Raskausviikolla 36+4 se sitten tapahtui. Kello oli laitettu soimaan kuudelta. F oli syyslomalla, joten lastenhoitokuvioiden vuoksi ei tarvinnut säätää. Teimme aamutoimet, tosin minä en saanut syödä ja juoda mitään. Auto starttasi talon edestä reippaasti ennen seiskaa. Ulkona oli pimeää ja syksyistä, puissa keltaiset lehdet. Tuntui jännälle ajatella, että seuraavan kerran, kun tulisin kotiin, mukana olisi kaksi vauvaa.

Sairaalassa me menimme suoraan osastolla 2B, jossa meille annettiin sänkypaikka, ohjeita ja sitten vaan odoteltiin. Minä taisin jopa torkahtaa hetkeksi, yöllä ei ollut tullut uni oikein silmään.
Puin sairaalavaatteet ja tukisukat.

10 jälkeen meille tultiin sanomaan, että sali on valmis leikkausta varten. Kysyttiin, haluanko mennä sängyllä työnnellen vai kävellen saliin. Sanoin, että kävellen. Matkalla minuun iski yllättäen ihan kauhea jännitys. En muista matkasta leikkaussaliin muuta kuin sen, että tärisin aivan kauttaaltani.

A:n piti jäädä salin ulkopuolelle aluksi. Minä menin sisään ja kaikki eteni sen jälkeen hyvin nopeasti. Sain lääkkeitä ja puudutteita ja jossakin vaiheessa myös A sai tulla mukaan. Hänellä on sairaalamyssy ja sairaalatakki.

Puudutus oli tehokas. Yhtäkkiä en tuntenut alavartaloani ollenkaan. Saliin, jossa oli entuudestaan jo kauheasti väkeä, tuli koko ajan lisää ihmisiä. A laski, että kaiken kaikkiaan heitä oli parhaimmillaan 15. Mukana oli myös pari harjoittelijaa.

Sitten alkoi leikkaus. Minun edessäni oli sermi, joten en nähnyt yhtään, mitä tapahtui. Ja hyvä niin. Pidettiin A:n kanssa käsistä kiinni ja hetken kuluttua kuului vauvan parahdua. Siinä vaiheessa tuli kyllä kyyneleet silmiin. A-vauva näytettiin meille sermin taakse ja sitten hänet vietiin toiseen huoneeseen tarkastukseen. Ikuisuudelle tuntuneen minuutin jälkeen myös B-vauvan itku alkoi kuulua. Tyttöjen ikäeroksi tuli minuutti.

A lähti tyttöjen kanssa tarkastushuoneeseen ja sieltä heräämöön odottelemaan minua. Minua kursittiin kokoon jonkin aikaa. En osaa sanoa, kauanko. Kerran kysyin, onko vauvoilla kaikki hyvin ja ihana hoitaja kävi kurkkaamassa toisessa huoneessa: "Kaikki on hyvin, siellä ovat isänsä sylissä."

Leikkaustoimenpiteiden jälkeen minut kärrättiin samaan huoneeseen tyttöjen ja A:n kanssa. Siellä he toisiaan odottelivat minua kiikkustuolissa istuen. Tässä huoneessa odoteltiin niin kauan, iltapäivään asti, että puudutus oli poistunut kehostani. Leikkauksessa olin saanut niin vahvaa, 24h kestävää, kipulääkettä, että oloni oli tosi hyvä. Vesi ja mehu maistuivat taivaalliselle paaston jälkeen.

Huoneesta läheteltiin kuvia meidän perheille ja soiteltiin heille. Niin ja ennen kaikkea tutustuttiin kahteen ihanaan tyttöön. Sain heidät syliin ja rinnalle ja olo oli kertakaikkisesti aivan mieletön. Huomasimme jo heti alkuun, että pelko tyttöjen sekoittamisesta toisiinsa oli turha. Me tunnistimme heidät aivan alusta asti, vaikka henkilökunta esimerkiksi ei. Omaan silmään tyttöjen 300g ero kuitenkin näyttäytyi olennaiseksi tunnistamisen kannalta.

-Karoliina-

Kommentit (6)

Selma
2/6 | 

Ihana synnytyskertomus! Niin tutun tuntuisia ajatuksia ja fiiliksiä sinulla. Meidän nuorimmainen syntyi aikoinaan suunnitellulla sektiolla myös (perätilan vuoksi) . Muistan kuinka hassulta tuntui mennä sovittuna aikana vauvaa hakemaan. Itse olin heräämössä (muistaakseni) ja muistan kuinka kovasti odotti pääsyä vauvan luo, joka oli isän kanssa sillä aikaa. Tärkeintä, että vauva pääsi turvallisesti maailmaan. Toipuminen sujui nopeasti ja kotiudumme 3 päivänä sektion jälkeen. Miten kotona sujuu nyt pienokaisten kanssa? Miten heidän syöminen yöllä? Herätätkö toisen kun toinen herää syömään? Miten illat menevät?

Tyyne
3/6 | 

Ihana tarina! Itsekin menossa suunniteltuun sektioon Taysiin tammikuussa, jännittää kovin koska en ole koskaan edes käynyt Taysissa. Ilmeisesti siellä on kuitenkin ihmisen hyvä olla. Paljon onnea ihanista tytöistä! <3

Kenkkulan
4/6 | 

Kyyneleet tuli silmiin ..Keskosen äiti 33 +2 Äitinä Ihanaa lukea että Kaikki meni Hyvin ,Tays ihan parasta paras paikka myöskin Kolmen äitinä .

Vierailija
5/6 | 

Onnea <3 Kiitos ihanista kirjoituksista ja muistakin postauksista, joita olet jaksanut tehdä. Kovasti odotan lisää kirjoituksia vauva-arjesta. Omat lapset ovat jo isompia, niin kiva on fiilistellä näitä lukiessa omia muistoja vauva-ajasta, se on niin parasta aikaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat