Kolmas toivepostaus aihe, jonka ajattelin nostaa esille, liittyy yrittäjyyteen ja ylipäätään työhön. Kysyitte siitä tosi paljon, mikä on kivaa, koska mä tykkään puhua ja kirjoittaa työjutuista, kuten ehkä olette huomanneet. Teen taas tämmöisen tiivistyksen, jossa yritän vastata kootusti kysymyksiin.

Mä pelkäsin nuorempana sitä, saanko vakipaikan töissä. Opettajan kun valtion virka on asia, joka on monen tavoite. Olisi nimittäin järjettömän raskasta aloittaa joku syksy uudessa koulussa ja olla kesät työttömänä. Opetustyö kun on jatkumo, joissa yhdessä lukuvuodessa ei paljon ehdi saada aikaiseksi.

Nykyisin mä pelkään, kuten kirjoitin tällä viikolla, lähinnä työkykyni menettämistä. Jos saisin vaikka jonkin sairauden, joka veisi kyvyn kirjoittaa, olisi se suuri ongelma. En ajattele enää, että mun pitäisi tehdä yhtä ja samaa duunia koko mun elämä. Turvallisuushakuisuus on siinä mielessä hälvennyt. Uskon siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.Niin mulle ainakin on omassa elämässäni, ja työelämässäni käynyt. Kun tulin Tampereelle, oli mun tarkoitus tehdä vain blogia. Mutta sitten yhtäkkiä mun elämään tuli H23 ja Sidoste ja Joutsen ja kaikkea niihin liittyvää. Ihan sattumalta, voisin sanoa.

Multa kysyttiin sitä, teenkö itse asiakashankintaani. Ja vastaus on: Kyllä. Tottakai mulle myös tarjotaan töitä, oli kyse sitten blogiportaaleista, kaupallisista yhteistöistä tai some-tuottamisesta ja -markkinoinnista, mutta olen myös itse aktiivisesti hakenut joitain duuneja ja yhteistyökumppaneita. Voisi karkeasti sanoa, että mulle tulee vuodessa 3-4 tarjousta vaihtaa portaalia, mutta olen koko 9-vuotisen blogiurani aikana vaihtanut portaalia silti vain kolmesti. Välillä otan portaaliasioissa neuvotteluehdotuksia vastaan, välillä itse teen tarjouksen jonnekin, mutta varsinaiset muutot on täytynyt harkita todella tarkasti. Uskon siihen, että jonkinlainen oman työn arvon mittaaminen ja neuvottelujen käynti on osa oman selustan turvaamista yrittäjänä.

Kaupallisia yhteistöitä blogiin ja mun some-kanaviin tarjotaan mulle sen sijaa niin paljon, että otan niistä vastaan ehkä 5-10%. Viikoittain tarjouksia kilahtaa sähköpostiin ja muihin kanaviini kymmeniä. Itse ehdotan myös yhteistöitä silloin, kun jokin tuote tai palvelu kiinnostaa mua suuresti ja koen, että se voisi sopia blogiini. Näistä läpi menee n.95%.

Nämä mun muut isot työt, Sidoste ja Joutsen, ovat tulleet mulle sen sijaa aika itsestään. Joutsenelta pyydettiin mua suoraan duuniin ja Sidoste taas tuli H23:n kautta. Sidoste oli siis H23:n asiakas jo ennen kun menin toimistolle töihin, joten tästä asiakashankintaduunista kiitos kuuluu mun H23:n työkavereille, jotka olivat tehneet työt ikään kuin puolestani. Vaikka nämä hommat menivätkin mun osalta iisisti, tiedän, että asiakashankinta on pääsääntöisesti todella aikaa vievää ja rasittavaa ”ilmaista” työtä. Kaikki se duuni, joka asiakkaalle tehdään presevaiheessa, joka ei mene maaliin, kun on pois niistä duuneista, joista palkka juoksee.

Hankalimmat kysymykset, jotka esititte, liittyi mun ammatti-identiteetti ja toisaalta siihen, mikä mun rooli on (ja on ollut) työelämässä. Mä olen tosi suora, ja se on ollut varmasti mun vahvuus ja heikkous työelämässä (kuten kyllä yksityiselämässäkin). En osaa sellaista virallista, korrektia small talkia tai kiertelevää palaveripuhetapaa. Tiedän, että moni on pitänyt mua tästä syystä liian raakana ja epäkorrektina, mutta vielä useammassa paikassa ja yhteisössä tätä piirrettä on kyllä myös arvostettu. Totta on kuitenkin myös se, että sama piirre on joskus aiheuttanut yhteenottoja ja väärinymmärryksiä. Mä en ole myöskään tajunnut ollenkaan sitä, että varsinkin opettajanhuoneissa vallitsi yllättävän usein sellainen urputuksen kulttuuri, jossa asioista valitettiin selän takana ja pienissä pöydissä, mutta kissaa ei nostettu pöydälle vaikkapa viikkokokouksissa.

Mä olen aika ankara itselleni ja mä vaadin myös varmasti muilta paljon. Eniten pännii se, että ei pidetä lupauksia. Mun mielestä on tosi ok sanoa, että jotain asiaa ei ehdi tai ei pysty, mutta jos jotain luvataan, niin silloin luvatut työt on myös tehtävä. Ehkä mun rooli onkin monissa työpaikoissa ja töissä ollut olla sellainen perseelle potkiva mäkättäjä, joka ei siedä, jos dead linet paukkuu.

Se, missä mä nuorempana (luonnollisestikin) koin eläväni sellainen aloitteleva open alku, jonka piti olla tosi nöyrä, muuttui toki jo opeuran edetessä. Mun ammatilliseen itsetunnon kehitykseen vaikutti muutama erinomainen reksi, joka oli mun mun viimeisissä kouluissa. He luottivat minuun, antoivat vastuuta ja halusivat kuulla mun mielipiteitä asioihin. Se kehitti minua hirveästi ja on varmasti vaikuttanut mun työitsetuntoon myöhemminkin.

Itseasiassa, työhön liittyvä itsetunto ja itsetuntemus ovat varmasti mun kaikista itsetunnon osasista ne, jotka ovat kaikista vahvimmalla pohjalla. Moni mun henkilökohtaisen elämän itsetuntopalikka on varmasti heikoimmassa kantimissa, mitä mun duuni-itsetunto on. Mä en ota esimerkiksi vastaan huonoja duuneja, enkä paskaa käytöstä. Tiedän, mitä osaan ja missä olen heikko. Osaan sanoa ”ei” oikeissa kohdissa ja tiedän, mitä jaksan ja mihin realistisesti kykenen nykyisin. Niin ja mikä mun työn hinta on ja mihin mä itseni kulloisenkin työn kentässä sijoitan. Se on aikamoinen ilo, että osaa nauttia töistä oikealla tavalla.

Sellaisia ajatuksia alkavan (työ)viikon alkuun!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Larremoi
1/2 | 

Mulla on ihan samanlainen työminä! Nyt kun jäin äippälomalle niin mietin, että kuinkahan moni täällä on onnellinen, kun jään pois. Sitten mietin, että so what, mä ainakin seison ylpeänä työni ja sanojeni takana, sillä "mäkätys" on todellakin korkeaa työmoraalia paljon enemmän kuin vain mäkättämistä. Vahva nuori nainen on vaan monelle pelottava asia, mutta siitä en luovu 😎

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä ajattelen myös niin, että suoruuden vastapainoksi pitää olla myös suoraa työkamujen kehumista. Toivottavasti olen osannut tehdä myös sitä <3 Naisena toki kyllä helposti leimataan hankalaksi, vaikka samalla tavalla toimiva mies olisi vain "suoraselkäinen" ja "jämäkkä". 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat