Vilkkuva ja puhuva yksisarvinen, tervetuloa!
Vilkkuva ja puhuva yksisarvinen, tervetuloa!

Kun sain esikoiseni, luin maanisesti sisustuslehtiä ja yritin poimia parhaat lastenhuoneoivallukset. Puuleluja, hauskoja säilyttimiä, kauneimmat mekot pikku henkareissa!  Myöhemmin olen hiukan joutunut joustamaan periaatteistani – tai siis tunkemaan ne sinne unohdettuun säilyttimeen niiden kehittävien puulelujen seuraksi.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että jos minä ilahdun jostain esineestä, se ei yläkerran asukkaita juuri nappaa. Ja esineet, jotka saavat leukaperäni kiristymään, nostavat hymyn mini-ihmisten huulille. Mitä suurempaa, pehmeämpää, vilkkuvampaa ja kimaltelevampaa jokin on, sen parempi.

Ihan kaikkeen minäkään en kuitenkaan suostu! Ennen joulua pienin asukas sai pakkomielteen. Hän oli koskettanut kaupassa Luna-yksisarvista, joka alkoi kosketuksen voimasta kertoa iltasatuja kovalla äänellä paasaten, vilkkuen ja silmiään aavemaisesti räpsytellen.

”Ihanaa, myös sen suu liikkuu samaan tahtiin!”

APUA! Sanoin, että ei. Ei todellakaan. Meillä on kasoittain kirjoja. Voin lukea niitä ja räpsytellä omia silmiäni tahdissa. Mutta tokikaan se ei ole sama asia. En vilku.

Pienin asukas on toistuvasti palannut Luna-asiaan. Syntymäpäivänä sitten!

Olin varma, että asia unohtuu kyllä. Sillä niin unohtuu kaikki muukin. Mutta Lunapa ei.

Tänään oli se päivä, kun vilkkuva ja puhuva yksisarvinen saapui täyttämään ahtaan kotimme viimeisiä neliöitä. Mutta yritän nähdä asian positiivisen puolen. Kun törmään yöllä kyseiseen otukseen, sen vilkkuvat valot ja kovaääninen kailotus tuudittavat oitis koko jengin takaisin uneen.

Onko olemassa jokin tukiryhmä yksisarvisten jyräämille ihmisen irvikuville?

- Maula

Kommentit (3)

Ernesto
1/3 | 

Ei, niitä tukiryhmiä EI ole olemassa. Mut ajatteles, et sillä vilkkuvalla hirviöllä olis viel pyörät alla, ja se kulkis kilskuttaen ja välkkyen ympäri kämppää. Joskus pitää olla kiitollinen niinkin pienestä asiasta. Siis ettei sillä hirviöllä ole pyöriä alla.

Vierailija
2/3 | 

Meillä oli joskus kolmella tyttärellä Ranga Tanga apinat. Ne alkoi aina hölöttämään keskellä yötä. Muistan kerran kun yleisesti niiiiin rauhallinen mieheni nousi sängystä ja etsi kolme apinaa talosta ja kävi raivoisasti paiskaamassa ne kaikki pihalle. Tilanteen koomisuus on jäänyt ikuisesti mieleen. Joskus se pinna vaan palaa.... ;)))

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Jos sinulla on inspiroiva koti (tai muuten vain asiaa), laita viestiä maulahanni@gmail.com!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat