OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveiset täältä maalta. F on ollut mummolassa kohta jo viikon, ja minäkin saavuin tänne toistamiseen, viikonlopun nopean Helsinki-keikan jälkeen, sunnuntai-iltana.

Minä olen kökkinyt yhtä hierojareissua, kirppiskeikkaa ja mummoni luona käytyä iltakahvia lukuunottamatta vain sisätiloissa koneen ääressä, mutta F on ottanut lomasta kaiken irti. Hän on askarrellut, ulkoillut, käynyt kylillä, nähnyt pikkuserkkujaan ja viettänyt mummon kanssa aikaa oikein olan takaa. Ihana nähdä, miten hän nauttii olostaan täällä niin paljon!

Kirja on edennyt välillä hyvän flown saattelemana, välillä takkuisammin, mutta onpahan kuitenkin koko ajan edennyt. Ja kyllä jos kirjoittamalla voisi koko elantonsa hankkia, ainakin harkitsisin sitä vaihtoehtoa vakavasti. On aika mahtavaa olla oman työnsä herra. Tehdä työtä siihen aikaan kun huvittaa, pitää taut silloinkin kun siltä tuntuu.

Hankasalmi-reissuhan ei olisi mitään ilman reissua KihveliKirppikselle, ja kuten jo sanoin, on kirppis yksi niistä harvoista mummolan ulkopuolisista paikoista, jossa olen tällä "lomallani" käynyt. Mukaan sieltä tarttui uimakellukkeet (3e), Disneyn kirjoja (1e/3kpl), punaruudullinen mekko jouluksi (4e), sekä tämä liivimekko, josta tuli heti kättelyssä F.n suosikki.

TUOTE Liivimekko, H&M
OSTOPAIKKA Hankasalmen KihveliKirppikseltä
HINTA 2,5e
KÄYTTÖKOHDE Arkimekoksi.
KÄYTTÖÖNOTTOTOIMENPITEET Pesu 40 asteessa.
ARVIO OSTOKSEN KANNATTAVUUDESTA Kyllähän F:llä vaatteita piisaisi ilmankin, mutta koska mekko oli tytölle niin mieluinen, oli ostos hyvä. Mekko osoitti myös sen, että myös nuo hempeämmät värit sopivat F:lle. Itse kun tahdon ostaa usein vain niitä mustia, valkoisia tai perusvärisi vaatteita hänelle.
OSTOKSEN HINTA-LAATU -SUHDE 4/5

-Karoliina-

paita, Aarrekid // mekko, second hand (h&m) // sukkikset, Polarn O. Pyret

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Anna-Maria
1/4 | 

Suloinen tyttö suloisessa menossa. ♥ Aiheuttaa varmaan ikävän puuskan tämä kuva kaukana kotona olevalle isille. ? Mistä tuo hieno eläinkartta tuolla taustalla on hankittu?

Täti o
3/4 | 

Ja isänpäivä sunnuntaina.. Riipaisee sydäntä mutta onneksi sitä voi juhlia niin monena sunnuntaina uudestaan ja uudestaan!

S

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat