin sinne mistä tulikin viikon sisällä synnytyksestä. Se on ihan normaalia! Ja, jos se imeytyy, hieno juttu. Siitä saa olla onnellinen! Mutta niistä kiloista ja mahasta pääsee kyllä eroon, jos haluaa. Joskus se voi vaatia töitä, joskus vain aikaa. Jos ulkonäkö häiritsee, kannattaa asialle tehdä jotain oman itsensä vuoksi. Ei siksi, että pitää vaan siksi, että haluaa. Jos haluaa. Kun on sinut oman ulkomuotonsa kanssa, on parempi olla! Ja se taas heijastuu eteenpäin.

Ja sitten kun se äitiysloma loppuu niin sekin on taas sellainen homma, että jos jäät kotiin, olet laiska kotirouva. Jos taas menet töihin, olet itsekeskeinen uranainen. Aina on niitä, jotka ajattelevat erilailla ja paheksuvat valintojasi. Joskus on pakko mennä töihin eikä todellakaan voi taloudellisista syistä jäädä kotiin vaikka kuinka haluaisi. Ja joku ei välttämättä edes viihdy kotona lasten kanssa, joten silloin on koko perheen hyvinvoinnin kannalta varmasti parasta mennä töihin, jos siihen on mahdollisuus. Jos taas viihtyy lasten kanssa kotona, kannattaa ehdottomasti jatkaa niin, jos vain suinkin on mahdollista! Ei sitä lasta pakko ole päivähoitoon viedä. Yhtälailla ne sosiaaliset suhteet kehittyvät kun lapsi pääsee aina silloin tällöin ikäistensä kanssa leikkimään esimerkiksi puistossa tai ystävien luona. 

Minun pointtini tässä on se, että kannattaa tehdä niinkuin sinulle ja perheellesi sopii. Neuvoja tulee kokoajan jokapuolelta. Niitä kannattaa toki kuunnella ja sitten valita ne, jotka haluaa ja jotka tuntuvat oikeilta. Tärkeintä on, että teidän perhe voi hyvin! Silloin kaikki sujuu paremmin ja on helpompi luottaa siihen, että tekee oikein. Äidinvaisto on niin vahva, että siihen kannattaa luottaa silloin kun perusasiat on kunnossa. Tällä tarkoitan sitä, että jos et ole nukkunut kolmeen päivään, voi äidinvaistokin käydä ylikierroksilla.

Joka tapauksessa, luota siihen, että osaat ja opit lisää ihan kokoajan!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän seitsenvuotias tyttärensä, kolmevuotias pikkuveli, yksivuotias pikkusisko sekä karvainen koirakaveri.

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat