Kirjoitukset avainsanalla Asut

 

En oikein osaa esitellä asujani tai pukeutumistani muutenkaan, mutta nyt ajattelin yrittää kokoamalla tähän lempparimekoistani muutaman kuvan. Kuvat on otettu Prahan matkalta eikä tarkoituksena ollut kuvata asuja, mutta lomakuvissahan ne näkyvät ihan hyvin kuitenkin!

Viimeisin kuva on tosin otettu Tampereelta, mutta asu on kyllä ostettu Prahasta. Olen tosi huono sovittamaan vaatteita kaupoissa ja ostankin suurimman osan vaatteistani ihan summassa tai sitten tilaan postimyynnistä ja sovitan kotona. Tuo viimeisinkin asu oli aivan törkeän hyvällä tuurilla juuri sopiva vaikka en sitä jaksanut sovittaakaan!

 

 

Tämän valkoisen mekon, joka näkyy myös ihan ensimmäisissä kuvissa, ostin H&M:ltä muutamalla eurolla. Vaikka kuvissa ei näykään, mekossa on mustia pilkkuja sekä takana on ylhäällä halkio ja nappikiinnitys. Laukku on ikuisuuden vanha ja kengät ostin Prahasta kun minulla oli yhdet ainoat käyttökelpoiset sandaalit. Mekkoa tulee varmasti käytettyä paljon!

 

 

Tumma, kukallinen, mekko on myös H&M:ltä ja emmin kauan, että onko se minun tyyliäni vai ei. Tulin sitten siihen tulokseen, että minun tyylini ei ole niin tarkka rajoistaan ja ostin mekon, johon olen sitten ollutkin tosi tyytyväinen tehtyäni siihen hieman muutoksia.

Mekossa oli pitkät hihat, mutta tuunasin sitä ja nyt siinä on käsittelyni jälkeen tuollaiset puolipitkät röyhelöhihat. Röyhelöä löytyy mekosta muutenkin! Sitä on mekon edessä, kauluksessa ja helmassa myöskin. Mekossa on takana ylhäällä halkio sekä nappikiinnitys. Vaikka mekko onkin tumma, on se ihanan kevyt päällä.

 

 

Normaalisti kesäpäivinä minun tulee käytettyä ihan perusmekkoja, kuten muutamassa edellä olevissa kuvissakin päälläni on. Korkkareita en oikein jaksa laittaa jalkaani, jos tiedän, että tulee käveltyä paljon esimerkiksi epätasaisella kadulla tai mukulakivillä. Prahan reissulla minulla ei ollut korkkareita ollenkaan mukana ja hyvä niin! Ei niillä olisi siellä kyllä jaksanut hoiperrella.

 

 

Kuva on hieman huono, mutta tykkään kovasti tästä väljästä, oranssista, mekosta. Siinä on paitapuserotyyliset kaulukset ja edessä napitus noin puoliväliin asti. Malli on tosiaan ihanan väljä ja mekko on tosi kevyt päällä. Mekko on myös ostettu H&M:n alesta muutamalla eurolla ja tiedän, että tämä on pitkäikäinen mekko.

 

 

Tämän ihanan haalarin löysin Prahan alennusmyynneistä C&A:lta ja tosiaan ostin sen sovittamatta, mutta onneksi se oli sopiva. Haalari oli hieman liian avara edestä, mutta tuunasin sitäkin hieman. Haalarissa on olkapäillä röyhelöt ja kangas on ihanan pirteä ja kukallinen. Selkä on myös aika avoin ja sivussa on vetoketju.

Hieman epäkäytönnöllisiähän nämä haalarit ovat riisumisen ja pukemisen kannalta, mutta muuten tykkään niistä kovasti. Tämä on myös sellainen vaate, joka tulee varmasti olemaan yksi suosikeistani jatkossakin!

 

-R

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

Tavallinen elämä, arki ja koti voi olla kaunista ja ihanaa. Ilo pitää ottaa irti elämän ja arjen pienistä asioista sekä hetkistä.

Meidän kodissa tavarat vaihtavat jatkuvasti paikkaa ja jokunen projekti on aina kesken tai ainakin suunnitteilla. Ruokareseptejä blogissa ei ehkä näy, mutta kotikosmetiikkaohjeita kyllä!

Tässä kodissa asuu kolmen lapsen äiti, joogahullu luonnonkosmetiikkafani, joka ei ihan vielä osaa letittää hiuksiaan, hänen miehensä ja heidän kahdeksanvuotias tyttärensä, neljävuotias pikkuveli sekä kaksivuotias pikkusisko.

Lukijat ovat kertoneet blogin olevan elämänmakuinen ja se ilahduttaa kirjoittajaa kovasti. 

Tervetuloa seuraamaan!

Facebook

Instagram

Bloglovin

 

Yhteydenotot:
koti.kumpulassa@gmail.com

 


Blogin edelliset jutut löydät osoitteesta:
http://www.lily.fi/blogit/koti-kumpulassa

 

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat