Minne kaikki konmaritetut päätyvät? Kuplimattomien hautausmaalle?

Maula kirjoitteli juuri suhteestaan konmarittamiseen ja etsi kuplivaa läikettä kasojaan kohtaan. Pakko myöntää, että näin ilmastoahdistuksen aikakaudella konmarittamisen dumppaamisluonne aiheuttaa Maunulassakin kuplivan läikehdinnän sijasta kuplivaa närästystä: ”Hei sinä, kulahtanut nuhju. Kun ostin sinut, sinä kuplit minussa hetken. Mutta enää et kupli. You’re fired.” Maulan päätös hautautua elävältä hankkimiinsa kasoihin osoittaa mielestäni suoraselkäistä sisukkuutta! Ja siitä tulikin mieleeni jouluinen vierailuni eräässä inspiroivassa hämeenlinnalaiskodissa. 

Siinä oli vielä kosolti ehjää ja paikoin tahratontakin pehmeää pintaa pötköttelijöitä paijaamaan.

Viisihenkinen perhe, sohvan käyttöaste kova ja käyttötarkoitus kaikkea mahdollista ihan sohvasta trampoliiniin. Sohvan mukavuus oli sittemmin kärsinyt parin katkenneen jousen vuoksi ja perheeseen oli tilattu uusi, ehompi sohva. Vanhan sohvan oli määrä lähteä.

Eron hetken koittaessa perhe tuijotti sohvaansa, joka ei viime aikoina ollut oikein tuntunut enää kuplivalta. Siinä se kuitenkin seisoi vielä omilla jaloillaan, selkä notkolla. Selän notkoon saattoi sohvalla rötkötellessään upottaa mukavasti takapuolensa. Siinä oli vielä kosolti ehjää ja paikoin tahratontakin pehmeää pintaa pötköttelijöitä paijaamaan. Kävi niin, että ulko-oven sijasta sohvalle näytettiin yläkertaan johdattavaa sokkeloista portaikkoa. Ei osunut konmarin koura, vaan sai jäte jatkoajan.

-Larres

Kommentit (0)

Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat