Vaikka jo aiemmin melkein lupasin vähentää työstä puhumista, niin haluan vielä palata aiheeseen hieman eri näkökulmasta. Olen ollut kotona viimeiset kaksi vuotta, aivot lähes täysin off-asennossa, joten nyt töiden alettua tuntuu siltä että aivoiltani vaaditaan päivässä enemmän työskentelyä kuin viimeiseen kahteen vuoteen yhteensä. Uuden työn lisäksi olen joutunut ottamaan uuden roolin, työminän joka määrittelee suhtautumiseni muihin ja muiden suhtautumisen minuun. Aiemman pitkän työsuhteen ansiosta, tai sen takia, en ole ollut pitkiin aikoihin tilanteessa jossa taitoni ammattilaisena ja minut ihmisenä asetettaisiin arvioitavaan asemaan. Kaikki alkaa alusta, kaikki on uutta minulle ja minä olen uusi kaikille. Se mitä ajattelen itsestäni, miten ilmaisen itseni tai tuon osaamiseni ja vahvuuteni esille, antaa muille mielikuvan minusta -millainen olen tai en ole.

Uuden roolin ottamisella en tarkoita sitä että olisin jotain sellaista mitä en oikeasti ole. Uusi työni on aiempaan työhöni verraten täysin erilaista vaikkakin ammattini ja työn lähtökohta ovat edelleen samoja. Vaikka työroolini on uusi, olen ihmisenä se sama vanha, tavoiltaan tarkka ja tunnollinen, periksiantamaton ja joskus itseään kohtaan armotonkin. "Pitää olla armollisempi itselleen", tokaisi eräs ystävä puolihuolimattomasti, mutta sai lausahduksellaan aikaan mielessäni paljon pohdintaa. Olen aina ajatellut että armottomuus itseään kohtaan tietyissä asioissa saisi minut tekemään parhaani, mutta toisaalta asian kääntöpuolena se saattaa saada minut näkemään virheitä myös muissa, niissä jotka eivät suhtaudu asioihin samalla tavalla kuin minä. Ja mikä sitten tekee minun asioistani tai tavoista toimia oikeampia kuin muiden?

Paitsi ammatillisesti, myös ihmisenä olen vuosien mittaan kasvanut. Olen vähitellen oppinut jättämämään asioita ja välillä ihmisiäkin omaan arvoonsa, olemaan joka tilanteessa pohjimmiltani oma itseni vaikka välillä tuntuisi paremmalta ja helpommaltakin mennä virran mukana. Minulle omilla jaloillaan seisova ihminen luo vahvan ja luottamusta herättävän mielikuvan, sellaisen johon uskalletaan nojata silloin kun virta onkin kulkenut väärään suuntaan. "Kaikista ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen" on sanonta joka antaa mielestäni todella hyvän neuvon jokaiselle, tämän mukaan yritän kasvattaa myös lapsiani. 

Jotta koko teksti ei olisi kovin paatoksellista ja vakavaa, mainitsen loppuun tärkeimmän jaksamista ja ihmisen koko elämää tukevan asian -huumorin, tuon selvitymiskeinoista parhaan. Vaativan työn vastapainona on loistava, usein todella musta ja räävitönkin huumori. Töissä pitää ja saa olla myös hauskaa - itselleen nauraminen inhimillistää erehdyksiä ja yhdessä nauraminen luo ihmissuhteita.

-Piia

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koti kujalla-blogissa pohditaan välillä syvällisiä, innostutaan ideoista, tehdään itse ja sisustetaan vanhaa omakotitaloa pienin, välillä tuskallisen hitainkin askelin. Olen Piia, kolmen lapsen kotiäiti, jolla on aviomiehen mielestä liikaakin ideoita ja jonka vuorokaudessa on aina liian vähän tunteja

Instagram