Me saadaan avaimet uuteen kotiin tänään illalla. Superjännää. Jos pienet olisi vähän isompia (ja vähemmän räkäisiä), pakkaisin patjat kainaloon ja kävisin yhden yön retkiyöpymässä asunnolla. Tämä saattaa kuitenkin jäädä nyt haaveeksi.

Meidän asunnolla alkaa maanantaina remontti, mutta ajateltiin A:n kanssa helpottaa varsinaista muuttoa niin, että viedään tänä viikonloppuna jo kaikki varastojen kamat, suurin osa keittiön kaappikamoista, sekä kaikki jo pakatut meidän aikuisten vaatteet. Mähän olen käytännössä elänyt koko kesän 1/10 mun vaatekaapin sisällöllä. Toisin sanoen tarkoitus on täyttää kaikki sellaiset kaapit, jotka on asunnossa jo paikallaan, ja joita ei rempassa pureta. Meillehän tulee uutta säilytystilaa rutkasi myöhemmin elokuussa, kun kaapit vaan saadaan koottua.

Ajateltiin myös, että jos mitenkään ehditään, pakastetaan uuteen kotiin pakastimeen mansikat myös huomenna. Meidän pakastin- ja jääkaappitila tuplaantuu, joka on näin isolle perheelle huippujuttu. Olisi kiva, jos tämäkin asia olisi pois päiväjärjestyksestä. Mustikat on jo tilattu ja niiden toimitus on sovittu myös myöhemmäksi, tuonne uuteen kotiin. Samoin siskon mies kerää meille viinimarjoja myöhemmin syksyllä.

Me käytiin eilen Ikeassa ostamassa kaapin suojaksi ”aluspaperimuovia”, sekä muutamia kaappien jakajia, jotta saadaan paremmin keittiön kaappien kapasiteetti käyttöön. Hommasin myös Granitista muutaman koukkuhärpäkkeen, jotta saadaan ripustettua kaikki tarpeellinen esille. Tosin kaveri kertoi instassa, että ripustelee näihin koukkuihin kattilan kannet. Sekään ei ole huono idea.

Kun ollaan pakattu meidän nykyistä keittiötä kasaan, ei voi taas kun hämmästellä, MITEN PALJON TURHAA ROINAA KAAPPEIHIN KERTYY. Se on jotain aivan uskomatonta. Ja asia, jota yritetään välttää uudessa kodissa viimeiseen asti. Itse asiassa nyt kun koti on muuton vuoksi räjähtänyt, ja kaikki tavarat koko ajan hukassa, on koko perhe samalla tahtotilalla.

Kun F tuli kaverilta kotiin toissapäivänä, tokaisi hän ovelta: ”Onpa täällä sotkuista!”. Vaikka toki kämppä räjähtää pienten kanssa aina varsinkin iltatoimien aikaan, on meillä kuitenkin pääasiassa aina perussiistiä. Sellaista, ettei roina nyt kovin kauan lattioilla ja tasoilla loju. Mutta nyt muuton keskellä tilanne on ollut toinen. Juuri puhuttiin siitä miehen kanssa, että sotkusta tulee henkisestikin huono olo. Ihan sellainen kaaosmainen ja kiukkuinen. Siksipä melkein jopa sisustusta enemmän odotan uudessa kodissa sitä, että jokainen säilytyspaikka on mietitty nyt tosi tarkkaan. Toisin sanoen nyt se on vaan itsestämme kiinni, onko tavarat järkässä ja tallessa.

Kuten viime postauksessa sanoin, mulla on Instassa uusi sistusaiheinen tili, jonka painopiste on meidän kodissa. Linkki tuolle sivulle ei toiminut viimeksi, joten sinne pääsee tästä. Tilin nimi on Pieni talo Pyynikillä

Ihanaa viikonloppua!

-Karoliina-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat