Tänään vietetään yrittäjän päivää. Minä juhlin sitä tekemällä töitä ja olemalla yhtä aikaa sairaana. Perusyrittäjän elämää siis.

Vaan onpa tässä paljon muutakin. Hyvää ja huonoa. Ja siksipä ajattelinkin kertoa, mitä itse ajattelen yrittämisestä. Ja siitä, kun on palkkatöissä toisille. Mulla on kokemusta molemmista ja vieläpä vuosia myös niin, että olen tehnyt molempia duuneja päällekkäin.

Ensin on sanottava, että musta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää. Kun koulussa valittiin kursseja, ihmettelin yrittäjyyskurssin valinneita ja mietin, kuka hullu haluaisi yrittäjäksi. Minulla oli se käsitys, että yrittäjä on aina töissä, firma vie perheen ja lopulta asunnon alta. Käsitykseni kumpusivat kai siitä, että en oikeasti tuntenut ketään yrittäjää henkilökohtaisesti, vaan ajatukseni perustuivat telkkari kauhutarinoihin.

Mutta sitten asiat johtivat vain toiseen. Työ vei ja yhtäkkiä yrittäjyys ikään kuin vaan tuli vahingossa osaksi mun elämää. Ensin pienimuotoisesti, päätyön rinnalla. Ja sitten myöhemmin omaksi päätyöksi.

Yrittäjyyden suurin etu on se, että saan tehdä tasan sitä, mitä haluan. Ja juuri niiden ihmisten ja projektien parissa, missä haluankin työskennellä. On ollut vapauttavaa tulla oman itsensä herraksi. Ei ole tarvinnut taipua mutkalle, jos en ole halunnut. Tai sietää huonoa kohtelua tai järjettömiä prokkiksia. On ollut yllättävän voimauttavaa huomata, että oma intuitio on kantanut yleensä aina hyviin lopputuloksiin.

Rakastan myös sitä, että aikataulut ovat omissa käsissäni. Voin pääsääntöisesti hoitaa sairasta lasta kotona tai mennä kampaajalle tiistaina klo 11, eikä minun tarvitse kysellä lupia, anoa lomaa tai mitään muutakaan.

Toisaalta aikataulut on myös asia, jotka ovat yrittämisen miinuspuoli. Se, missä oman kalenterin tekeminen tuo vapautta, on se myös helkkarinmoinen pallo jalassa. Kun ei ole pomoa ja työyhteisöä, ei kukaan myöskään katso hyvällä tavalla perään. Ei tule sanomaan, että nyt tulisi mennä jo kotiin tai että nyt painat liikaa töitä. Vielä tähän päivään mennessä en ole esimerksiksi oppinut säästämään itselleni  kesälomaa ja joululomaa varten palkkaa, joten käytännössä olen töissä ihan aina. 

Nytkin minua on tuupittu jo vähän neuvolassa ja äitipolilla siirtymään rauhaisempaan äitiysloma-aikaan ja lopettamaan työt, mutta käytännössä tiedän, ettei siihen – ainakaan kokonaan – ole koskaan kohdallani juuri mahdollisuutta. Duunien ja sopimusten on rullattava, eikä blogi – kuten ei moni muukaan yritystyö – ole homma, josta voi vaan jättäytyy yhdeksäksi kuukaudeksi nollatunneille. Toisaalta tähän on sanottava se, etten kyllä rehellisesti haluaisikaan. Työ kun on minulle tosi tärkeä voimavara ja tärkeä osa oma identiteettiäni. Tiedän itseni, ettei minusta ole sukeltamaan minnekään vauvakupliin ilman, että saan edes pitää hitusen kiinni omasta vanhasta itsestäni.

Mutta joka tapauksessa: Yrittäjyyden ja omien voimien tasapainottelu ei totta vie ole aina helppoa! Ja niinä kiireisinä ja joskus stressaavinakin hetkinä aina hekumoin hetken siitä, josko voisin vaan joskus sulkea koneen (ja aivojen raksutuksen) kokonaiseksi viikoksi ja sen kun vaan olla. Ehkä sekin hetki vielä joku päivä koittaa.

Yksi yrittäjyyden haastava puoli on myös se, että yrittäjyys itsessään maksaa aika helkkaristi. On verot, alvit, yelit ja vakuutukset. Eikä kukaan maksa yrittäjän työterveyttä, paitsi yrittäjä itse. Kukaan ei hoida hommia sairausloman aikana, eikä itse sairauslomallakaan palkka juokse normaalisti, kuten lähes kaikissa normaaleissa palkkaduuneissa. Ja koko ajan on pelko persiissä siitä, miten käy, jos työkyky menee. Entä jos saan aivoinfarktin, eikä ajatustyö enää suju? Entä jos käsille tapahtuu jotain, enkä voi enää kirjoittaa? Tai entä jos perhettämme kohtaa jokin karmea tragedia, jota en halua jakaa julkisesti. Ikinä. (Ja tähän on aivan turha sanoa, että bloggaaja itse päättää, mitä jakaa. Sehän ei käytännössä mene aivan niin).

Olenkin ajatellut niin, että meidän yrittäjien tulee olla aika optimistisia tyyppejä. On luotettava siihen, että homma rullaa jatkossakin ja työkyky ja ylipäätään työt säilyvät. Jos alkaisin vaikka itse lueskella nyt niitä kymmeniä viime aikoina ilmestyneitä lehtijuttuja siitä, jossa manataan blogien kuolemaa, halvaantuisin. Mutta ennemmin ajattelen niin, että minun täytyy vaan luottaa siihen, että jos jokin työni osa-alue loppuu, voin jatkaa jollakin toisella taholla. En tosiaan tiedä, onko tätä blogia 5 tai 10 vuoden päässä pystyssä. Mutta niin eletään, että se olisi. Ja samalla pidetään verkkoja vesillä myös toisaalla.

Yrittäjyydessä ehkä yksi siisteimmistä jutuista onkin se, että itseään voi kehittää koko ajan. Ja kehitys oikeasti taas näkyy seuraavissa saaduissa töissä ja esimerkiksi palkassa. Ei tarvitse (eikä kyllä saakaan) jämähtää yhdelle paikalle, vaan kaikki tekeminen suuntautuu eteenpäin. Koen, että yrittäjänä voin vaikuttaa omalla työlläni paljon paremmin vaikkapa omaan palkkaukseensa, työkavereihini ja kaikkeen sellaiseen, joihin palkkatyössä ei ollut juuri sanavaltaa. Se on asia, joka motivoi itse asiassa yllättävän paljon.

Sellaisia ajatuksia tähän iltaan! Varaan vielä illan ratoksi ajan – ilman työterveyttä, kun en ole vielä ainakaan sellaista palvelua ostanut – korvalääkärille huomiseksi ja toivon, että nekin Dextraan menevät roposet satavat sitten joskus työtehon muodossa omaan laariin.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat