Kuka tähänkin nappiin lienee koskenut?
Kuka tähänkin nappiin lienee koskenut?

Minne vain katseensa nyt suuntaa, näkee noron. Kun vatsatautiepidemia riehuu voimakkaimmillaan, voi olla vaikea pitää pää kasassa.

Omasta kodistaan ei rehellisyyden nimissä haluaisi poistua, eikä päästää ketään kylään. Mutta tätä erakoitumista voi olla vaikea perustella työnantajalle, koulujärjestelmälle tai asunnon muille, ulkomaailmasta kiinnostuneille asukkaille. Olenkin päättänyt ajatella asian toisin. Norokausi on mainio mahdollisuus sisäiseen kasvuun!

Ainakin nämä 5 asiaa noron jatkuva läsnäolo voi meille opettaa:

  1. Siivottomuus. Eräs tuttavani totesi lohduttavasti, että kun kodin bakteeritasapaino on kunnossa, taudit eivät niin helposti tartu. Kodin läävämäisyys voi siis osoittautua pelastukseksesi – älä koskaan muuta sitä!
  2. Rentous. Kannattaako kiirehtiä lakanoiden vaihdon kanssa, kun saattaa olla, että edessä on kohta vuoden kiivain pyykkirumba? Kannattaako miettiä laskiaispullavuoren kaloreita, kun kohta ne saattavat maagisesti kadota kehostasi? Kunpa aina voisi pitää tämän jätkämäisen rentousvaihteen silmässä!
  3. Hetkessä eläminen. Tämä hetki on tauditon, älä ajattele huomista. ÄLÄ AJATTELE SITÄ.
  4. Rohkeus. Vaikka joskus pitäisi itseään ihan nörttinä, miten väkeväksi sitä tunteekaan itsensä, kun astuu kynnyksen yli paikkaan, jossa tietää laattojen hetki sitten lentäneen. Näin me vain marssimme kohti tuntematonta! Mikä adrenaliinivyöry! Tältäköhän se itsensä voittaminen tuntuu?
  5. Kiitollisuus. Eikö tunnukin ihanalta, kun kukaan ei oksenna? Jos oikein alkaa laskea, niin aika harvana päivänä sitä elämässään loppupeleissä joutuu eritteitä luuttuamaan. Ymmärrät, että elämäsi on juuri tällaisena kerrassaan mainiota. Kunpa se ei muuttuisi koskaan!

Tervettä viikonloppua!

- Maula

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Maula ja Larres ovat pitkän linjan ihmisiä ja intohimoisia esineiden laatikkoihin tunkijoita. Teemme havaintoja elämän pienistä iloista ja suurista sotkuista. Tämä blogi on kahden esteetikon sairauskertomus.

Jos sinulla on inspiroiva koti (tai muuten vain asiaa), laita viestiä maulahanni@gmail.com!

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat