f kippo kolmistaan kesa 1
f kippo kolmistaan kesa 1
f kippo kolmistaan kesa 2
f kippo kolmistaan kesa 2
f mokki kolmistaan kesa
f mokki kolmistaan kesa
f mokki kolmistaan kesa 2
f mokki kolmistaan kesa 2
IMG_9208.JPG
IMG_9208.JPG
f mokki kolmistaan kesa 3
f mokki kolmistaan kesa 3
f mokki kolmistaan kesa 5
f mokki kolmistaan kesa 5
f mokki kolmistaan kesa
f mokki kolmistaan kesa
f mokki kolmstaan kesa 1
f mokki kolmstaan kesa 1
IMG_9209.JPG
IMG_9209.JPG

Jos mua pitäisi kuvailla, ja silloin kun niin on jossain työpaikan koulutuksessa tai kaveri-illassa tehty, moni kutsuu mua positiiviseksi.

En epäile, ettenkö olisi sitäkin. Nauran kovaa, en pihtaile kohteliaisuuksien kanssa enkä jää masennuksiin makaamaan (muuta kuin ajoittain puoleksi päiväksi, jonka jälkeen vedän ison kasan sokeria ja teen uuden, vielä paremman toimintasuunnitelman, ja nousen suosta).

Olen varmasti elämänmyönteinen tyyppi, sen myönnän. Mutta onhan mussa se angstinen ja kriittinenkin puoli. Se, joka pistää mut antamaan välistä palautetta (lue: valittamaan) ja olemaan realisti (eli synkistelevä pessimisti).

Kun taas viime viikolla luin erään facebook-tuttuni ihania ja elämänmyönteisiä statuksia (Sennille vaan terveisiä!), muistin, että kyllä tähän elämään voisi suhtautua vieläkin paremmin. Mikä siinä on, että vaikka asiat olisivat todella, todella hyvin, sitä pitää tarrautua sellaisiin epäolennaisuuksiin kuin että Esko kolistelee kaapinovia, Fiinu pilasi maassa möyrimällä uudet PO.P:n koiraleggarinsa tai mun on pakko laittaa silmälasit töihin.

Hölmöysoivallukseni seurauksena sitten päätin, että tämä eilen alkanut viikko on mulle haasteviikko. Haaste sen suhteen, että en kiristele turhia tai kiukuttele (sisäisesti tai ulkoisesti) pienistä asioista.

En ole vetänyt vielä yksiäkään kilareita ja olen muutenkin ollut rauhaisa, joten nostan itselleni hattua. Eilinen meni näin.

Klo 7.17. Vettä sataa sivuttain. Sateenvarjo hajoaa, ja väärinpäin kääntynyt varjo läväyttää koko puolituntisen aikana keräämänsä vedet naamalleni. Otsis liimautuu märkänä otsaan. En ole edes vielä töissä. Ratkaisu: Puren hammasta. Siirryn bussikatokseen.

Klo: 7.38. Bussi kaartaa vihdoin pysäkilleni. Eihän se ole kuin 20 minsaa myöhässä, joka tarkoittaa sitä, että minun tulee juosta luokkaan, jotta ehdin sinne ajoissa. Inhona siis myöhästelyä, ja töistä myöhästyminen ei TODELLAKAAN kuulu tapoihini. Ratkaisu: Kiroan työkaverini kanssa tilanteen a sen jälkeen nauretaan. Fiilis hyvä, koska samassa etanabussissa on tiivis tunnelma.

Klo 7.43. Eskolta tulee viesti. On unohtanut F:n hoitokassin autoonsa, eikä ehdi enää viedä sitä päiväkodille. Ratkaisu: Soitan päiväkotiin, jotta he tietävät tilanteen. Tekstaan Eskolle: ”<3 Ei se mitään” (Hyvä minä! Tämä vaati jo melkoisesti!)

Klo 16.38. Kirjastossa lauma lapsia mölyää, eikä vanhemmat tee mitään. Tekisi mieleni mennä kertomaan, että ”kirjasto on, jumankekka, rauhoittumisen paikka. Ja jos täällä ei osata käyttäytyä, täytyy mennä muualle.” Ratkaisu: Olen ihan hiljaa ja siirryn F:n kanssa sivummalle. Kirjastonhoitoja hoitaa ulosheiton pian mun puolesta.

Klo: 17.30. Olen pessyt vaivalla Vanishien ja muiden myrkkyjen kanssa ison kasan vaatteita. Kun avaan kuivaushuoneen oven pyykinripustusta varten, vyöryy kasvoilleni aivan järjetön hien haju. F kommentoi ”Onko täällä papan juoksuvaatteet” ja ne tietävät todella tietävät, ettei kyse ole vienosta tuoksusta. Ratkaisu: Ensin ajattelen avautua taloyhtiön facebook-sivuille, mutta sitten tyydyn vain kohteliaaseen viestiin, jonka päätteeksi toivotan kiitokset ja kaikille mukavaa viikkoa.

Klo: 20.15. F on juuri nukahtamassa huoneessaan, kun Esko saapuu sählytreeneistä. F havahtuu. Alkaa vaatia uusia pusuja, silittelyjä, peittelyjä ja ruokaa. Tekisi mieli kiukutelle. Kelle vaan, vaikkei tilanne ole edes oikein kenenkään syytä. Ratkaisu: Olen äitiyden perikuva. Saan pusuilla tilanteen hallintaan ja illalla pyydän kauniisti puolisoltani ”Rakas, voitko ottaa harkkoihin puhelimen mukaan, jotta voidaan tekstailla, kannattaako oven avaamista odotella vielä hetkinen”.

Mitä tästä opimme? Sen, että päivässä tulee aika monta tilannetta, missä voisi kilahtaa, mököttää ja olla muuten vain ääliö. Mutta kun ei tee niin - ainakaan jokaisen tilaisuuden tullen - on oma olokin paljon parempi. Eilen oli nimittäin yksi parhaista päivistä pitkään aikaan. Arki oli juuri niin arkista ja kivaa, kun sen muistinkin olevan.

-Karoliina-

P.S. Koska arkeen kuuluu myös ei-niin-sommitellut jutut, ovat nämä F:n ottamat otokset (paitsi tietysti ne, joissa hän itse on) kesän ja syksyn ajalta juuri teemaan sopivia . Vai kuinka?

 

 

 

 

 

 

Kommentit (7)

Daniella
1/7 | 

Kuvat ovat ihania! Ja olen myös samoilla linjoilla tuon positiivisuuden kanssa. Sivusin aihetta omassa blogissani joku aika sitten: emme voi päättää kaikista meille tapahtuvista asioista, mutta voimme valita suhtautumisemme niihin ja sillä tavoin todella olla oman onnemme seppiä sekä ohjata elämämme suuntaa. Itsekin yritän löytää kaikista tilanteista sen toisen puolen, koska ne kaikkein kamalimmatkin asiat antavat meille aina jotain. Aina sitä ei tajua heti, mutta ennen pitkää se selviää. Joskus ne ovat pieniä, joskus suuria juttuja. Mutta valittamalla ei ainakaan pääse mihinkään. Ikävät asiat voi aina ilmaista muullakin tavalla kuin räyhäämällä ja yleensä tuloskin on silloin parempi. Pisteet sulle itsehillinnästä! Täällä harjoitellaan samaa ja toivottavasti siitä tulee joskus automaattista :)

Karoliina/ Kolmistaan
2/7 | 

Se olisi mahtavaa...tosin tämä kipakka täti tarvitsee aika paljon treeniä ;)

roosaamandaa
3/7 | 

Ihana elämänmakuinen ja nimenomaan positiivinen postaus :) Pakko sanoa kauan seuranneena, ensimmäistä kertaa kommentoivana, että blogi on lähtenyt loistavaan nousuun ja teidän touhuja on aina vaan kivempaa seurailla! Katsoin tänään myös Iholla -trailerin ekaa kertaa ja teidän perheen pätkät oikeen kolahti muhun niin, että myös sarjaa on pakko alkaa seurata :)
Ihanaa syksyn ja arjen alkua koko teidän pesueelle <3

Jonna
4/7 | 

Ihana postaus! sai taas ajattelemaan, kuinka turhista asioista sitä päivittäin valittaa ja stressaa..Oikeasti kun elämässä on kaikki hyvin, pitää osata arvostaa sitä:) Harvoin kommentoin blogeihin, mutta nyt haluan kehua sinun blogia, joka on ihanan elämänmakuinen, piristävä ja realistinen, että aina jää hyvä mieli tätä lukiessa. Blogimuuton jälkeen vain parantunut ja plussaa tihentyneestä postaustahdista! Oikein mukavaa syksyä teille :)!

5/7 | 

Kiva, että kolahti. Kannattaa seurata sarjaa, siinä on kaikenmoista meininkiä!...
Oikein hauskaa syksyä myös sinulle!
-Esko-

6/7 | 

Haa! Hyvä sinä! Mä olen myös kokeillut tätä, tosin aikalailla alitajunnassani ilman suurempia päätöksiä. Homma vaan on päässyt unohtumaan. Syytän lomaa. On liian mukavaa että tarvitsisi kilahdella.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat