Kirjoitukset avainsanalla olohuone

Viltti, tuo talvipäivien sulostuttaja.
Viltti, tuo talvipäivien sulostuttaja.

Harva tekstiili synnyttää yhtä vahvoja mielikuvia kuin villapeitto eli viltti.

Miten ihanaa onkaan kääriytyä siihen reippaan ulkoilun jälkeen lueskelemaan lempikirjaa. Tai nautiskella viltti harteilla takkatulen lämmöstä. Ihanaa on myös huiskaista elegantti viltti sohvankulmalle - se ikään kuin viimeistelee olohuoneen kodikkaan tunnelman.

Minäkin olen ostanut meille monta vilttiä erinäisten haavekuvien vilistäessä silmissä. Kylmässä rötiskössä asuessa viltit ovatkin aktiivisessa käytössä - vähän liiankin. Moni vilttisoturi on jo saateltu sekajätteiden lepoon niiden kohdattua liian järeän sinitarran/liman/ei-villaystävällisen-ravintoaineen.

Vilttiunelmani on silti elänyt sitkeästi. Sinnikkäästi vuoroin viikkailen niitä sivuun ja vuoroin heittelen kireän huolettomasti ympäriinsä. Olen kuitenkin huomannut, että luontevimmin viltti asettuu lattialle. Itse asiassa kaikki muut kotini asukkaat sommittelevat ne AINA juuri lattialle.

Olin marttyyrimaisesti tuhisten jatkanut yhden naisen vilttisotaani, mutta äsken havahduin. Katsoin näkymää edessäni. Miten täydellisen rennolta ja kutsuvalta olohuone näyttikään, kun lattialle orgaanisesti syntynyttä vilttiasetelmaa täydensi sohvalla retkottava mies. Ehkä sen olisi aina pitänyt olla näin?

Oivallukseni - rento vilttisommitelma syntyy vain täydellisellä rentoudella.

- Maula

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tv on sopivan kokoinen, kukaan ei huomaa tapettivalintojasi.
Kun tv on sopivan kokoinen, kukaan ei huomaa tapettivalintojasi.

Hämmentävän harvassa olohuoneessa enää nykyään on (ainakin sisustuslehtijuttuotannan perusteella) olohuoneen tärkeintä asiaa. Syytä siihen oleiluun –  televisiota. Mitä ihmettä näissä antiolohuoneissa oikein tehdään? En tajua.

Meidän olohuoneen sydän on televisio. Se on mittasuhteiltaan niin vaikuttava, että jokainen vieras kyllä ymmärtää, että tämä perhe osaa möllöttää. Mitä ihmisen pitäisi tietää tv:tä kotiinsa sijoitellessa?

  1. OSTA ISO. Valitse riittävän suuri televisio, jonka äärellä on helppo tempautua MM-matsin tai ummetusmainoksen maailmaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että sopiva vastaanotin peittää likimain koko seinän. Silloin ei tarvitse murehtia taulujen sijoitteluista tai tapettivalinnoista!
  2. ANNA NAAPURINKIN ILOITA. Valitse tv:lle sen arvoinen paikka. Optimaalista olisi, jos vastaanotin loistaisi ylväänä vaikkapa heti sisääntulon tuntumassa. Toinen vaihtoehto on sijoittaa tv niin, että se välkkyy komeasti ikkunoista naapureidenkin iloksi.
  3. NAUTI ASELEMISTA. Televisio itsessään on visuaalisesti vangitseva, mutta sen mukana tulee myös ilahduttavan paljon johtovyyhtejä ja oheishärpäkkeitä. Pienellä vaivalla saat koottua tv:n tuntumaan kauniin elektroniikka-asetelman, jonka ylle pöly kerääntyy somiksi palluroiksi.
  4. ANNA SEN HALLITA. Monet isonkin television omistajat tekevät sen virheen, että he nuukailevat tv:n ”huudattamisen” kanssa. Kannattaa kuitenkin ennakkoluulottomasti kokeilla, miten tv:n auki pitäminen muuttaa perheen dynamiikkaa. Miksi kukaan kiukuttelisi tai riitelisi, kun voi tuijottaa olohuoneen jättialttaria? Povaan, että seuraava suuri wellness-trendi on tv-meditaatio. Tyhjentää mielen yllättävän tehokkaasti!

- Maula

Kommentit (0)

Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Jos sinulla on inspiroiva koti (tai muuten vain asiaa), laita viestiä maulahanni@gmail.com!

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat