OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä istun aamuisin ja iltapäivisin bussissa. Päivässä noin 1,5 tuntia. Viikossa – jo pelkkien työmatkojen vuoksi – peräti 7,5 tuntia istumista ja pysäkeillä odottelua. Suurimman osan bussimatka-ajoista olen surffannut netissä. Mutta olen kyllä yhtä usein myös huomannut, ettei se sovi minulle. Some on kiva, mutta ennen ja jälkeen työpäivän olisi kiva saada aivoille lepoa ja sivistystä, ei alati vaihtuvia mainoksia ja facebook-sivun katsomista, jonka katsoin kuitenkin juuri kolmesti läpi viisi minuuttia aikaisemmin.

Ennen kannoinkin työmatkoilla mukanani lehteä tai kirjaa, mutta nyt asiani ovat vielä paremmin. Mun ei tarvitse muistaa pakata kassiin muuta kuin puhelin (jonka muutenkin otan mukaani) ja samalla saan silti nauttia kirjoista. Ai mitenkä muka? No Fabulan ansiosta.

Kirjoittelin teille jo joulukuussa Fabulasta, eli "kirjojen Spotifysta", jota käyttämällä kokonainen kirjahylly on aina mukana puhelimessa. Fabula-app ladataan puhelimeen kuukausimaksua vastaan, ja sitten palvelu on valmis käyttöön. Kuukausimaksu Fabulalle on 9,99e /kk, tai vähemmän (jos ostaa useamman kuukauden paketin). Se, mikä Fabulasta tekee mun mielestä erityisen hyvän on se, että sen kirjoja voi lukea myös puhelimen ollessa Offline-tilassa. Eli siis myös vaikkapa lentokoneessa, korpimökissä tai VR:n junissa, jossa netti tunnetusti toimii todella huonosti.

Ennen ajattelin, että kirjan on oltava se paperinen ja rapiseva oikea kirja. Mutta. Alkaako vanha jäärä kääntää takkiaan? Ainakin ensimmäisen kuukauden aikana Fabula on tuntunut todella kätevälle palvelulle.

-Karoliina-

Kommentit (30)

Susanna Koskinen
3/30 | 

Minä taas rakastan oikeita kirjoja, lukemista, kirjastossa käymistä, kirjojen selailua ja kuvien katselua. Mulla on aina kirja kassissa ja luen aina julkisissa. En koe sitä mitenkään hankalana. Mä myös usein mietin, kun kirjaa selailen, että minkälaiset ihmiset sitä kirjaa on ennen lukenut.

4/30 | 

Aika pitkälle taitaa mennä mainosten ehdoilla..ihan fine. Tuppaa vaan jäämään hieman köykäiseksi anti. Mutta se on minun valinta mitä seuraan, ei sinun ongelma. Olet ilmiselvästi fiksu nainen; tämä blogimaailma vähän höttöä, jos vain ajattelee tienestiä. Kannattaako siihen lähteä....noup?
Mukavaa talvea perheellesi.

Arja
5/30 | 

Minä en tulisi ilman kirjaa toimeen päivääkään. Olen kirjaston suurkuluttaja. En voi ajatella lukea kirjaa tabletista tms, se paperinippu pitää olla käsissäni (kansien välissä), enkä myöskään kuunnellen. Minun toinen elämäni on lukeminen!

K
6/30 | 

Hei, mistä tuo sun pipo on/minkä merkkinen? Ja nätti laukku(ja sinä myös tietenkin kaunis) ?

Daniella
7/30 | 

Taskuun sopiva kirjasto olisi hirveän kiva, mutta musta ei ikinä tule sen fani. Silmät ei kerta kaikkiaan kestä ruudun tuijottelua kaiken aikaa. Enkä tykkää lukea pitkiä tekstejä ruudulta, kuten artikkeleita ja kirjoja. Sometuskin alkaa onneksi jäädä vähemmälle, kun skrollaamisesta tulee paha olo :O mutta olen muutenkin matkapahoinvoiva, joten en voi bussissa ym lukea mitään ylipäätään. Paperista tai digitaalista.

Mun silmiin taas on osunut vähemmän mainoksia ja mun mielestä pääasiassa mainoksetkin tuntuu aidoilta. Eli olette oikeasti kiinnostuneita ko tuotteesta. Hötöstä en osaa sanoa mielipidettä, kun päivisin tulee niin paljon luettua tiukkaa asiaa, että ei kyllä vapaalla kiinnostaisikaan kovin raskaita juttuja lukea. Joskaan mun mielestä kuolema, lapsettomuus jne ei kovin kevyitä olekaan. Mutta tosiaan, mieliä on monia. Omani on tyytyväisin juuri tähän blogiin.

Tingeling
8/30 | 

Olen käynyt kirjastossa viimeksi 1994 :) Alelaarista lähtee joskus mukaan dekkari. Toisinaan luen/kuuntelen Elisa kirja -palvelun kautta.

Sara
9/30 | 

Tämä blogi on kyllä ihan huippu. Pitkään ja ahkerasti olen seurannut, mutta yhtään kommenttia en ole tainnut vielä jättää. Tykkään erityisesti siitä, miten kirjoitat aiheesta kuin aiheesta mielenkiintoisesti, ihanan suorasti ja mutkattomasti omalla tyylilläsi. Jatka samaan malliin, ihana ja kaunis Karoliina!

Nea
10/30 | 

Mulla käytössä elisa kirja! Oon tykännyt, aluksi oli outoa lukea ruudulta mutta siihen tottuu. Ja nukkumaan mennessä iisimpää lukea puhelimesta kun kannatella raskasta kirjaa.

Kirjastolainen
11/30 | 

Ihan epäkaupallisesti muistuttelisin että e-kirjoja saa nykyään lainata kirjastostakin, ihan ilmaiseksi, ja lainaaminen onnistuu siis etänä, vaikka matkoilla ollessa!

Tiina
12/30 | 

Minkä takia pitää ilkeillä ja tulla arvostelemaan.? ? Onneksi höttö ainakin antoi ymmärtää,että ymmärtää pysyä täältä pois.
Kiva ja elämänmakuinen blogi,Ei turhaa pönötystä ja kikkailua? Tykkään ja arvostan !
Kivaa vkoa koko perheelle ?

16/30 | 

Kun tekee blogia työkseen, tienesti toki on olennainen osa. "Mainosten ehdoilla menemistä" en edelleenkään kuitenkaan ymmärrä kommentissasi. Tammikuussa olen kirjoittanut tähän mennessä 22 postausta. Tämä on ainoa Bella-blogit yhteistyö koko kuussa, eli ainoa, josta mainosrahaa saan.

Mukavaa talvea!

20/30 | 

Kiva, jos sisältö kiinnostaa :)

Tuo Fabulan "valo" ei ole normaali sininen kännykkävalo, vaan esimerkiksi iltaisin säädän valon pienemmälle, taustan mustaksi ja kirjaimet valkoiseksi. Se ei rasita silmiä!

26/30 | 

Moikkis. Kiitti Elsa! Mä olen saanut tämän ennenkin ja en ole vastannut. Ja miksikö? No tulee kauhea paine sijoittaa kirjat tuohon listaan. Pelkään, että unohdan jonkin tärkeän tai muuta sellaista. Hassua, myönnetään :) Lupaan harkita haastetta ;)

27/30 | 

Tässä tulee nyt laiskan lukijan vahvistuspyyntö, mutta onnistuuhan palvelun osto myös muualla kuin Suomessa? Lukeminen on yhtä viihdyttävää ja antoisaa niin sähköisessä muodossa kuin paperiversiona ja olosuhteista riippuen mä kulutan molempia muotoja. Haluan myös suomalaista kirjallisuutta sähköisenä palveluna, joten luulen, että tää voisi olla mun juttu.

S
28/30 | 

Moikka!

Löytyykö tuolta suomalaisia kirjoja? Entä näkeekö mitä kirjoja sieltä on mahdollista saada, ennen kuin maksan tuon maksun? Mietin vaan että jos maksan tuon, enkä löydäkään mitään kiinnostavaa luettavaa :-D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat