Mä olen käynyt ultrassa nyt muutaman kuukauden ajan kahden viikon välein. Vaikka tärkeintä tässä vaiheessa on katsoa vauvojen kunto ja erityisesti virtausten ja kasvun tasaisuus, tottakai ollaan saatu aikamoinen etuoikeus nähdä pienet ultraruudulla monen monta kertaa.

Toisin kuitenkin kun voisi kuvitella, ei meillä edelleenkään ole mitään hajua kaikkien 3D- ja 4D (vai onko edes sellaista?!) -kuvien jälkeen, miltä meidän pienet näyttää kasvoiltaan. Mahassa on jo aika ahdasta ja tyypit sählää edestakaisin niin, että aina kun toista ultrataan, tottakai toinen tulee häiriköimään eteen. Milloin toisen käsi peittää toisen kasvot, milloin pylly myllertää juuri sillä hetkellä eteen, kun sisaruksesta pitäisi ottaa mittoja.

Musta ei myöskään ole ollut tarvetta ottaa sellaisia verikokeita, joiden kylkiäisenä selviäisi varmuudella vauvojen sukupuoli. Mutta parin melko luotettavan ultrakerran jälkeen eletään nyt siinä uskossa, että meille tulee kaksi pientä tyttöä. Se on ihanaa, kuten olisi ollut kaksi pientä poikaakin.

Kuten isäni, kolmen tyttären ja vaimon kanssa saman katon alla eläneenä, totesi sarkastisesti virnistäen: "Miks A:n pitäisi päästä yhtään helpommalla kuin minunkaan?"

Hassua muuten, että kaksosten odotus tuntuu jo ihan luontevalle ajatuksella, mutta kolmen lapsen - vieläpä tyttären - äitinä oleminen ihan hassulle. Ihanalle, mutta hullulle. Yhden lapsen äitiydestä ihan kokonaisen katraan emoksi. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: lainattu Ivana Helsingin Leninkilainaamosta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 | 

voi ihanaa :) jotenkin suloinen ajatus että teillä on kohta kolme tyttöä! (tietty pojatkin ois ollut) onnea!!

nava
2/16 | 

Aivan ihania raskauskuvia, taas! <3 Lueskelin mielenkiinnolla sun miltä tuntuu olla raskaana kaks- vs. kolmikymppisenä, itsekin olin aika nuori tullessani äidiksi (25 ja 27v., nyt molemmat jo teinejä) ja se tuli mieleeni, että näin "aikuisempana" olisin ehkä muistanut ottaa kuvia myös raskausajasta.. :)

Teresa74
3/16 | 

Itselläni on 14v esikoistytär ja 11v kaksoistytöt. Ihana setti on ollut ja mies on hienosti pärjännyt naisvaltaisessa perheessämme 😄.
Paljon onnea tulevaan! Sinä saat varmasti esikoisestasi paljon apua 😊

Äitiläinen
4/16 | 

Olen itse kolmen tytön äiti ja se on ihanaa se. Toki olisin ollut valmis olemaan äiti pojillekin, mutta ilmeisesti minut oli sitten tarkoitettu olemaan äiti just näille ihanille tyypeille. Onnea odotukseen! Ystäväni sai vuosi sitten kaksostytöt. Ovat kyllä suloisia kertakaikkiaan!

Vierailija
5/16 | 

Hieno, postaukseen sopiva kanaemon hame :D onnea kolmen tyttären äidille! Odotusaikana ajatus kolmesta tyttärestä tuntuu hurjalle ja hienolle sekä on vielä jännää syntymän jälkeenkin, mutta pian siihen sitten arjessa tottuu... t. Kolmen tyttären äiti

Vierailija
6/16 | 

Kyllä se kovaa iskee kohta, kaksoset ja vielä isosisko, onnea vaan. Itsestäni oli vain yhdelle äidiksi ja nyt olen mummu kahdelle ja sekin vie välillä aivan kokonaan minun hermot, kaksi ällittelevää lasta.

Taina M, Pirkanmaan Monikkoper...
7/16 | 

Onnittelut! Ja terveisiä toiselta kaksosäidiltä, kolmen pojan ja yhden tytön äidiltä. Hyvin se menee kun muistaa että tuplien kanssa on luvallista mennä sieltä missä sitä aitaa ei ole laisinkaan. Ja suosittelen Monikkoperheyhdistyksen valmennusta jos sellaisessa ette ole vielä käyneet, sieltä saa kullanarvoisia vinkkejä arjessa pärjäämiseen! Ja muistakaa: kaksoset suodaan vain niille ketkä sellaisesta selviää. Onnea matkaan ja toivottavasti törmätään kaksosmeiningeissä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat