Lauantaina tuli viikko täyteen kotona olemista vauvojen kanssa. Samalla, kun uuteen arkeen totuttelu tuntuu vielä tosiaankin opettelulle, ei osaa toisaalta kuvitella muunlaista elämää. Ihan kun pienet tytöt olisi ollut meillä ihan aina.

Kahden vauvan ja yhden koululaisen kanssa elämä tuntuu täydelle. Sellaiselle, että koko ajan saa olla menossa ja tekemässä, vaikka toisaalta välillä tuntuu sille, ettei ehdi tehdä juuri mitään. Itse asiassa tunnen, että kroppa ikään kuin hyrrää koko ajan extrakierroksilla. On jatkuva nälkä ja jano, ja vain vähän hetkiä, kun ehtii todellisuudessa syödä. Aina, kun puolison naama alkaa muuttua valkoiseksi muistutellaan A:n kanssa toisiamme siitä, että nyt olisi viimeistään  aika nostaa vähän verensokereita.

Vaikka A onkin isyyslomalla ja ollaan oltu todella paljon koko perheen voimin, olemme olleet molemmat myös yksin kaikkien kolmen tytön kanssa. Ja ne hetket ovat menneet hyvin. Tuntuu helpottavalle, että me molemmat pärjäämme myös yksin, eikä vauvat tee touhusta mahdotonta.

Mä olen päästänyt taas järjestelmällisen puoleni esille. On ollut ihanaa, kun viime vuosina kotiasiat on voinut hoitaa paljon liberaalimmin, mutta toisaalta mun luonne ja työjutut on antanut valmiuden tehdä asiat myös tällä tavalla  suunnitellusti. Musta tuntuukin, että toimitaan A:n kanssa nyt koko ajan mentaliteetillä "tuo tullessasi, vie mennessä". Tiskit, pyykit, vaipat, pullot ja kaikki kun hoidetaan muiden töiden lomassa, eikä niitä ole oikein mahdollisuus lykätä, koska jos niin tekisi, kohta olisi täyskaaos päällä.

Ehkä mua eniten A:n töihin menossa (viikon päästä) mietityttääkin se, miten saan pidettyä kotia jotenkin paketissa. En (ainakaan tässä vaiheessa, tyttöjen tämänhetkisellä näytöllä) pelkää sitä, ettenkö selviäisi tyttöjen kanssa. Mutta miten saan itselleni päälle ja tiskit koneeseen. Siinä varmasri tulee olemaan haasteita.

Sellaisia aatoksia uuteen viikkoon! Hauska nähdä, miten tästä elämä alkaa rullata ja uusi ihmeellinen tilanne normalisoitua niin, että ajatuksia jää muuhunkin.

-Karoliina-




 

Kommentit (5)

Kokemuksen rintaääni
1/5 | 

Kiva lukea kerrankin positiivista tekstiä pikkulapsi vaiheesta perheessä. Touhua on riittämiin mutta voin vakuuttaa, että se on paljon mukavampaa kuin yksin (tai kaksin) sohvalla löhöäminen puhelin tai tabletti kaverinaan.

Vierailija
3/5 | 

Onnea ja iloa vauva-arkeen!
Itselläni on ollut taktiikkana useamman pienen ja vauvan yhdistelmässä suunnata heti herättyä nopsasti aamupesulle(ja suihkuun) ja samalla sutaista naama ja hiukset pikapikaa kuosiin(koska muuten olen nuutunut koko päivän),vaihtaa päivävaatteet päälle ja siinä lomassa juoda edellisenä päivänä surautettu smoothie.Sängyt kuosiin ja vauvan ja isompien lasten aikataulusta riippuen lataan myös pesukoneen valmiuteen niillä huudeilla touhutessani,astiat meillä laitetaan koneeseen suurimmaksi osaksi aina käytön jälkeen ja keittiössä häärätessä pistän tarpeen mukaan koneen pyörimään.Tässä vaiheessa tai lasten aamutoimien jälkeen laitan usein jonkun laatikon tai pataruuan jo uuniin,ne ei säikähdä,vaikka muhisivat uunissa miedolla lämmöllä pidempäänkin ja isosta satsista riittää sekä lounaalle,että päivälliselle.Kun kaikki on suht nopsaan heti herättyä kuosissa,se antaa pelivaraa loppupäivään,joka meillä toki tarkoittaa ulos lähtöä mahd.pian,”pelkkien” vauvojen kanssa ehtii tässä vaiheessa ehkä vähän köllötelläkin(,vaikka toki ulkoilma on ollut ainakin itselleni aivan ehdoton asia jaksamista ajatellen).Pyykit ripustelen kuivumaan tai/ja laitan kuivuriin heti ulkoa tultua,huollan ja syötän lapset ja siinä samalla koetan itsekin syödä vaikka edes sitä smoothieta.Pyrin aina siihen,että en kasaisi asioita odottamaan sitä toista aikuista töistä tulevaksi,tiedostaen,ettei hänkään päivän aikana ole laiskottelua harrastanut.Iltapäivästä/illasta sitten isojen läksyt, harrastukset,ulkoilut,seuraavan päivän ennakointi(esim.vaatteet aina valmiiksi jokaiselle lapselle ja itselle),ruokahuolto jne.työllistävät,mutta sitten onkin kaksi aikuista tekemässä. Kaikesta selviää,eikä rimaa kannata pitää liian korkealla,tsemppiä!

Vierailija
4/5 | 

Minä myös jännitin tuota, miten saan pidettyä kodin edes kohtuullisessa kuosissa ja tehtyä ruokaa taaperon ja vauvan kanssa. Ensimmäiset yksinolo-viikot olivat opettelua ja menin suosiolla sieltä missä aita oli mahdollisimman matala, mutta pikkuhiljaa löytyi hyvä rytmi (itse teen keittiön siivouksen ja pyykkien pesun nykyisin heti aamupalan jälkeen, iltaisin on ihan liikaa touhua 😅). Meillä tosin molemmat tytöt nukkuvat hyvin, se helpottaa eloa huomattavasti.

Mutta siis: kotona on hyvä pitää niitä helppoja ja nopeita välipaloja ja ruokia, valitse YHDET päiväunet kun teet kotihommia ja loput relaat hyvällä omallatunnolla, joka päivä ei ehdi siistiä ja kaaos on ihan ok :) Ja kotona pitää AINA olla yksi avaamaton paketti kahvia ettei lopu 😅☝️ Ihanaa vauva-aikaa, kuullostaa siltä, että teillä on homma hyvin balanssissa :)

Vierailija
6/5 | 

Itselleni tämä aihe on ristiriitainen. Toisaalta oon ihan samaa mieltä että #äitirauha, mutta toisaalta korvaan särähtää pahasti jotkin asiat mitä on kuullut joidenkin äitien paasaavan. Tavallaan ei liity tähän sun postaukseen mitenkään, mut tavallaan taas liittyy.
Esimerkiksi se yleistys että ihminen ei voi olla oikeasti väsynyt kun vasta sitten, kun on äiti. Mielenterveys onglemista kärsineenä tää särähtää korvaan, varsinkin kun se väsymys on ollut aivan pohjatonta. Ai mutta kun en ole äiti, niin en voi oikeasti tietää tätä. Vasta sitten kun olen äiti. Toinen on se, että jotkut äidit ns. Uhrautuvat, ja menevät sillä mentaliteetilla eteenpäin, että vain äiti kelpaa lapselle, ja miehestä ei ole niin mihinkään. Ei kai siinä ole ihmeempää kuin jättää lapsoset kotiin miehen kanssa ja lähteä esimerkiksi sinne jumppaan? Tai se että äitinä ei ole aikaa sairastaa.. Eikö niistä kumppaneista oikeasti ole mihinkään? Ymmärrän kyllä jos on yksinhuoltaja ym, mut jos on se kumppani vierellä niin nää asiat kyllä kummastuttaa ja pistää miettimään, että asiat tehdään tahalleen vaikeaksi itselle. Tai ehkä se juuri tuo sen tunteen, että on tarvittu ihminen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat