Kirjoitukset avainsanalla elämä

 

Minun elämäni ei todellakaan ole täydellistä ja väitän, että täydellisyyttä ei ole olemassakaan ihan oikeassa, jokapäiväisessä, elämässä tai parisuhteessa. Aina välillä on elämässä kuin elämässä huonoja hetkiä ja kurjia juttuja, mutta eivät ne silti tee elämästä huonoa.

Kenenkään elämä ei varmasti ole täydellistä enkä usko, että kukaan voi elää niin siloiteltua elämää tai parisuhdetta kuin joskus esimerkiksi Instagramissa  näkyy. En usko, että yltiöpositiiviset ja viimeisen päälle ihanat Instagram -tarinat tai muut somepäivitykset ihan oikeasti olisivat koko totuus jonkun ihmisen elämästä. Nehän ovat yleensä niitä elämän parhaita hetkiä ja asioita, joita halutaan tuoda esille.

Esimerkiksi en usko, että kenenkään parisuhde on täydellinen tai koti aina viimeisen päälle siisti. Eikä se haittaa! Kyllä minäkin siihen siloitteluun sorrun. En halua päivittää negatiivisia juttuja someen vaan haluan keskittyä kivoihin asioihin. En halua yleensä julkaista itsestäni aivan totaalisen räjähtänyttä kuvaa ilman meikkiä enkä halua myöskään kuvata sotkuista kotia. Miksi ihmeessä haluaisin?

 

 

Haluan muistaa, että se ihailemani Insta-tili ei ole koko totuus kenenkään elämästä vaan usein ehkä jopa illuusio siitä, millainen haluaisi elämänsä olevan. Elämä kun ei voi olla täydellistä vaan aina välillä joku menee mönkään! Ja niinhän sen kuuluu ollakin. En halua alkaa vertailla elämääni kenenkään somepäivityksiin enkä halua, että kukaan vertailee omaansa minun someeni. Inspiroituminen on asia erikseen ja siinähän esimerkiksi Instagram on ihan huippu!

En halua käyttää energiaa täydellisen elämän tavoitteluun kun sellainen ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. En halua vertailla elämääni kenenkään somesiloiteltuihin tarinoihin vaan haluan keskittyä siihen, mikä kaikki meillä on hyvin. Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan somea ja varsinkin Instagramia, mutta selailen sitä kyllä todella kriittisesti. Tiedän, että se on usein vain hyvin pieni osa totuutta varsinkin, jos kaikissa päivityksissä kaikki on aina niin kovin ihanaa.

 

 

Minun mielestäni meidän elämä, parisuhde ja arki ovat epätäydellisen ihania juuri näin! Ei elämän tarvitse olla somesiloitellun täydellistä ollakseen ihanaa ja kaunista. Ei todellakaan! Koti saa olla välillä sotkuinen, arki kaoottista ja parisuhdekin kestää satunnaiset riidat. Ne ovat elämää. Meidän elämäämme! Nautitaan niistä.

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Olisinpa tiennyt, että aina ei tarvitse olla vahva. Aina ei tarvitse jaksaa vaan, kun väsyttää ja voimat loppuvat, voi levätä. Aina ei vain tarvitse jaksaa eikä aina tarvitse esittää vahvaa. Vaikka välillä lepäisi, ei menetä mitään! Elämä odottaa kyllä vaikka ottaisi vähän rauhallisemmin.

Olisinpa tiennyt, että ei ole heikkouden merkki näyttää tunteensa. Aina ei tarvitse esittää, että kaikki on kunnossa eikä kaikkea tarvitse käsitellä yksin omassa päässään. Kaikki tunteet ovat sallittuja, ei niitä tarvitse hävetä.

 

 

Olisinpa tiennyt, että pystyn mihin ikinä haluan. Minussa on kaikki mitä tarvitsen ja opin kaiken mitä vain itse päätän oppia. Kun asioita haluaa tarpeeksi ja ne ovat tarpeeksi tärkeitä, pystyy oppimaan mitä vain kunhan uskoo itseensä.

Olisinpa tiennyt, että kaikki selviää ajallaan. Että kyllä se elämä kantaa vaikka aina ei tietäisikään, mitä tehdä. Kun kuuntelee sydäntään ja tekee niinkuin oikealta tuntuu, kaikki selviää ja kaikki tapahtuu ajallaan.

Olisinpa tiennyt, että sillä mitä muut ajattelevat, ei ole mitään merkitystä. Vain sillä, mitä itse ajattelen on merkitystä. Ei todellakaan tarvitse olla sellainen kuin muutkin vaan aina täytyy olla oma itsensä.

Olisinpa tiennyt, että itseään kuuluu rakastaa. Ei vain etsiä vikoja ja yrittää korjata niitä. Itseään täytyy todellakin rakastaa ja arvostaa, jotta voi olla onnellinen!

 

 

Olisinpa tiennyt, että kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. Jopa ne, jotka niin kovin täydellisiltä vaikuttavat eivätkä omia virheitään koskaan myönnäkään. Oma epätäydellisyytensä vain täytyy hyväksyä. Ja muiden epätäydellisyys myös. 

Olisinpa tiennyt, että kaikessa ei tarvitse olla paras. Ihan keskinkertaisuuskin riittää. Ja välillä ei tarvitse osata ollenkaan. Aina ei todellakaan tarvitse olla ykkönen kaikessa, mitä tekee.

Olisinpa tiennyt, että 32 vuotiaana minulla on kaikki, mitä tarvitsen vaikka välillä tuntuikin siltä, että mistään ei tule mitään. Kaikkea ei aina voi saada ja joskus tulee seinä vastaan. Silloin täytyy kokeilla toista suuntaa!

Olisinpa tiennyt, että ihan oikeasti tarvitsin kaikki ne opetukset, jotka elämältä olen saanut. Jos olisin tiennyt kaiken silloin nuorena, en olisi tässä ja nyt. Kaikella siis on tarkoituksensa ja jokaisen meistä täytyy löytää oma tiemme elämässä. Siihen kuuluvat virheet, epäonnistumiset ja kaatumiset.

 

 

#olisinpatiennyt -haasteen laittoi aluilleen upea Maaret Kallio.  Tarkoituksena on kaivaa esiin oma kuva nuoruusajoilta ja kertoa tämän päivän nuorelle se, mitä olisi ollut itselle tärkeää kuulla nuorena. Varmasti suuri osa näistä on sellaisia asioita, mitä kyllä kuulikin, mutta nuorena vain ei uskonut.

Toisaalta hyvä, että en tiennyt, sillä nämä ovat niitä asioita, jotka ovat eniten minulle opettaneet ja opettavat edelleen.

 

-R

 

Kommentit (4)

Kirsi-Maria

Olipa UPEA teksti! Kiitos. Kyyneleet silmissä ja kuitenkin hymy huulilla pohdintaasi luin. Ja yhtä mielenkiintoista ja antoisaa on muuten usein esittää kysymys itselleen myös "toiseen suuntaan" eli "mitä vanhempi minäni (esim. 60-, 80-vuotiaana) sanoisi itselleni juuri nyt nykytilanteeseeni kannustukseksi/lohdutukseksi jne.?". Oletko kokeillut :)? Ihanaa kesää sinne sinullekin!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos ihanasta kommentistasi! ❤️🙏🏼

Tosi hyvä idea työstettäväksi tuo, että mitä vanhempi minä mahtaisi sanoa minulle nyt. Täytyypä alkaa pohtimaan. 🤔

Ihanaa kesää sinulle myös! 😊☀️

-R / Koti Kumpulassa

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Samaa mieltä olen aikaisemman kirjoittajan kanssa, että todella koskettava ja kaunis kirjoitus ❤.

Helena Peltokangas

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Huomasin tässä yhtäkkiä ajattelevani, että arkihan on ihmisen parasta aikaa. Kaikki tämä oravanpyörä ja ruuhkavuodetkin ovat pahimmillaan, mutta minä olen yhtäkkiä oppinut nauttimaan arjesta ihan eri tavalla kuin ennen! Mitä ihmettä oikein on tapahtunut kun aamut eivät enää pännikään?

Olen melko varma, että ponnisteluni pessimismin karkoittamiseen on tuottanut tulosta. Aamut ovat oikeastaan usein aika mukavia, vaikka edelleenkin täällä herätään ennen kukonlaulua joka aamu ja mieskin lähtee töihin ihan yhtä aikaisin kuin aina ennenkin. Tai oikeastaan aiempaa aikaisemminkin. Tänäänkin jo ennen kuutta.

 

 

Lapset kiukuttelevat ja tappelevat ihan kuin ennenkin ja pienimmälläkin on uhma ihanasti aluillaan. Arki on todellista aikataulutusta, koulun lukkarin mukaan juoksemista ja harrastuksiin kulkemista. Silti minä nautin siitä enkä jaksa stressata kaikesta mikä voisi mennä pieleen.

Eniten minua kuitenkin ihmetyttää aamut. Minähän vihasin aamuja vielä jokin aika sitten! Minä olin aina kamalalla tuulella herättyäni ja otti aikansa sekä aika monta kahvikupillista, että pystyin olemaan ihmisiksi. Nyt ei enää hetkeen ole ahdistanut herätä, vaikka liian aikaisin täällä edelleen herätäänkin.

Mitä aamuille oikein on tapahtunut? Onko oikeasti pessimismi vetänyt minua niin alas, että en ole nähnyt aamulla muuta kuin kaiken sen, mikä ei ole sujunut hyvin? Uskoisin niin, sillä varsinaisesti mikään muu ei ole muuttunut kuin minun ajattelutapani ja suhtautumiseni aamuihin. Ihan yhtälailla meillä edelleen öisin heräillään ja univelkaa kertyy kokoajan.

 

 

Ei täällä nyt joka aamu aurinko paista ja elämä ole ruusuista. Tänäänkin oli suoraan sanottuna aivan kamala aamu. Kaikki meni päin prinkkalaa ja pienimmät kiukuttelivat lounasaikaan asti. Silti selvisin aamusta ja vaikka pyykinpesukonekin osoittaa hajoamisen merkkejä, minä en hajonnut.

Minua vähän hymyilyttikin, että pitipä sattua, kun aamulla yritin taistelusta selvitä ehjin nahoin. Olin meinaan jo eilen kirjoittanut osan tästä postauksesta ja suunnittelin oikein nauttivani tästä aamusta, jotta voin sitten viimeistellä kirjoitukseni. No, ihan nauttimaan ei tänään päästy - kunhan yritin selvitä päiväuniaikaan asti.

 

 

Välillä tulee näitä huonoja aamuja, se on selvä. Aiemmin olisin pilannut koko päiväni ajattelemalla, että nyt lapset ovat varmasti tulossa kipeiksi kun näin karjuvat. Tai että nyt kaikki aamut tästä eteenpäin ovat sitten yhtä kamalia ja peli on menetetty. Hyvästi hyvät aamut!

Nyt kuitenkin ajattelen asian niin, että lapset tosiaan voivat olla tulossa kipeiksi tai sitten eivät. Ei se, että pilaan oman päiväni, ainakaan estä lapsia sairastumasta. Kyllä he kipeiksi tulevat, jos ovat tullakseen. Se on taas sellainen asia, jota en voi muuttaa. Mutta oman ajattelutapani voin eikä negatiivisuus ainakaan asioita paranna.

Mikään yltiöpositiivinen ihminen en edelleenkään ole, mutta täysin pessimistiksikään minua ei ehkä enää pysty kuvailemaan. Toki joskus pessimistisiä ajatuksia mieleeni nousee, mutta tunnistan ne melko hyvin ja pyrin sitten ajattelemaan asioista erilailla.

 

-R

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Jokainen bloggaaja ja somekeskustelija on varmasti saanut joskus osakseen katkeria ja ilkeitä kommentteja tai ainakin lukenut sellaisia. Tämä on todella harmillista ja toivoisin, että ihmisillä ei olisi tarvetta yrittää parantaa omaa huonoa oloaan polkemalla muita. Samaa mieltä ei aina tarvitse olla, mutta ketään ei saisi yrittää tahallaan loukata.

Siitähän tässä ilmeisesti on kyse. Kommentoimalla ilkeästi tai muuten vain negatiivisesti, kommentoija yrittää parantaa omaa huonoa oloaan. Hän yrittää saada toisenkin olon huonoksi ja ilmeisesti saa siitä itselleen hetkellisesti hyvän olon tai jotain muuta tyydytystä. Mistä muusta siinä voisi olla kyse?

 

 

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen, että näiden katkerien kommentoijien oma elämä on ilmeisen kurjaa ja, jos jollakin toisella oletetusti menee paremmin niin se ottaa päästä. Paha sanoa, miten asia oikeasti on, sillä kenenkään elämää ei voi arvioida yhden kommentin tai blogipostauksen perusteella. Ei edes kokonaisen blogin tai Instagram-tilin  perusteella!

Tuntuukin niin kovin erikoiselta, että jollekin tulee edes mieleen kommentoida nimettömänä toisen elämää vaikka oikeasti ei tiedä siitä tuon taivaallista. Vaikka minä ajattelen hetkellisesti, että ilkeän kommentin jättäjän elämä on kurjaa, tiedän, että niin ei välttämättä tosielämässä ole. Tämän takia minä en näe tarpeelliseksi vastata tälläiseen kommenttiin ilkeästi.

 

 

Ajattelen, että katkeralla kommentoijalla vain on sillä hetkellä jokin ongelma, jonka kanssa hän painii ja kokee, että ilkeily auttaa häntä ongelman ratkaisemisessa. Suon sen hänelle. Siinähän sitten purkaa pahaa oloaan. Itse en näe, että ilkeilystä olisi minulle ikinä hyötyä ongelmieni selvittämisestä, mutta jokainen tekee tavallaan.

Ihoni alle nämä katkerat kommentit eivät pääse, sillä niistä välittyy juuri se katkeruus ja tarkoituksenmukainen ilkeys. Lähinnä ihmettelen, että miksi olla ilkeä ja tuoda oma katkeruutensa esille? Eikö olisi fiksumpaa vain olla kommentoimatta, jos oikeasti kommentilla ei ole mitään muuta arvoa kuin olla ilkeä tai katkera?

Leppoisaa perjantaita kaikille!

 

-R

 

Kommentit (4)

Vierailija

Näinhän meille alakoulussa opetettiin, että se joka on ilkeä toisille, niin purkaa siinä vain omaa pahaa oloaan, Ja voihan se näin olla, kun kyseessä lapset. Ja voihan se joskus olla niin, vaikka kyseessä ovat aikuisetkin. Mutta pääasiassa luulisin ilkeiden kommenttien takana olevan vaan ärsytystä. Kun on blogi kyseessä, niin vaikka huonosti tehty blogipostaus. Jos "tuhlaan" aikaani huonosti tehtyyn juttuun, niin alkaahan se ärsyttää: miks hemmetissä tää ihminen kirjoittaa blogia, kun jutut on tätä tasoa? En ole koskaan lukenut blogiasi tätä ennen, joten en nyt ota kantaa juttuihisi. Mutta voihan niissä negatiivisissa kommenteissa olla jotain opittavaakin. Sanotaanko niissä, että mikä ärsyttää? Jokainen voi kehittyä paremmaksi, mitä sitten tekeekin, ja se kyllä edellyttää kritiikin vastaanottamista, ja siitä opiksi ottamista.

Havfruen

Aivan totta, kaikki voivat kehittyä paremmiksi. On vaan suuri ero rakentavalla kritiikillä ja ilkeilyllä. Tässäkin asiassa taitaa monilla kommentoijilla olla oppimista.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kriitiikkiä pitää aina pystyä ottamaan vastaan, mutta mun mielestä asioista voi sanoa monella tapaa. Ilkeily ja tarkoituksella toisen loukkaaminen ei missään tapauksessa ole rakentavaa palautetta - siis sellaista, joka pitäisi ottaa millään tapaa oppimisen kannalta. Ne on tarkoitettu vain loukkaamaan enkä edes usko, että sellaiseen tyyliin kommentoijat jättävät näitä kommentteja siksi, että haluaisivat antaa rakentavaa palautetta tai keskustella asiasta, jossa ovat eri mieltä.

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat