Kirjoitukset avainsanalla jälkiruoka

 

Meidän keittiönkaapissa on varmasti vuosia lojunut vanha vohvelirauta. En muista milloin sitä on viimeksi oikein käytetty, mutta joka päivä olen sitä kaapissa kuitenkin katsellut. Nyt kuitenkin putsasin raudan ja muutamana viime viikkona olen nostanut vohveliraudan pöydälle ja paistanut sillä lapsille herkkuvälipalan.

Itse vohvelitaikinaan en lisännyt sokeria enkä käyttänyt taikinassa myöskään maitoa. Vaniljan maku vohveleihin tulee nestemäisestä vaniljauutteesta eli agavesiirapista sekä vaniljauutteesta ja nesteenä on meidän tapauksessamme kaurajuoma. Lehmänmaito ei meidän porukalle aina sovi, joten siitä syystä meillä käytetään pääasiassa kaurajuomaa. Sokeria taas taikina ei kaipaa vaan makeuden ja vaniljan maun saa hyvin vaniljauutteesta.

 

 

Vaniljaiset vohvelit

6 vohvelia

2 kananmunaa
4 dl kaurajuomaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl nestemäistä vaniljauutetta

Munien rakenne vatkataan rikki kulhossa, jossa on kaatonokka ja joukkoon lisätään kaurajuoma. Vehnäjauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja jauhoseos vatkataan muna-kaurajuoma -seoksen joukkoon. Lopuksi sekaan lisätään vielä vaniljauute, suola ja öljy. Taikinan annetaan turvota noin 15 minuuttia.

Vohvelit paistetaan kuumalla vohveliraudalla ja tarjoillaan esimerkiksi marjojen tai hillon kera. Herkkupäivänä kermavaahto tai vaniljajäätelö ovat vohveleiden hyviä kavereita, mutta esimerkiksi turkkilainen jugurtti ja hunaja tai marjat maistuvat vohveleiden kanssa myös! Meillä yksi lapsista haluaa syödä vohvelinsa ihan ilman mitään täytteitä tai päällisiä eli maistuvat ne ihan sellaisinaankin.

 

 

Vohveleiden kanssa sopii mainiosti myös suolaiset täytteet, mutta silloin täytyy muistaa jättää vaniljauute taikinasta pois! Tästä taikinämäärästä tuli meidän vohveliraudalla ja minun paistotaidoillani kuusi vohvelia, mutta alkuperäinen ohje lupailee kahdeksaa kappaletta. Tosin minun tulee näköjään aina laitettua taikinaa raudalle joko liian vähän tai liian paljon, joten siinä on vielä vähän hakemista.

Talvipäivinä vohvelit maistuivat lapsille mäenlaskun jälkeen ja lautanen oli tyhjä alta aikayksikön. Nyt meillä ei enää lunta ole, mutta vohvelit taitavat kyllä maistua siltikin.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Omenapiirakan lisäksi syksyyn kuuluu ihan ehdottomasti omena-kaurapaistos oman puun omenoista. Se on minun ehdoton lempparini näin syksyisin ja voisin varmasti syödä koko vuoallisen yhdeltä istumalta!

Parasta omena-kaurapaistos on minusta vaniljajätskin tai -kastikkeen kanssa, mutta maistuupa se hyvälle vaniljajugurtinkin kanssa! Ja tietenkin ihan sellaisenaankin. Tänä syksynä meidän omena-kaurapaistos on saanut makua cashewpähkinöistä ja ne ovat sopineet tosi hyvin paistoksen sekaan. Toki pähkinät voi jättää poiskin!

 

 

Omena-kaurapaistos cashewpähkinöillä

n. 10 pikkuomppua
1 tl kanelia
100 g Oivariiniä
1 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 dl cashewpähkinöitä
0,5 dl vehnäjauhoja

Jos haluat kuoria omenat, tee niin. Pilko omenat haluamasi kokoisiksi ja lado ne voideltuun uuninkestävään paistovuokaan.

Sulata Oivariini kattilassa. Sekoita jauhot, kaneli, fariinisokeri, pähkinät sekä kaurahiutaleet omassa kulhossaan ja lisää ne kattilaan. Sekoita hyvin ja levitä seos omenalohkojen päälle.

Kypsennä paistosta 200-asteisen uunin alatasolla puolisen tuntia.

 

 

Laitan tähän alle vielä omppupiirakkareseptin viime viikolta. Se on myös yksi syksyn ehdottomista herkuista ja maistui todella hyvälle yhtenä aurinkoisena lauantaina.

 

Ihanaa perjantaita kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Meidän pihassa on kolme vanhaa omenapuuta, joista tulee joka syksy ainakin jonkin verran omenoita. Tänä vuonna sato ei ole mitenkään kovin suuri, mutta onneksi kuitenkin muutamat omppupiirakat ja -paistokset saamme tehtyä.

Lapset keräsivät eilen omenoita ja tehtiin niistä sitten omenapiirakkaa. Piirakka maistui jostain syystä tavallista paremmalle enkä oikein tiedä johtuiko se omenapiirakan pehmeän kuohkeasta pohjasta, ruokosokerista vai siitä, että omenat olivat omasta puusta ja lasten keräämiä. Vai johtuiko se kenties siitä, että oli kaunis, lämmin, elokuinen lauantai.

Joka tapauksessa ajattelin jakaa ohjeen muillekin, sillä se oli niin herkullista. Toki se tarjoiltiin vaniljavaahdon kanssa, eikä se ole koskaan huono juttu se! Alkuperäinen ohje on Valion sivuilta, mutta ohjetta muokattiin hieman matkan varrella.

 

 

Syksyillat kruunaava omenapiirakka

alkuperäinen ohje löytyy täältä

Pohja
200 g voita
2,5 dl ruokokidesokeria
4 kananmunaa
400 g kermaviiliä
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Päälle
800 g omenalohkoja
2 rkl ruokokidesokeria
1 rkl kanelia

Tee näin
Lohko omenat ja laita ne kulhoon. Sekoita piirakan päälle tarkoitetut sokeri sekä kaneli keskenään. Lisää sokeri-kaneliseos omenalohkojen sekaan ja hiero seos omenoiden joukkoon. Myös tavallinen sokeri käy, mutta me käytimme ruokokidesokeria, joka toi piirakkaan ihanan mauan.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen ja samalla vatkaten. Kananmunien täytyy olla myös huoneenlämpöisiä, jotta ne vaahtoutuvat kunnolla. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Lisää taikinaseoksen joukkoon kermaviili ja kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta vältä kuitenkin turhaa sekoittamista.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunivuoalle. Me emme käyttäneet leivinpaperia, vaan voitelimme vuoan vain huolellisesti. Asettele pohjan päälle sokeri-kaneliset omenalohkot.

Paista piirakkaa uunin keskiosassa 200 asteessa n. 25 min. Tarjoa vaniljakastikkeen, -vaahdon tai -jäätelön kera.

 

 

Ihanaa kun vielä on ollut niin lämmintä ja aurinkoista vaikka jo elokuun loppupuolella mennäänkin. Minun mielestäni kesä oli niin kovin lyhyt, joten tämä kaunis js lämmin syksy on kyllä enemmän kuin tervetullut. Nautitaan siis siitä!

Mukavaa sunnuntaita!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Meillä oli lasten serkku yökylässä ja tein pakkaseen herkkusuille suklaista mansikka-banaanijäätelöä. Tai oikeastaan suklaista mansikka-banaani nice creamiähän tämä on! Kevyttä jäätelöä ilman lisättyä sokeria.

Banaanien ja mansikoiden lisäksi jäätelöön lisättiin hieman raakakaakaojauhetta. Tarkoitukseni oli tehdä jätskipallot, mutta en löytänyt jätskikauhaa, joten jouduin tyytymään ihan vain jätskipalasiin. Jätskin tarjoilin herkuttelijoille mansikoiden kanssa.

 

 

Suklainen mansikka-banaanijäätelö

Kolme jäistä banaania
Reilusti mansikoita
Loraus kaurajuomaa
Pari teelusikallista raakakaakaojauhetta

Pilko banaanit ja pakasta niitä ainakin neljä tuntia. Itse pilkon tummuneet banaanit aina pakkaseen, joten niitä on siellä sitten valmiina kun on jätskinteon aika.

Hurauta ainekset blenderissä niin, että niistä tulee pehmismäinen massa. Jos blenderi jumittaa, sekoittele vähän lusikalla ja jatka hurauttelua.

Maistele ja kun maku on sopiva, lusikoi ja sekä tasoittele jäätelömassa laakean pakasterasian pohjalle. Laita rasia pakkaseen ja anna jäätyä kunnolla.

 

 

Jätski oli niin hyvää jo pehmisvaiheessa, että varastimme siitä pojan kanssa annokset ja herkuttelimme ne parvekkeella. Loput laitoimme pakkaseen ja tarjoilimme sitten illalla pyjamabileissä!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joka on joogahullu luonnonkosmetiikkafani ja hänen miehensä sekä kahdeksanvuotias esikoistytär, viisivuotias pikkuveli sekä kolmevuotias pikkusisko. Mukana menossa on myös karvainen koirakaveri!

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät tämän linkin takaa.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017

Kategoriat