8.JPG
8.JPG

9.JPG
9.JPG

4 (1).JPG
4 (1).JPG

 

5.JPG
5.JPG

6 (1).JPG
6 (1).JPG

7.JPG
7.JPG

Tuntuu hullulle ajatella, että nyt vietetään vuoden 2017 viimeistä päivää. On kliseistä sanoa, että mitä vanhemmaksi tulee, vuodet menevät aina vaan nopeampaa. Mutta siltä minusta nyt todella tuntuu.

Viime vuonna, tähän samaan aikaan matkustin juuri Bremerhavenista kohti Hampuria A:n ja ystäväpariskuntamme kanssa. Parkkeerasimme auton perille tultua ihanan hotellin eteen ja söimme myöhemmin illalla viisi tuntia kestävän illallisen, jonka keskustenaiheet, maut ja varmasti myös naurunpyrskähdyksiä herättänyt yllätyslasku ei voinut olla jäämättä kaikkien osallisten mieleen.  Ja kun vuosi vaihtui 2017 vuoden puolelle, kävelimme ulos ravintolasta paikkaan, jossa ihmiset ampuivat raketteja kuin sodassa tykitetään ammuksia. Ja sitten minua kosittiin. Ihan yllätyksenä ja niin puskista, että oli pakko varmistaa, oliko tuleva sulho tosissaan.

Palattuani kotiin Saksasta alkoi armoton arki. Ensimmäisen kerran ikinä kahden työn tekeminen tuntui niin suurelle taakalle, että sen alle alkoi lyyhistyä. Tai oikeastaan enhän minä sitä edes oikeastaan tajuamalla tajunnut. Kroppa jatkoi vaan reistailuaan niin, että lääkärin oli pakko jossain vaiheessa sanoa, että tahtini oli liian kova. Olen joskus pohtinut, että tuosta ajasta pitäisi kertoa blogissa vielä joku päivä tarkemmin, mutta en tiedä, jaksaako vanhoja ankeuksia käydä enää uudelleen läpi. Ehkä joskus tai sitten ei.

Kaiken tämän kevään kiemuroiden keskellä A muutti Suomeen ja etäsuhde loppui. Niin ja me muutimme kevättalvella Tampereelle, tuntui, että tuo hetki oli ihan oikeasti viimeinen mahdollinen tehdä korjausliike työtahdin hiljentämisen suhteen ennen kuin isompia vahinkoja sattuisi. Mutta vaikka muutto menikin hyvin, oli muutto myös – taas – yksi stressinaihe lisää. Siinä kun muuttui kerralla ihan kaikki – elinympäristö, työt, eskari, koti ja sosiaaliset kuvioit. Ja vaikka muutto oli mieluinen ja toivottu, Tampere ja sen ihmiset osin tuttuja, meni aikaa, että tilanne normalisoitui. Asuinpaikka on kuitenkin niin paljon muutakin kuin asuin paikka.

Tämä syksy on mennyt keskellä uuden, yhteisen arjen opettelua. Tai sanotaanko niin, että varsinaisesti sitä yhteistä kodin sisällä olevaa arkea ei juuri ole tarvinnut mitenkään opetella. Mutta koska minä aloitin uutena H23:lla, F aloitti koulun ja A:n uran suunta muuttui, on meillä jokaisella ollut henkilökohtaiset opeteltavamme tässä uudessa tilanteessa. Ja siksipä tuntuukin, ettei puoli vuotta ole koskaan mennyt näin nopeasti. Vastahan F aloitti koulun ja nyt hänellä on jo puolet ekaluokasta takana. Ihan hullua!

No mitä tästä vuodesta 2017 jäi käteen? Ensinnäkin vuosi opetti sen, kuinka nopeasti aika menee. Haluan, että jatkossa pysähdyn vielä paremmin onnenhetkiin, koska en halua, että koko elämä menee näin nopeasti ohi ilman, että ehtii pysähtyä kaiken ihanan äärelle.

Toisekseen vuosi oli myös loistava opetus siitä, miten ihania asioita elämässä voi tapahtua ihan yllättäen. Toki ihmissuhdeasiat ovat ne kaikkein tärkeimmät, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että en olisi viime vuonna tähän aikaan osannut edes unelmoida siitä, millaisia töitä ja millä tavalla saan niitä nykyisin tehdä. On aika mahtava fiilis siitä, että saa tehdä intohimoaan työkseen. Ja ennen kaikkea päättä ja räätälöidä monenkin työtehtävän ihan itse.

Tähän olisi luontevaa jatkaa ensi vuoden haaveet, tavoitteet ja unelmat, mutta tästä tulisi kyllä laittoman pitkä postaus. Siksipä kirjoittelen niistä sitten huomisessa postauksessa oikein antaumuksella. Niin, että kaikki rajat siitä, kuinka pitkä blogipostaus saa olla, paukkuu !

Ihanaa päivää ja iltaa kera rakettien ja perunasalaatin! Minä suuntaan kohta Umpun kampaamon kemuihin ja sieltä sitten perhevoimin ystäväperheen luo ottamaan vastaan vuotta 2018: Lapsia, sushia ja siskonpedissä nukkumista, ihan parasta!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Mekko: Ivana Helsinki, Lulu Dress

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

Suviiiiii
1/7 | 

Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi :) Saanko kysyä mitä siis teet työksesi? Tai siis teetkö blogin kirjoittamisen lisäksi jotain muuta?

Mariama
2/7 | 

Ihana postaus taas kerran! Oi, että miten kauniisti kirjoitettu!

Mielelläni lukisin uupumisvaiheestasikin, jos haluat sitä avata. Meistä varmasti moni elää samassa tilanteessa ja joutuu miettimään, paljonko mieli ja kroppa kestää.

Oikein hyvää uutta vuotta 2018 Karoliina!

ristiriitta
3/7 | 

"Voisi ajatella, että elämä muuttui nyt yhdellä kertaa. Mutta jos totta puhutaan, ei se muuttunut paria käytännön asiaa lukuunottamatta juuri mitenkään."
postaus huhtikuussa 2017

"Siinä kun muuttui kerralla ihan kaikki – elinympäristö, työt, eskari, koti ja sosiaaliset kuvioit."
postaus joulukuussa 2017

Karoliina Sallinen

Ihan totta :) Näin sitä voi kuvittella prosessin alussa asiat tietynlaiseksi, mutta myöhemmin tajuaa, että kyllä niillä pikku asioilla(kin) on suuri merkitys.

 

Meinasin vähän itse asiassa avata tuota teemaa tuossa postauksessa,kerran linkkasin vanhan postauksen teksteineen ja pohdin itse juuri tuota ristiriitaa. Sitten mietin, että mitäpä suotta :) Mennyt on mennyttä, elämästä viisastuu ja monet asiat tajuaa vasta jälkikäteen. Onneksi edes silloin!

Ihanaa uutta vuotta 2018!

 

 

Vierailija
4/7 | 

Luin edellisen kommentin vauhdittamana aiemman postauksen. Itse ymmärsin sen käsittelevän/tarkoittavan lähinnä arjen toimien sisältöä,järjestystä jne. toki uudessa ympäristössä. Eli arki on pääpiirteissään samanlaista Helsingissä ja Tampereella, näin käsitin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat