Mä tiedän olevani siinä mielessä raivostuttava tyyppi, että mun on oltava aina askeleen edellä sitä hetkeä, jota satun parhaillaan elämään. En tarkoita, että mun täytyy olla joku edelläkävijä ylipäätään, vaan haluan, että omassa elämässäni mä pystyn tekemään suunnitelmia (lähi)tulevaisuuteen. Haluan nauttia hetkestä, mutta en voi elää vain hetkessä.

Tottakai elämä ei todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan, mutta silti sellainen pläänien tekeminen saa mut rauhalliseksi.

Yksi asia, joka mua on koko Tampereella olon mietityttänyt, on se, onko tämä asunto meidän loppuelämän asunto. Tai vielä paremminkin: Onko tämä asuinalue meidän loppuelämän alue. Mä suhtaudun asumiseen nimittäin todella tunteella. Ja nyt – mitä enemmän mä meidän kotikulmiin olen rakastunut – olen alkanut pelätä, käykö tässä, kuten epäonnisessa rakkaussuhteessa. Minä rakastun ja teen pesän, ja sitten pitääkin repiä itsensä irti kaikesta tutusta.

Me ei olla käyty yhdessäkään asuntonäytössä, eikä niin ole tarkoitus tehdäkään ainakaan vuosiin ja vuosiin. Silti me ollaan keskustelu A:n kanssa aiheesta (minun aloitteesta, tietenkin) monta kertaa, koska minua juurikin vaivaa se, voinko antaa koko sydämeni näille pihoille, kulmakahvilalle ja rakentuvalle ratikkakiskolle. Että voinko mielessäni jo ajatella, että nämä on ne mun huudit 4ever.

Fakta tietysti on se, jonka itsekin huumassani ymmärrän, että samoilla summilla saisi asunnon vähän kauempaa keskustaa. Sellaisen, jossa ei tarvitsisi kuivata pyykkiä telineessä keskellä olohuonetta tai makkaria. Tai jossa olisi kuraeteinen lapsen lokakuisille kengille. Tai sellainen, jonne voisi yövyttää sukulaiset vierashuoneeseen ja jonne mahtuisi unelmieni 12 hengen ruokapöytä.

Silti sydän on jo täällä. Pienemmissä neliöissä ja suuremmissa kompromisseissa. Kuitenkin paikkassa, joka tuntuu sille, kuin siellä olisi aina ollut.

Kun taas illalla istuttiin sohvalla ja juteltiin järkiratkaisuista rakkausvalintojen sijaan, totesin miehelle: ”Tämä on sun vika, kun toit mut tänne. Jos oltaisiin asuttu jossain muualla ensin, en olisi edes tiennyt, että kaipaan tällaista.”  

Tällainen on minun Tampereeni.  Mielenmaisema, jossa näkyy talojen katot ja Näsinneula. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (9)

Selma
1/9 | 

Tuo mielenmaisema oli minunkin kotoni vuosikymmenen ajan - olin varma ettei minua saa irti enää Pyynikin/Amurin hoodeilta. Kunnes kävi perinteiset - tontti ja hirsitalo Vuorekseen - ja sydän rakastuikin tähän ihan ensihetkestä lähtien <3

Laurahenriikka
2/9 | 

Karoliina , Tiedän täysin mistä puhut.
Melkein itku tulee .
Nämä kuudennen kerroksen ikkunat joista näen koko kaupungin, nousevan auringon valo ja kirkuvat lokit ikkunan takana kun istun keittiössä ja juon kahvia lempikupista.

Muutto on kuuden päivän päästä. Elämä on muuttunut ja kolmesta tuli kaksi.
Mikähän mahtaa olla lempipaikka uudessa kodissa?

Kiitos Tästä tekstistä.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Voimia muuttoon ja kaikkeen uuteen. Joskus onni voi löytyä sellaisesta, missä ei ajattele sen olevan. Mun "eroasunto" ei ollut mitenkään persoonallinen. Oli muovimatot ja ikkunasta näkyi vain toisen talon julkisivuremontti pusseineen ja telineineen. Silti siinä asunnossa oli heti erityinen kodin fiilis ja vieläkin välillä mietin haikeudella niitä hiljaisia kevät aamuja siinä kodissa.
Voimia ❤️

Mari N.
3/9 | 

Kyllä se vaan aika vahvasti on niin, että ”home is where your heart is.” Jouduttiin syksyllä jättää Tampere yli kymmenen vuoden asumisen jälkeen meistä riippumattomista syistä ja muuttaa Espooseen. Luulin, ettei selvittäisi ikinä, mutta sittenkin - näin nopeasti - tuntuu jo hyvältä. Me ollaan kaikki täällä eli niin on kotikin ja rakkaus. <3 nyt uskallan jo jopa sanoa, että muutos saattoikin olla hyvä ja tervetullut. Paljon uutta ja ihanaa ollaan saatu elämään. Vaikka Tampere on meille aina merkityksellinen ja ehkä vielä toivottavasti koti, niin nyt ollaan tässä onnellisina.

Lp
4/9 | 

Täysin samat fiilikset! Asutaan myös pyynikillä ja tuntuu ettei täältä voi ikinä muuttaa pois, vaikka isompaa sais samalla rahalla vähän kauempaa.

TuireT
5/9 | 

Mietteesi ovat ihan ymmärrettäviä. Pienten lasten kanssa on houkuttelevaa ajatella rivi- tai omakotitaloasumista, tasokasta varustelua pyykki- ym. huoltoineen, tilaa, turvallista pihaa. Mutta; kaupan päälle tulee etäisyys keskustasta, autoileva elämä ja muu lähiössä asumisen tyyli. Onneksi meillä on mahdollisuus valita asuinpaikkamme ja -muotomme. Voi luoja, että yritin vuosia sopeautua niin rivitalo- kuin omakotitaloelämään eri puolilla kaupunkia, mutta koko ajan oli levoton olo ja sydän kaipasi keskustaan. Nyt ei tarvitse enää pohtia. Koti vanhassa talossa Aleksanterin puiston vieressä ei edusta viimeisintä talotekniikkaa eikä upeata työtehoseuran hyväksymää keittötä, mutta onni asuu miljöössä kun astun ovesta ulos. Sen monimuotoisuus, eri ikäpolvien naapurit, elämisen roso ja kirjo. Siitä on keskustaelämä tehty. Kun koti on täällä, mieli etsii väkisinkin perusteluja sille miksi minun ei kannata katsella uusia hienoja asuntoja kaupungin laidoilta ja naapurikunnista, vaikka oman asunnon hinnalla saisi tuplasti avarampaa ja hienompaa varustelua. Ne on niin nähty ja koettu ja nyt on hyvä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014