P8044847.JPG
P8044847.JPG

P8044858.JPG
P8044858.JPG

P8044862.JPG
P8044862.JPG

P8044868.JPG
P8044868.JPG

P8044883.JPG
P8044883.JPG

P8044892.JPG
P8044892.JPG

P8044908.JPG
P8044908.JPG

 

Palasimme tunti sitten kotiin viikonloppureissulta Hyvinkäältä. Reissu oli blogin kaupallinen yhteistyö (huomasitte varmasti, jos seurasitte Instagramia eilen ja tänään) ja siitä tulee varsinainen postaus myöhemmin. Tämä postaus on kuitenkin ihan vaan taas tätä meikäläisen omaa ajatuksenvirtaa vailla kaupallisia kulmia, vaikka kuvissa kiipeilläänkin maastoissa, jonne liput saatiin blogin kautta. Se näin alkuun siis tiedoksi, kun asia saattaisi aiheuttaa muuten hämmennystä.

Olimme siis eilen kiipeilemässä koko perheen voimin. Kipusimme pitkin ratoja, hikoilimme päämme märiksi ja laskimme hurjia vaijeriratoja. Tänään painoimme pää punaisena liikuntapuistossa. Pompimme naamat punaisina trampalla, pelasimme ilmakiekkoa, tanssimme ja iskimme pingistä. Vaikka olin alun perin ajatellut, että tämä reissu oli ensisijaisesti lasta varten, huomasin, että itse asiassa tämä loma teki hyvää meille kaikille. Saimme hullutella porukalla. Olla yhdessä samassa liemessä, yrittää tehdä maaleja yhdessä ja osua yhdessä samaan koriin.

Siinä kivutessa puuhun ja tsempatessa lasta eteenpäin – vaikka itseänikin vähän hirvitti – tajusin jotain aika olennaista. Nimittäin sen, kuinka tärkeää oli, että me olimme – molemmat aikuiset – itse myös mukana ylittämässä omia rajojamme. Joko fyysisiä tai sitten henkisiä. Heittäytyen tuntemattomalle maaperälle (ainakin minä) unohtaen omat aikuisroolimme ja antaen liikunnan ilon viedä.

Itsehän ylipäätään inhoan termejä ”aktiiviloma” ja tuota käyttämäni sanaa ”liikunnan ilo”. Niistä tulee mieleen jokin ylipirteä jumppaohjelma tai sporttilehti. Mutta ne sanat vaan mieleeni meidän viikonlopusta nyt tulivat. Ensinnäkin yhdessä tehdyt ponnistelut ovat omiaan lähentämään perhettä (tai mitä tahansa porukkaa). Toisekseen se esimerkki, jota lapselle voi näin yhdessä liikkumalla antaa, on alkanut tuntua yhä tärkeämmälle. Se, että lapsi näkee, että liikunta kuuluu kaikille – ei vain lapsille – on varmasti se malli, jonka haluan hänelle antaa.

Minulla itsellänihän on aika ristiriitainen suhtautuminen liikuntaan (niistä asioista voi lukea vaikka täältä ja täältä), mutta olen tehnyt viime vuosina paljonkin töitä sen eteen, että asenteeni muuttuisi positiiviseen suuntaan. Sellaiseen, jossa liikunta on normaali osa arkea. Ei apina selässä.

Ja kyllä. Olen ollut myös se joskus vanhempi, joka istuu tramppaparkin laidalla kännykkä kourassa. Nyt mietin, miksi ihmeessä! Se, että saa hien pintaan ja naaman tomaatiksi perheen kanssa yhdessä, samalla kun pitää HAUSKAA, on aika älyttömän mahtava juttu. Olenkin alkanut pohtia, miksi olen ylipäätään koskaan sinne kentän tai leikkimaan reunalle jäänyt. Ja miksi niin moni muu aikuinen tekee sitä samaa. 

Minulle tuli tästä viikonlopusta sellainen olo, että niin pitkälle kuin voin itse kroppaani vaikuttaa (sairaudet eri asia!), aioin kyllä pysyä siinä kunnossa, että voin kivuta tuonne puuhun vielä jopa lastenlastenikin kanssa.

Niin ja sitten se vastaus otsikkoon. Pähkinänkuoressa. Jotta liikkumisesta tulee lapselle luonnollinen osa arkea. Jotta oma pää pysyy kasassa (hikoilu mulle ainakin parasta lääkettä diippeihin oloihin). Jotta voi pitää hauskaa ja jotta energiaa riittää kaikkiin elämän käänteisiin. Otsikossa pitäisikin varmasti lukea: "Tämän takia kaikkien pitää liikkua."

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat