Kirjoitukset avainsanalla synnytys

 

No niin, ei muuta kuin omat hapeälliset asiat kehiin sitten vaan kun kerran häpeäviikkoa vietetään. Nämä on asioita, joista en varmaan muuten kirjoittelisi, mutta haluan osoittaa kaikille, että häpeäminen on usein aivan turhaa, sillä me kaikki olemme ihmisiä ja ikävä kyllä kaikki olemme välillä noloja.

 

 

Äkkiseltään ajateltuna viime vuosien häpeälistalle saattaisivat päästä vaikka seuraavat tilanteet (sekalaisessa järjestyksessä):

  1. Voi käydä niin, että kun menet ensisynnyttäjänä ensimmäiseen sisätutkimukseen (kyllä, gynekologinen tutkimus), on lääkärinä sinun puolituttu (naispuoleinen) kaverisi, jonka kanssa olette mm. tehneet yhden railakkaan laivareissunkin. Tilanne voi hävettää hyvinkin paljon.
     
  2. Voi käydä myös niin, että seuraavassa raskaudessa menet taas sisätutkimukseen ja lääkärinä on toinen, läheisempi, kaverisi. Lääkärit ovat toki ammattilaisia, mutta potilaat eivät niinkään!
     
  3. Kun synnytys on niin nopea, että ei ehdi saada peräruisketta niin se kakkahan muuten tulee siihen sängylle. Onneksi vain pieni sellainen ja kätilön mukaan se on aivan luonnollinen sekä jokapäiväinen juttu. Mutta mielummin ehkä se ruiske tai käynti vessassa. Muuten voi hävettää.
     
  4. Toisen synnytyksen voi hoitaa myös oksentamalla. Läpi koko vuorokauden. Vielä ponnistusvaiheessa ja luonnollisesti sitten sen jälkeenkin. Jollekin voi olla noloa oksentelun lisäksi se, että kaikki oksennukset, jotka osuvat pussiin, mitataan.
     
  5. Yhdessäkin synnytyksessä joku joutui kiireelliseen keisarinleikkaukseen ja varmasti on täysin normaalia, että ensimmäisenä pyytää kirurgia leikkaamaan niin alhaalta, että tämä joku voi jatkossakin käyttää bikineitä.



                                   Viime kesänä Kroatiassa ja kyllä bikinit päällä!
    Viime kesänä Kroatiassa ja kyllä bikinit päällä!


     

  6. ​Kun lapsi huutaa jouluna papalleen (jota muuten rakastaa yli kaiken), että toivoisi tämän olevan kuollut, voi nousta jotain häpeäntunteita pintaan. Tilanne, joka tähän johti, voi olla niinkin vakava, että uhmaikäiseltä yritettiin pyyhkiä suupieliä. Äiti häpesi heti ja lapsi onneksi myös hetkeä myöhemmin.
     
  7. Vaikka kuinka kokee olevansa hyvä kuski ja osaa ajatella järkevästi sekä ottaa muut huomioon, voi käydä pikku vahinko. Voi nimittäin parkkeerata auton niin, että toinen auto ei pääse parkista pois. Autolle paluu voi vähän hävettää.
     
  8. Jouluostoksilla lapsi voi huutaa kovaan ääneen keskellä kauppaa, että haluaa ostaa papalle joululahjaksi kakkapökäleen. Kädessään hänellä saattaa olla tässä tilanteessa asiaan kuuluvasti jättimäinen tekokakka.

 

Tälläisissä tilanteissa hävettää toki, mutta hetkeä myöhemmin ne eivät enää hävetä, naurattavat vain! Ne ovat sellaisia nopeita häpeän tunteita, jotka mielestäni kuuluvat elämään. Kyllähän silloin vähän kuuluu punastuttaa kun oikeasti tapahtuu jotain noloa. Mutta näille kannattaa nauraa ennemmin kuin ottaa niitä liian vakavasti, sillä kaikille sattuu ja tapahtuu joskus.

 

 

Häpeä ei minun mielestäni aina ole kuitenkaan huono asia. Jos esimerkiksi loukkaa sanoillaan tai teoillaan toista, on silloin syytäkin tuntea häpeää. Pyytää anteeksi, ilmaista häpeänsä ja korjata asiat. Häpeä kuitenkin on täysin inhimillistä ja välillä paikallaan, mutta siihen ei saa jäädä roikkumaan.

Tosiaan itsekin olen hävennyt vaikka mitä, mutta onneksi olen päässyt turhasta häpeämisestä eroon. Enää minua ei pikkujutut niinkään hävetä. Nopea häpeän häivähdys tottakai käy useinkin mielessä, mutta sitten naurattaa lähinnä.

Itse pääsin turhasta häpeästä eroon teatterilla tanssijana työskennellessäni. Tuhatpäiselle yleisölle tanssittiin ja laulettiin monta vuotta, joten siinä ei ollut enää tilaa häpeälle. Häpeämällä itseään ei teatterimaailmassa pitkälle pötkitty ja siellä opin, että ihan oikeasti luottamalla itseensä onnistuu kyllä.

 

 

Siinä kohtaa kun häpeä on niin kovaa, että se estää elämästä normaalia elämää, kannattaa etsiä ja keksiä keinoja, joilla päästä häpeästä eroon. Kenenkään ei oikeasti kuulu hävetä itseään. Itseään kuuluu arvostaa ja rakastaa juuri sellaisena kuin on! Jos itse ei arvosta itseään tai luota itseensä, miten sitä voi odottaa muilta?

Minun mielestäni häpeä, jännittäminen, liiallinen vaatimattomuus ja itsensä vähättely kuuluvat kaikki samaan kategoriaan. Kaikki tunteet ovat itselläni kulkeneet käsi kädessä ja aina jollain tapaa liittyneet toisiinsa. Kun noidankehän saa purettua niin olokin kyllä helpottuu eikä enää jännitä tai häpeä turhan takia. Energiaa säästyy kaikkeen muuhun!
 


On kamalan raskasta elää jatkuvan jännittämisen ja epäonnistumisen pelon kanssa. Jännittämiseen liittyy mielestäni jollain tapaa aina häpeä. Joko häpeää sitä mitä on tekemässä tai sitten pelkää sitä, mitä voi tapahtua. Itseensä pitää kuitenkin aina luottaa ja hyväksyä se, että joskus voi mokatakin. Ja sekin on ihan hyväksyttävää ja inhimillistä.

Pitää muistaa, että jos ei yritä, ei voi onnistuakaan. Myöskään väärässä olemisessa ei ole mitään hävettävää. Silloin pitää myöntää, että on väärässä ja jatkossa yrittää tehdä toisin. Minun mielestäni kuitenkin ihminen joka yrittää ja epäonnistuu, on rohkeampi kuin ihminen, joka ei edes yritä.

Itsensä likoon laittaminen vaatii yleensä paljon eikä se todellakaan aina ole helppoa. Riskinä on kuitenkin se epäonnistuminen ja pelko häpeästä. Toisaalta, palkinto siitä, että onnistuu on yleensä paljon suurempi!

 

-R

 

Kommentit (3)

Torey

Ei mulle tarjottu kummastakaan muistaakseni mitään peräruiskeita. Eikä siinä ponnistaessaan kauheasti tullu mietittyä mitä muuta lapsen lisäksi ulos saattaa ponnistaa. 😄 Itellä ehkä oli valmiiksi se "oon kuullu ihmisten paskovan tässä tilanteessa" plus se, että niille se kikkareiden mahdollinen pois siivous äkkiä on niin rutiini juttu jo, että en jaksanu asiaa kauheesti miettiä. Vaikka pieni sellanen "voi ei" ehkä mielessä kävikin. 😂

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Eikä! Mä sain kahdesta ekasta ruiskeet kyllä ihan automaattisesti. Ei kyselty haluunko. Kai ne oli jo kyllästyneitä kakan siivoukseen. 💩 Jos nyt yksityiskohtiin mennään niin mulla tää tuli jo ennen ponnistusvaihetta kun avautumisvaihe oli niin raju. Eli ihan jouduin pyytämään, että voisitko siivota ton pökäleen. 🙈

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat