Kirjoitukset avainsanalla ostokset

 

Miehellä oli viime viikolla työreissu Saksaan, Müncheniin, ja koska sattui olemaan syyslomaviikko, päätin lähteä mukaan. Sain lapset mammalaan hoitoon kahdeksi yöksi ja sain siskonkin vielä mukaan reissuseuraksi! Nopea pyörähdys oli kyseessä, sillä tiistaina lähdettiin päivällä ja torstaina illalla olimme jo kotona.

Münchenissä en ole aiemmin käynyt, joten oli ihan mielenkiintoista sinne lähteä. Mies teki luonnollisesti töitä koko reissun ja oli kiva kun minulla oli seuraa matkassa mukana! Lensimme Helsingistä Lufthansalla  suoraan Müncheniin ja takaisin tullessa oli välilasku Frankfurtissa. Hotellihuoneita varattiin pari kappaletta, mutta hotelli itsessään oli kyllä hieman pettymys.

 

 

München sijaitsee sen verran etelässä, että siellä oli vielä melko lämmin eikä päivällä tarvinnut edes takkia. Illalla viileä tuli melko aikaisin kuitenkin ja silloin oli kyllä jo takille tarvetta. Päivällä osa ihmisistä kulki toppatakeissa ja osa sortseissa. Suomeen verrattuna Münchenissä oli kuitenkin vielä mielestäni varsin lämmin ja aurinkokin helli meitä joka päivä.

Olimme perillä hotellilla tiistai-iltana ja emme oikein ehtineet muuta kuin käydä syömässä sekä kävellä hieman keskustassa. Keskiviikkona mies lähti aamulla aamupalan jälkeen töihin ja me päätimme siskon kanssa lähteä kaupungille. Tein hotellihuoneessa pienen aamujoogan ja suuntasimme muutaman korttelin päähän kävelykadulle.

Löysimme ihan sattumalta tiistai-iltana maan alta ikään kuin pienen kauppakeskuksen, josta löytyi monta ihanaa liikettä. Olen yleensä tottunut, että nämä metroasematunnelit ym. ovat melko karseita paikkoja, mutta tämä oli kyllä ihan täysi poikkeus ja oli hyvä tuuri, että sellainen sattui eteen! Siellä oli muutama ihana sisustuskauppa, josta ostin tuliaisia ja kotiin uudet espressokupit.

Maan alla oli myös dm, jossa tykkään aina reissussa ollessa käydä pyörimässä ja ihastelemassa luonnonkosmetiikkavalikoimia. Mitään en ostanut kun ei ollut tarvetta, mutta valikoimaa ei voi kuin ihailla ja kadehtia! Dm:n liikkeitä löytyy monesta Euroopan maasta, joten sinänsä olin varma valikoiman laajuudesta jo kun liikkeen näin ja pakkohan siellä oli pyörähtää.

 

 

Nousimme maan alta ylös suoraan ison lelukaupan eteen ja sieltä tuli ostettua muutamat tuliaiset lapsille. Valikoimaahan Euroopan lelukaupoissa on aivan älyttömästi! Ei niitä oikein voi verrata näihin suomalaisiin kauppoihin ja monesti tulee mietittyä, että onneksi niitä ei Suomesta löydykään. Eihän lapsia saisi niistä pois koskaan!

Kävelykadulla, joka johti Marienplatzille, tuli sitten käveltyä askeltavoitteet rikki. Lounastettiin ja kahviteltiin, mutta itseäni jäi ihmetyttämään se, kuinka vähän ravintoloita ja kahviloita kävelykatu tarjosi. Olisin toivonut viihtyisiä istuskelupaikkoja ostosten teon lomassa, mutta niitä ei kyllä näkynyt. Liikkeitä, putiikkija ja tavarataloja sen sijaan piisasi!

Paljon oli samoja kauppoja kuin Suomessakin, mutta paljon myös eri liikkeitä. Ostosmahdollisuudet tosiaan Münchenissä olivat mielestäni todella laajat! En usko, etteikö sieltä löytäisi etsimäänsä, sillä liikkeitä oli todella paljon ja me kuitenkin pysyttelimme vain kävelykadulla!

 

 

Keskiviikkoiltana illallistimme keskustassa perinteisessä saksalaisessa ravintolassa, joka oli suuri pettymys verrattuna tiistain ravintolavalintaan. Ilmeisesti siis Müncehistä löytyy sekä hyviä että huonoja ravintoloita niin kuin mistä tahansa muustakin kaupungista. Toki myös omat mieltymykset ja makutottumukset vaikuttavat paljolti siihen, mitä ravintolaa pitää hyvänä ja mitä ei.

Müncheniä voin kyllä tämän pikavisiitin perusteella suositella melkeinpä jokaiselle ja erittäin vrkistävä kokemus oli tämä työmatkallakin mukana oleminen. Tosin miehen kanssa ei paljon tullut aikaa vietettyä, mutta se oli kyllä tiedossakin reissuun lähtiessä. Uskoisin kuapungin kuitenkin toimivan myös viikonloppulomapaikkana parisuhteen hoitoakin ajatellen!

 

-R

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Olimme miehen kanssa kahdestaan minilomalla Tallinnassa pari viikkoa sitten. Mies oli perjantain Helsingissä töissä ja minä vein iltapäivällä lapset mammalaan hoitoon ja lähdin junalla sitten kohti Helsinkiä. Olimme ensimmäisen yön Helsingissä hotellissa (Clarion Helsinki) ja lähdimme aamulaivalla sitten Tallinnaan.

Sattui olemaan vielä tosi kova myrsky ja laiva keikkui aikalailla, mutta onneksi matkapahoinvointi ei vaivannut. Kannattaa muuten ehdottomasti ottaa Tallinkin  laivoilla Comfort Lounge -liput, jos haluaa vaikkapa tehdä hommia koneella rauhassa. Lippuun kuuluu mukava paikka omassa loungessa sekä pientä purtavaa ja alkoholittomat juomat. Hinta on 20 euroa suuntaansa, mutta minusta se on kyllä sen väärti.

Me valitsimme Comfort Loungen mennen tullen ja saimme mukavasti viikonlopun töitä tehtyä. Menomatkalla laivamatka taittui Megastarilla, jonka lounge on todella viihtyisi ja mikä parasta, siellä on omat vessat! Paluumatkalla näimme myös kauniin sateenkaaren meren yllä eikä paluumatkalla enää juuri edes keikuttanutkaan ja Helsingissä meitä odotti aurinkoinen syyspäivä.

 

 

Reissulle meillä ei ollut sen kummenpia suunnitelmia tai odotuksia. Halusimme vain pienen hengähdystauon sekä aikaa ihan vain kahdestaan ja miniloma Tallinnaan sopii tähän tarkoitukseen mainiosti. Hotellit Helsingissä tai Tallinnassa eivät tällä kertaa olleet mitenkään kovin onnistuneet valinnat, mutta onneksi muuten matka antoi niistä huolimatta ihanaa yhdessäoloa.

Ravintolat valitsimme Tallinnan vanhassa kaupungissa aikalailla summassa ja ne osoittautuivat oivallisiksi valinnoiksi. Lounaan söimme vanhassa kaupungissa hieman sivummalla, Restoran Pegasuksessa  (osoite: Harju 1). Erityisesti ravintolan sisustus oli mieleeni ja ruokalistakin vaikutti hyvältä. Kun leipälautanen tuli pöytään, olin varma, että nyt valittiin hyvä ravintola.

Löysimme ravintolan kun kävelimme ympäri vanhaa kaupunkia, emmekä halunneet syödä ihan missään turistipaikassa. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä nälissämme kauemmaskaan, sillä hotellimme (Savoy Boutique Hotel) sijaitsi juuri vanhassa kaupungissa. Yleensä yövymme Tallinnassa Swissôtellissa  ja kyllä se vaan olisi kannattanut valita tälläkin kertaa!

 

 

Lounaan jälkeen kävimme hotellilla ja jatkoimme matkaa ostoksille ostoskeskus Ülemiste Keskukseen  (osoite: Suur-Sõjamäe 4), joka on meidän lemppari kun ostoksia Tallinnassa tehdään. Sieltä ostettiin vaatteita itselle ja tuliaisiksi, muutamat toivotut lelut ja kotiin parit sisustusjutut. ostosten lomassa istuttiin hetki kahvilla ja lähdettiin takaisin hotellille. 

Illallisen aikaan olimme jo niin poikki, että suuntana oli hotellin aulabaari ja sen jälkeen klassisesti hotellin ravintola MEKK (osoite: Suur-Karja 17). Selasimme ruokalistan aulabaarissa läpi ja tulimme siihen tulokseen, että se kuulosti niin hyvältä, ettei ollut mitään järkeä lähteä etsimään muuta ravintolaa illallista varten.

Seilailimme listaa vielä uudestaan ja valitsimme molemmat Keittiömestarin menut. Valinta onnistui ja menu oli oikein onnistunut! Ravintola oli pieni ja intiimi sekä oikein tunnelmallinen ja viihtyisä. Me molemmat rakastamme hyvää ruokaa ja reissussa tuleekin syötyä ja herkuteltua normaalia enemmän.

 

 

Illallisen jälkeen menimme ihan oikeasti nukkumaan ja aamulla aamiaisen jälkeen olikin jo aika lähteä satamaan. Paluumatka taittui taas Comfort Loungessa, eri laivassa tosin. Tarjottavat, niin suolaiset kuin makeatkin, olivat aikalailla samat, mutta tällä kertaa ruokailu tapahtui kertakäyttöastioilta. Megastarilla kuitenkin oli ihan kunnolliset astiat, joista syödä.

Paluumatkalla laiva oli Star, jossa lounge ei ollut ihan yhtä työystävällinen kuin taas Megastarilla oli. Starin lounge keskittyi enemmän oleskeluun, eikä sekään tietenkään huono juttu ole! Starin loungessa ei myöskään ollut omia wc-tiloja, mutta onneksi vessat löytyivät suht läheltä. Tykkään kyllä, että näistä pikalaivoista Megastar on eittämättä mukavin, viihtyisin ja käytännöllisin. Sillä kannattaa matkustaa, jos vain voi valita!

Kyllä oli taas ihana miniloma ja ennenkaikkea pyhitetty aika yhdessäololle! Sitä vaan ei voi koskaan tehdä liikaa. Pyhittää aikaa parisuhteelle.

 

-R

 

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Aivan ihana miniloma teillä ihan kahdestaan! Olen samaa mieltä että aina kannattaa lähteä jos vaan mahdollista,kiva hoitaa parisuhdetta,olla kahdestaan ja jopa pysähtyä ja katsoa vaikka kumppaniaan suoraan silmiin ja kertoa että rakastan sinua.

Henna / sooloiluja.com blogill...
3/6 | 

Onpa teillä ollut mukavan näköinen reissu! Mulla on tuo MEKK testaamatta, vaikka käyn Tallinnassa usein. Ilmeisesti siis suosittelet sitä. Pegasus on vanha tuttu, eikä kyllä petä ikinä. Tallinnassa on niin paljon valinnan varaa, että mun "Hennan Tallinna: vielä testaamatta" lista senkun vaan venyy kun koko ajan tulee uusia paikkoja joissa pitäisi ehtiä syömään. On se vaan niin kiva kaupunki!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Niin on! 😊 Joo, kyllä mun mielestäni MEKK on ihan vierailun arvoinen ravintola. Ei itselle ainakaan jäänyt mitään negatiivista sanottavaa! 👍🏼

-R / Koti Kumpulassa

Nainen
4/6 | 

Comfort lounge ei ikävä kyllä ollut rauhallinen, ainakin 14.12. Starilla siellä oli mölyävä lauma, joka ei hmmärtänyt paikan tarkoitusta ja virolainen henkilökunta oli täysin kyvytön tekemään mitään. Olisi aiheellista opastaa tietämättömät ihmiset käyttäytymään. Ikävä kotimatka kun olisi halunnut levätä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat