kyselin Instassa eilen, mistä aiheista toivoisitte, että kirjoitan. Ja hauskaa kyllä, tietyt aiheet nousivat ehdottomasti ylite muiden. Yritänpä siis loppuviikosta toteutella niitä. Ihana, kuinka paljon ehdotuksia annoitte. Saa antaa jatkossakin!

Monessa viestissä toivottiin, että kirjoittaisin mun haaveista ja toisaalta peloista. Ja tässä nyt siis niistä asiaa.

Mä olen tainnut joskus sanoa, että en haaveile enää mistään suuresta, koska mä olen saavuttanut elämässäni sen kaikkein tärkeimmän, josta koskaan olen unelmoinut: Ihanan perheen, äitiyden ja hyvän parisuhteen. Mulle perhe ja rakkaus ovat aina olleet elämän tärkeimmät asiat ja arvot, joten siksi mun suurimmat haaveet on liittynyt myös niihin.

Tottakai me A:n kanssa haaveiltiin varmasti suhteen alusta asti perheen kasvattamisesta, ja olisi varmasti ollut ainakin minulle tosi iso kriisi, jos en olisi tullut koskaan enää raskaaksi. Mutta silti mä – ja varmasti me molemmat ollaan koettu – että meillä on ollut ihan oikea ja toimiva perhe jo ihan näin kolmistaankin. En koe, että tullaan enemmän perheeksi, vaikka pikkuisia syntyykin. Toki ihanaahan se on.

Ehkä mun suurin haave tällä hetkellä se, että vaikka kaksoset syntyvätkin ja mullistavat maailman, me voitaisiin säilyttää ne hyvät asiat, joita meillä meidän perheessä on jo nyt. Meidän kaikkien keskinäiset välit, tietyn huumorintajun ja jollakin tasolla myös oman ajan jokaisen perheenjäsenen kanssa. Ettei F koe jäävänsä jalkoihin, ja että me edelleen oltaisiin A:n kanssa toisillemme ennen kaikkea puolisot, vaikka yhteisiä huolehdittavia onkin yhden sijaan kolme. Uskon toki, että vaikka kaikkea elämässä ei voi suunnitella, voi tällaisiinkin asioihin vaikuttaa omalla toiminnallaan, kunhan niistä on ensin tietoinen. Että ei asioita tarvitse jättää vain haaveen tasolle, vaan niitä voi työstä konkreettisesti. 

Jos pitäisi mainita muita haaveita, niin tottakai mä toivoisin, että voisin kirjoittaa ja olla some-markkinoinnin parissa niin kauan, kun itse sitä haluan. En tiedä, haluanko tehdä tämmöisiä töitä vaikka 10 tai 15 vuoden päästä, mutta sen toivon, että voisin itse päättää, jos haluan vaihtaa elämäni suuntaa. Olisi kurjaa, jos työt loppuisivat tai osaamistani ei enää haluttaisi, vaikka omaa intoa vielä olisi. Mä toivon, että voisin jatkossakin tehdä mielenkiintoisia töitä, ihanien ihmisen kanssa niin, että työ olisi joustavaa monella tapaa. Mitä ikinä se sitten onkin.

Pieniä haaveita mulla on liittyen ihan vaan arkeen. Haluaisin, että pääsen kuntoon ja takaisin omiin mittoihin, kun aika on siihen synnytyksen jälkeen oikea. Olisi ihanaa löytää taas mahdollisuus liikkua ja tuntea oma kroppa omaksi. Turhaudun nykyisin kauheasti, jos en pääse vaikka lattialta ylös tai en jaksa seistä, kuten ennen.On ollut vaikea hyväksyä, ettei ole yhtä kykenevä, kuin ennen. 

Haluaisin myös joskus vähän isomman kodin, jota voisi sisustaa ja rempata ja laittaa ”loppuelämän kodiksi”. Rakastan meidän nykyistä kotia, mutta ihan hamaan tappiin se ei 5-henkiselle perheelle riitä. Välillä haaveilen saman aikakauden kodista, missä nyt asumme. Välillä funkkiksesta ja välillä huvikumpumaisesta puutalosta. Onneksi tällä asialla ei kiire ja siksi haaveilu onkin niin ihanaa: Moni asia saakin jäädä pelkäksi haaveeksi ja sekin on ok. Suurin asumishaaveeni on kuitenkin se, että voisimme asua tällä asuinalueella myös jatkossa. 

Mä pelkään eniten sitä, että läheisilleni tapahtuu jotain kauheaa. Erityisesti toki lapsille tai miehelle. Kun asuin F:n kanssa kaksin, pelkäsin välillä kauheasti sitä, että mulle itselleni tapahtuisi jotain. Että mitä sitten, jos lapsi löytäisi minut aamulla elottomana sängystä tai jotain muuta kauheaa.

Toki viimeisten kuukausien aikana kaksosten puolesta on saanut pelätä montaa juttua. Sama istukka tuo esimerkiksi omat haasteensa, ja muutenkin on pelottavaa, ettei mahan sisäisiä asioita voi juuri hallita. Välillä taas pelkään, kun F lähtee yksin jonnekin menoilleen. Joskus on vaikea kannustaa lasta omille siivilleen, jos itselle iskee samalla hetkellä pelkoja siitä, onkohan askel sittenkin vielä liian iso 8-vuotiaalle. Toisaalta olen sitä mieltä, että meidän vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on opetella irrottamaan napanuoraa ja kannustamaan lasta kohtamaan uusia asioita ilolla.

Joskus yrittäjänä pelkään sitä, että menettäisin työkykyni. Se on uusi pelko, jota ei peruspalkkatöissä ollut. Toisin sanoen terveyden ja hengen menettäminen ovat asioita, joita pelkään perheeni osalta. Muuten en elämässä taida pelätä juuri mitään. (Paitsi kauhuleffoja).

Sellaisia aatoksia tähän kivaan keskiviikkoon! Nukuin viime yönä varmasti parhaat unet kuukausiin. Miten ihana fiilis ollut koko päivän.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // asu ja lokaatio, Ivana Helsinki 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Ihana postaus, Karoliina! Mulle on myös äitiyden myötä tullut ihan uusia pelkoja juurikin liittyen omaan terveyteen. En uskaltanut kylvettää vauvaa aluksi yksin, koska pelkäsin että jos saan jonkun kohtauksen, niin vauva hukkuu. Nykyisin myös terrori-iskut on alkanut pelottaa, vaikka ennen äitiyttä en niillä asioilla juurikaan vaivannut päätäni. Nämä pelot on juuri se asia mikä äitiydessä on raskainta. Raskasta rakastaa jotain NIIIN paljon, että meinaa seota kun alkaa ajattelemaan kaikkia vaaroja.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Näin se just on! Mulle saattaa joskus huonoina iltoina, kun en saa unta, iskeä ihan hölmöjä ja järjenvastaisia pelkoja, mitä kaikkea lapselle/lapsille voikaan tapahtua. Onneksi pääosin pää pysyy kasassa :D 

Vierailija
2/10 | 

Mulla olis yks niin henkilökohtainen postaustoive, että ihan hävettää kirjoittaa se tähän. Mutta siis kirjoitat usein sellaisia "A vei F:n lääkäriin ja sen jälkeen harrastukseen" -tyyppisiä sivumainintoja. Olen saanut blogista sellaisen kuvan, että A tosiaan ottaa vastuuta F:sta siinä missä sinäkin. Kiinnostaisi kuulla A:n mietteitä aiheesta. Miltä hänestä tuntui, kun mukanasi tuli lapsi, miten suhdetta lapseen voi rakentaa vai tuleeko se ihan luonnostaan. Miltä tuntuu elää sinkkuna ja yhtäkkiä ollakin vanhempi eskarille/koululaiselle. Tämän tyyppisiä juttuja :) Onnea valtavasti pikkuisten johdosta! Ja kiva, kun jaksat päivittää blogia oloista huolimatta. Raskauteen ja vauvoihin liittyvät postaukset jaksaa aina ja ikuisesti kiinnostaa, vaikka tuossa elämäntilanteessa en enää itse olekaan. Mukavaa kesää :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ei mitään syytä hävetä juttuideaa. Aihe olisi varmasti tosi mielenkiintoinen ja ihan totta, että tuollaisiahan lauseita mä olen varmasti blogiin kirjoitellut. Tottakai niiden pohjalta tehdään päätelmiä, joista vaikkapa tuo sinunkin ajatus on ihan totta: Meillä kyllä hoidetaan asiat ihan tasapuolisesti vanhempina. Ts. se hoitaa konkreettiset tai henkiset asiat lapseen liittyen, kuka kulloinkin ehtii/on paikalla/jaksaa parhaiten. 

Kivaa kesää :) 

Suvi Maarit
3/10 | 

Onpa ihana kuulla, että jollekin toiselle myös on tullut samanlaisia pelkoja äitiyden myötä. Samoin, tuo pariskuntana pysyminen vanhemmuudesta huolimatta kolahti. Se vaan on niin vaikeaa joskus kun vauva-arki vie mukanaan. Tsemppiä tulevaan!

Tyyra
4/10 | 

Olisi mukava kuulla, kuinka olette A: n kanssa aikanaan tavanneet. Kumpi teki aloitteen jne. Ehkä olet aiheesta joskus kirjoittanutkin, olen hypännyt blogiisi vasta nyt siirryttyäsi Me naisiin. Olen lueskellut kyllä vanhojakin blogeja läpi, mutta en musta tähän törmänneeni koskaan.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä en ole kirjoittanut siitä koskaan blogiin, joten ei ihme, jos ei ole löytynyt :) Mutta tosiaan siinä MeNaisten lehtijutussa taannoin avasin vähän asiaa! Kiva, kun olet löytänyt mukaan blogiin <3

Inka
5/10 | 

Aivan ihania juttuja sinulla blogissasi ja kirjoitat niin hyvin, että mielellään lukee vaikka vauhdissa 😊. Tekeekö mieleni kuitenkin kannustaa sinua nyt (vaikka some-markkinoinnin parissa haluat jatkossakin pysyä) ottamaan pienen hetken omille mietinnöillesi ja puntaroinnille, kuinka paljon ja avoimesti todella haluat itsestäsi ja perheestäsi näin julkisuudessa kertoa. Hyvä aika nyt ennen kuin kaksoset syntyvät, sillä ne jos jotkin herättävät ihmisissä ”kutkuttavan mielenkiinnon” (ihailun ja kateuden ja vaikka mitä) niin hyvässä kuin pahassa. Lämpimin ajatuksin täältä toinen kaksosäiti.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Kiitos <3 hyvä kun otit puheeksi, koska omien rajojen asettaminen on itse asiassa yksi tärkeimmistä asioista, mitä bloggaajana tulee minunkin mielestä miettiä tarkasti. Mulla on ollut tämä blogi 9 vuotta ja ammatikseni olen blogannut 5, joten on tosi selkeää, mitä kerron, mitä kerron rajatusti ja mitä en ollenkaan. Toki se on tasapainottelua, koska tietty aitous on asia, miksi blogeja yleisesti ottaen luetaan. Onneksi kun kuuntelee sydäntään, aika harvoin voin mennä pieleen. Mulla on sellainen taktiikkaa, että jos jostakin asiasta kertominen tuntuu vähänkään epäilyttävälle, en tee sitä.
Ihanaa elämää kaksosten kanssa 💞

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat