Kirjoitukset avainsanalla Valokuvat

 

Ette ikinä arvaa, mutta sain kuin sainkin teetettyä valokuvia meidän perheestä ja jopa kehystettyä ne! Seinällekin ruuvasin ne omin pikku kätösin ja oi että, kuinka onneliseksi nuo kuvat minut tekevätkään! Ne ovat niin täynnä rakkautta ja kuvissa on kaikki se, millä oikeasti on merkitystä. Rakkaus, perhe, läheiset ja terveys.

 

 

Itselle tulee mieleen kuopuksen vauvakuvia katsellessa väistämättä ne pelottavat hetket, joita koimme kun pieni meinasi tukehtua omaan pulautukseensa viikon vanhana. Löysimme hänet kauttaaltaan sinisenä kehdostaan henkeä haukkomasta ja soitin heti ambulanssin. Imimme hengitysteitä nenäimurilla puhtaaksi kunnes ambulanssihenkilökunta tuli ja otti tilanteen haltuun.

Yön vietin lasten päivystyksessä tarkkailussa pienen kanssa ja kaikki onneksi päättyi hyvin, joten toisaalta kuvat tekevät minut äärimmäisen onnelliseksi ja kiitolliseksi myös. Meidän pienimmällä diagnosoitiin sitten myöhemmin refluksitauti, josta tämä kaikki johtui, mutta tässä elämässä voi tapahtua vaikka mitä, joten täytyy olla kiitollinen ja yrittää nauttia tästä hetkestä.

 

 

Sitä myös keittiön ja olohuoneen välinen kirjaintaulu omalla tavallaan kertoo minulle joka päivä. "Be. Here. Now."  eli ole tässä nyt. Ja muista nauttia tästä hetkestä!

 

-R

 

Kommentit (4)

The old lady

Hei taas, voi kuinka todella kaunis kirjoitus! Parasta mitä voi olla on seinätaulut ja valokuvat, jotka muistuttavat hetkistä. Hmm....ne aivankuin nykäisevät ajatukset taaksepäin tilainteisiin jotka olivat onnellisia tai mistä selviydyttiin. Muistuttavat that was the moment...I really did it...Parhainta iltahetkiä sinulle, blogisi on todella

true me...ei mikään, sellainen joka tekisi itsestään jotain suurempaa. Loistvaa!

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kyllä, juuri niin! Valokuvat ovat ihania muistoja. :) Kiitos ihanasta kommentistasi ja mukavaa päivää myös sinulle!

-R / Koti Kumpulassa

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Ihania kuvia Riika ❤. Ei voisi kauheampaa tilannetta kuvitellakaan..oma lapsi sinisenä ja tukehtumaisillaan 😔. Ihan kauheaa! Kyllä sitä monesti ajattelee, että on suojelusenkeli ollut matkassa mukana 😇. Ja juurikin niin elämä on tässä ja nyt❤.

Helena Peltokangas

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos, sinä ihana! 🙏🏼 Meillä todella oli suojelusenkeli mukana. 😇

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Tykkään ottaa paljon valokuvia ja minussa on tässäkin hommassa melko paha perfektionistin vika. Kuvat saattavat näyttää kameran näytöllä hyvältä, mutta kun ne siirtää koneelle, on lopputulos usein pimeä ja kellertävä.

Haluan, että blogini kuvat ovat omiani ja näyttävät mahdollisimman aidoilta. Haluan, että värit näyttävät oikeilta ja että kirkkaus näyttäisi mahdollisimman todelliselta. Siis samalta kuin silmissäni katsellessani kuvattavia kohteita.

En halua ylikäsitellä kuviani vaan haluan, että ne nimenomaan näyttävät siltä kuin ihan oikeastikin kuvaamani kohteet näyttävät. Haluan korostaa kuvieni hyviä puolia ja jokaisen kuvan, jonka blogiini lataan, käsittelen. Välillä tulee laitettua kirkautta kuviin ihan liikaa, mutta minä tykään silti, että se ylivalotettu on parempi kuin liian pimeä kuva.

Tässä postauksessa julkaisen 12 kuvaparia, joista varmasti käy ilmi, mitä tarkoitan. Kuvaparien ylin kuva on ennen -kuva ja alempi se käsitelty jälkeen -kuva.

 

1. Kuvapari

 

2. Kuvapari

 

3. Kuvapari

 

4. Kuvapari

 

5. Kuvapari

 

6. Kuvapari

 

7. Kuvapari

 

8. Kuvapari

 

9. Kuvapari

 

10. Kuvapari

 

11. Kuvapari

 

12. Kuvapari

 

Käytän kuvien käsittelyyn varmasti yhtä paljon aikaa kuin itse kuvaamiseen. Kirjoittaminen ja postausten luonnostelu sitten vielä erikseen, mutta pidän tätä kuvankäsittelyä erittäin tärkeänä kuvien ja koko postausten laadun kannalta. En todellakaan ole mikään ammattikuvaaja tai osaa käsitellä kuvia oikein, mutta teen sen niin, että kuvat näyttävät omasta mielestäni hyviltä.

En koe huijaavani ketään sillä, että käsittelen kuvat, sillä todellakaan alkuperäiset kuvat eivät vastaa todellisuutta. Jos julkaisisin ne käsittelemättömät kuvat, huijaisin. Ne kun eivät mitenkään vastaa todellisuutta! Mistään kuvasta en varsinaisesti poista mitään, korostan vain niitä parhaita yksityiskohtia säätämällä kirkkautta ja värejä. Varsinkin kirkkauteen täytyy etsiä se kultainen keskitie! 

Lisään tähän muuten sellaisen kysymyksen, että onko kenelläkään kokemusta sellaisesta oikeasta, jalallisesta, kuvausvalosta? Onko niistä höytyä juurikin näiden sisätilojen kuvaukseen?

 

-R

 

Kommentit (22)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Juu mä tykkään kanssa! Olisi niin kamalan synkkiä kuvia, jos laittaisi lisäämättä valotusta. Kuitenkaan kun oikeasti meillä ei ihan niin synkkää ole.

-R / Koti Kumpulassa

kuuraparta

Mielestäni ylemmät kuvat ovat parempia. Ei tuo liiallinen valotus tee kuvista hyviä. Se hävittää kuvan tarkkuutta ja esineiden ja asioihen rajoja. Tietenkin makuasiotahan tuo on.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Oikeastiko? Mun mielestä ylemmät kuvat on niin kamalan synkkiä. Varsinkin kun meillä ei ole oikeasti noin synkkää! Oikein ihmetyttää, että miten koneella kaikki on niin kamalan pimeän näköistä ja ympärillä taas valoa riittää. 😅

-R / Koti Kumpulassa

Shayla76

Jos se valotuksen laittaisi siihen ekan ja toisen kuvan väliin? Eka kuva on liian pimeä mutta toinen kuva taas joissakin on liian kirkas.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Joo, se valotus lähtee mulla tosi helposti käsistä! Sitä tulee joskus laitettua ihan liikaa ja varsinkin kun en todellakaan ole mikään ammattilainen asiassa niin välillä saattaa mennä metsään. Ja sitten mä huomaan senkin, että mulla ainakin puhelimen näyttö näyttää kuvat paljon kirkkaampana kuin esim. mun kone. Eli täytyisi tosiaan löytää se kultainen keskitie! 😊

-R / Koti Kumpulassa

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Juu, sama homma. :) Enkä me edes osaisi niitä varsinaisesti muokata vaikka omia kuviani joskus tekisi mielikin! ;)

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija

Monessa noissa ylivalotetuissa kuvissa laatu on kärsinyt liikaa. Hampparikuvassa käsitelty on alkuperäistä parempi, mutta melkein kaikki sisustuskuvat on minusta parempia alkuperäisenä, tosin itsekin kyllä käsittelisin niitä hieman.  Tuntuu kuin tunnelma katoaisi ylivalotuksessa ja fiilikseksi jää sellainen asunnon myynti-ilmoituskuva, joka on tehty liukuhihnalla. Ylivalotus on nykyajan trendi ja siksi silmä varmaan hämääntyy luulemaan käsiteltyjä paremmiksi, etenkin jos paljon selailee supervaloisia sisustuskuvia. Minusta vika ei ole niinkään siinä että alkuperäiset olisivat liian synkkiä ja asia korjautuisi käsittelyllä, ehkä kuvauskalusto ei vain ole sellainen, joka vastaisi tarpeisiisi? :) 

Kivoja kuvia, tässä vain jotain pohdintaa. :)

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos paljon pohdinnastasi! :) Lisäsin juuri tuohon postaukseen kysymyksen kuvausvaloista. Esimerkiksi sellaisista jalallisista. Onko sinulla kokemusta niitä? Eli onko niistä mihinkään vai onko jossain kohtaa vain kameran vaihto aiheellinen, jos haluaa, että kuvat olisivat parempia? Siis sellaisia, että esimerkiksi kirkkautta ei tarvitsisi säädellä niin, että laatu kärsii?

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija

Käytätkö kamerassa jalustaa? Se on omasta mielestäni sisällä kuvatessa tosi tärkeä. :) Ja valot auttaa asiaa tietysti myös mutta kyllä minusta ilmankin voi pärjätä. Olen itsekin sitä mieltä että kuvat tulee aina jälkikäsitellä eikä se ole mitään "huijausta", vaan kuuluu valokuvaamiseen ihan normaalina toimenpiteenä. :) Valkotasapainoa säätelemällä saa myös valoisuuden fiilistä / kuvan tunnelmaa säädeltyä, samoin varjon ja valon sävyjä erikseen säätämällä. Nämä tällaisia helppoja juttuja joita itse käytän aina, kuvasin sitten järkkärillä tai kännykällä. :) Voi olla että nämä ovat sulle ihan tuttuja juttuja, mutta tulipahan mainittua.

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Kiitos! 😊 En käytä jalustaa, mutta taidan laittaa hankintalistalle. Siitä voisi olla tosiaan apua juuri sisällä kuvatessa! En ole jotenkin tullut ajatelleeksikaan, joten siis kiitos vinkistä.

-R / Koti Kumpulassa

Vierailija

Joo, käsivaralla kuvatessa valotusaika ei sisällä useinkaan riitä "valoisiin kuviin", kun taas jalustalla valotusaika voi tietysti olla ihan mitä tahansa :) Siitä lähtisin! 

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Lisäsin juuri tuohon postaukseen kysymyksen kuvausvaloista - esimerkiksi sellaisista jalallisista. Onko teillä kenelläkään kokemusta niistä?

-R / Koti Kumpulassa

Not living in Finland

Hei,
Olen harrastanut valokuvausta monta ....monta vuotta, olen se lady joka ei asu Suomessa... Mutta kameran jalusta on todella hyvä ostos. Samoin kuvausvalot...valkoiset lakanat heijastaa kans valoa ok. Pieni you can take it tips, jos vedät ristin jokisen ottamasi kuvan päälle löydä kuvan keskeltä sen jota haluat tuoda esille...siis objektin. Toinen tips on se että jos kuvaat jotain esim ruokaa mieti tarkkaan onko kaukosäädin se joka siihen liittyy..kuvaan, siis....esteettinen puoli. Samoin pöydän reunan ei tarvitse tulla kuvaan kokonaan... Suomen kieli hieman hukassa. Parhaat kuvat syntyy usein jos makaa lattialla tai on niinkuin kyykkyistunnossa...esim lapsen kuvaus onnistuu parhaiten näin.
Sulla on kivoja kuvia, Suomalaista arki elämää....ihanaa. Kiva värokäs koti, uskaliasta käyttää paljon värejä...

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Valokuvaaminen on varmasti ihana harrastus, joka vie täysin mennessään! 😍 Ja uskon, että siinä näkee sen oman kehityksen kyllä todella selkeästi.

Mun kuvat on tosiaan tuollaisia arkikuvia, joita ei ole liikaa mietitty! Haluan, että niissä näkyy juuri tämä meidän tavallinen elämä ja arki. 😊 Joskus sitten kun on enemmän aikaa, voisi valokuvaaminen harrastusmielessä kyllä kiinnostaa. 👍🏼

Kiitokset ihanasta kommentista ja vinkeistäsi! 😊

-R / Koti Kumpulassa

Riika V.
Liittynyt15.9.2017

Mikä puhelin sulla on? 😊 Mä oon ihan puhelinhullu ja jos ois mahdollista, mulla olis aina uusin puhelin käytössä! 🙈

-R / Koti Kumpulassa

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat