P3252803.JPG
P3252803.JPG

P3252805.JPG
P3252805.JPG

P3252802.JPG
P3252802.JPG

Minä olen todellinen villaneulefani. Ikuisena vilukissana perusvilla-mohair-cashmere-merinovilla ja kaikki noiden kaverit ovat parhaita ystäviäni. Aito villa kun on aivan erilämpöistä kuin mikään tekokuitu (jota toki sitäkin pitää hyvässä suhteessa joskus neuleessa kestävyyden vuoksi olla).

Villaneuleissa on sekin kätevä juttu, että niitä voi käyttää viikosta ja kuukaudesta toiseen pelkällä tuulettelulla.

Ainoa ongelma, joka villaneuleissa minusta onkin, on se, miten ne säilyttäisi oikein. Jos vaatteet ripustaa henkariin, tulee niihin olkapäille pussit. Jos ne puolestaan taittelee kaappiin, on vaatteissa – varsinkin jos ovat tiiviisti päällekkäin – pian rypyt. Tähän asti olen kuitenkin pienemmäksi pahaksi todennut tuon taittelun. Neule on tullut vietyä suihkun ajaksi sitten kylppäriin oikenemaan höyryn avulla. Ihan hyvä kikka muutenkin ”silittää” vaatteet.

Vaikka villaneuleiden huollossa usein puhutaankin pelkästä tuuletuksesta, täytyy ainakin osa neuleista myös joskus huoltaa vähän isommallakin kädellä. Moni on sitä mieltä, ettei villaneuletta saa vesipestä, mutta itse olen vähän eri mieltä. Tällä taktiikalla olen pilannut ainoastaan yhden neuleen koko villaneulehistoriassani. Joten vinkin saa ottaa vastaan, jos uskaltaa.

VILLANEULEEN (RISKIALTIS?) KEVÄTHUOLTO:

  1. Harjaa neule villaharjalla. Tähän mennessä paras harja on ollut Arelan puupäinen harja. Muovinen oli liian kevyt ja heikko ainakin omaan käsittelytapaani.
  2. Hiero neuleen tahrakohtiin villalle tarkoitettua pesuainetta. Tummiin hihahsuihin ja kauluksiin voi laittaa varovasti myös tahranpoistoainetta.
  3. Pese käsin tai laiskana (kuten minä) laita neule pesukoneen kylmävetiselle villanpesuohjelmalle. Iske linkous mahdollisimman pienelle kierrosmäärälle.
  4. Räpsäytä neule pesun jälkeen. Muotoile ja venyttele tarvittaessa.
  5. Ripusta laakeasti kuivumaan niin, ettei vaatteeseen tule venymisjälkiä.

-Karoliina-

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Kunnon kuminnen, muotoiltu neulehenkari pitää neuleille olla. Tavallisessa henkarissa venyy varmasti olkapäihin pussit.

Leijona
2/2 | 

Kaiken tämän lisäksi, vielä rullaisin neuleen puhtaan pyyheliinan sisälle ja painelisen rullaa saadakseni ylimääräiset vedet pois, jonka jälkeen laitan neuleen kuivaamaan kuivaustelineen päälle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat