Kirjoitukset avainsanalla lelut

Muuuu, nyt minäkin asun täällä!
Muuuu, nyt minäkin asun täällä!

Pihakirpputoreilla vaeltelu on kevään hauskinta  viikonloppupuuhaa.

Pikkurahalla voi tehdä todellisia löytöjä!

Asian kääntöpuoli kuitenkin on se, että pikkurahalla voi tehdä myös kaikenlaista muuta.

Minä en toki löytänyt kirppiksiltä tälläkään kertaa mitään tarpeellista. Kanssa-asujani ovat kuitenkin yhden päivän aikana hankkineet tavaraa pursuavaan kotiimme muutama eurolla mm. pari pehmoeläintä lisää, lehmäkännykkätelineen, rikkinäisen laukun, vanhan penaalin, vanhan collegepaidan, kourallisen pieniä muovisia asioita, 500 palan palapelin (josta todennäköisesti puuttuu ne viimeiset palat) ja vanhan askartelusetin, jonka leimasinväri on kuivunut. Nämähän meiltä vielä puuttuvatkin!

Olemme siis todennäköisesti tämän roinavuoren viimeinen saattohoitoetappi ennen sekajäteastiaa.

Ihanan ekologista sunnuntaita! 

- Maula

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Hmmh... Hieman kyllä puistatti tuo kuva missä tuon pienen lehmäoletetun selkäranka on ilmeisesti katkaistu valtavalla kännykällä lyömällä se syvälle selkään jonka vuoksi pikkuinen lehmänalku ilmeisesti odottelee jalattomana mustunein silmin loppuaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vilkkuva ja puhuva yksisarvinen, tervetuloa!
Vilkkuva ja puhuva yksisarvinen, tervetuloa!

Kun sain esikoiseni, luin maanisesti sisustuslehtiä ja yritin poimia parhaat lastenhuoneoivallukset. Puuleluja, hauskoja säilyttimiä, kauneimmat mekot pikku henkareissa!  Myöhemmin olen hiukan joutunut joustamaan periaatteistani – tai siis tunkemaan ne sinne unohdettuun säilyttimeen niiden kehittävien puulelujen seuraksi.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että jos minä ilahdun jostain esineestä, se ei yläkerran asukkaita juuri nappaa. Ja esineet, jotka saavat leukaperäni kiristymään, nostavat hymyn mini-ihmisten huulille. Mitä suurempaa, pehmeämpää, vilkkuvampaa ja kimaltelevampaa jokin on, sen parempi.

Ihan kaikkeen minäkään en kuitenkaan suostu! Ennen joulua pienin asukas sai pakkomielteen. Hän oli koskettanut kaupassa Luna-yksisarvista, joka alkoi kosketuksen voimasta kertoa iltasatuja kovalla äänellä paasaten, vilkkuen ja silmiään aavemaisesti räpsytellen.

”Ihanaa, myös sen suu liikkuu samaan tahtiin!”

APUA! Sanoin, että ei. Ei todellakaan. Meillä on kasoittain kirjoja. Voin lukea niitä ja räpsytellä omia silmiäni tahdissa. Mutta tokikaan se ei ole sama asia. En vilku.

Pienin asukas on toistuvasti palannut Luna-asiaan. Syntymäpäivänä sitten!

Olin varma, että asia unohtuu kyllä. Sillä niin unohtuu kaikki muukin. Mutta Lunapa ei.

Tänään oli se päivä, kun vilkkuva ja puhuva yksisarvinen saapui täyttämään ahtaan kotimme viimeisiä neliöitä. Mutta yritän nähdä asian positiivisen puolen. Kun törmään yöllä kyseiseen otukseen, sen vilkkuvat valot ja kovaääninen kailotus tuudittavat oitis koko jengin takaisin uneen.

Onko olemassa jokin tukiryhmä yksisarvisten jyräämille ihmisen irvikuville?

- Maula

Kommentit (3)

Ernesto
1/3 | 

Ei, niitä tukiryhmiä EI ole olemassa. Mut ajatteles, et sillä vilkkuvalla hirviöllä olis viel pyörät alla, ja se kulkis kilskuttaen ja välkkyen ympäri kämppää. Joskus pitää olla kiitollinen niinkin pienestä asiasta. Siis ettei sillä hirviöllä ole pyöriä alla.

Vierailija
2/3 | 

Meillä oli joskus kolmella tyttärellä Ranga Tanga apinat. Ne alkoi aina hölöttämään keskellä yötä. Muistan kerran kun yleisesti niiiiin rauhallinen mieheni nousi sängystä ja etsi kolme apinaa talosta ja kävi raivoisasti paiskaamassa ne kaikki pihalle. Tilanteen koomisuus on jäänyt ikuisesti mieleen. Joskus se pinna vaan palaa.... ;)))

Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Jos sinulla on inspiroiva koti (tai muuten vain asiaa), laita viestiä maulahanni@gmail.com!

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat