Nämä olennot ovat kuin suoraan sadusta!
Nämä olennot ovat kuin suoraan sadusta!

Nyt on taas se aika vuodesta, kun somekanavat täyttyvät ihanista leivoskuvista. Kotikokkien taidonnäytteet saattavat kuitenkin paitsi inspiroida, myös vetää amatöörikoristelijan mielen vähän matalaksi. Ei näistä omista tuotoksista kehtaa kuvia ottaa, viitsiikö edes syödä...

Pois häpeä! Joulutus ilman gloriaa -juttusarjamme tämänkertaisessa osassa esittelemme innovatiivisia piparikoristeluita, jotka luonnistuvat vaikka yhdellä kädellä (ja silmät kiinni)!

  1. Sokerihuntu. Tämä meidän taloudessamme jo klassikkoaseman saanut koristelutapa peittää tehokkaasti piparin hiukan palaneen pinnan. Ajatuksena on pruutata pipari kauttaaltaan sokerikuorrutteen peittoon – ja jos sotku ei itsestään levahda, pinnan voi viimeistellä veitsellä (jota koristelija aina välillä hiukan nuolaisee). 
  2. Muoto uusiksi. Olen oppinut perheen luovemmilta piparintekijöistä entistä rennomman asenteen piparimuotteihin – vaikka metalliset  rajat voivat tuntua jäykiltä, oikeasti ne ovat vain ehdotelma. Yksisarviselta voi ihan hyvin napsia jalat pois jo ennen uuniin menoa, ja tonttu-ukon olo kevenee kummasti ilman päätä. Eikä taiteellinen torso todellakaan kaipaa pintaansa mitään perinteistä piperrystä – pelkkä vapaalla kädellä pruutattu väriviiva riittää mainiosti. 
  3. Kaikilla herkuilla. JOS pipari jostain syystä EI ole palanut, kaikenpeittävän sokerihunnun sijaan koristelussa voi äityä vallattomaksi. Kerrosta sokerisoiroja ihanan meheviksi kasoiksi (jotka eivät koskaan ehdi kuivua ennen suuhun päätymistä) ja visko vaikka nonparelleja päälle. Ajattele, että tämä on sellainen tanskalaisen huoleton joululuomus.

Kun kaikki vanhat koristelusäännöt tonttujen suorissa riveissä olevista takinnapeista ja somanvihreistä joulukuusista unohtaa, piparitalkoot ovat oikeasti aika terapeuttinen sessio. Tässä kollektiivisessa äherryksessä on sekin hyvä puoli, että toisin kuin esim. savityöt, nämä taideteokset tuhoutuvat parhaalla mahdollisella tavalla lähes välittömästi.

- Maula

Kommentit (0)

Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat