IMG_9102-2
IMG_9102-2

Unohdin viikonloppureissulle Keski-Suomeen lähtiessäni silmälasit kotiin. Minullahan on todella huono näkö, enkä selviä hetkekään ilman rillejä tai piilolinssejä, joten kun lauantai-iltana silmät olivat jo tipoista huolimatta aivan kipeät ja arat monta vuorokautta kestäneestä piilolinssien käytöstä, piti minun suosiolla laittaa ne purnukkaan ja luottaa siihen, että perheenjäsenet ohjasivat minut ruokapöytään, autoon ja huolehtivat siitä, että F oli näköpiirissä. Siis heidän näköpiirissään. Oma näköpiirinihän ylti ihan metrin säteelle.

Vaikka kokemus ei avartanutkaan näkökenttääni, avarti se taas hetkeksi ajatuksia. Kuinka itsestäänselvänä montaa asiaa omassa terveydessään pitääkään. Ja kuinka onneton sitä on, kun yksi aisti - eikä edes kokonaan - on heikompi kuin yleensä.

Minua  nimittäin ahdisti todella paljon se puolivoipainen tunne, vaikka tiesinkin sumean näkökentän olevan vain tilapäistä. Oli ärsyttävää, että toimintakykyni hidastui. Jouduin pyytämään muilta apua, enkä esimerkiksi nähnyt, millä ilmeellä muut puhuessaan minulle katsoivat.

Voi kun  ei sokeutuisi kaikesta hyvästä, pitäisi itsestäänselvänä jotain niin arvokasta kuin tavallinen olotila. Voi kun sitä osaisi nauttia jokaisesta terveestä päivästä. Juossusta askeleesta, nähdystä auringosta, maistetusta mansikasta, kuullusta lapsen äänestä ja tunnetusta kosketuksesta.

-Karoliina-

Kuva: Janita Autio // mekko, Mimosa (Ivana Helsinki, kuvauslaina) // kassit, Ivana Helsinki (kuvauslaina)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (17)

Kirmi
1/17 | 

Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus ja kuvastaa aika hyvin tilannettani, haasteita tavallisessa arjessa. Itse näin ihan normaalisti, kunnes sain näköhermon tulehduksen, joka jätti pysyviä muutoksia näkemiseen. Näistä muutoksista hankalin on se, etten näe ilmeitä kunnolla -en edes niiden rakkaimpien, joiden ilmeet tunnen. Luulen, että otan kirjoituksesi talteen luettavaksi lähipiirille, koska ongelmaa on hankala kuvata, mutta sinun sokea hetkesi kiteyttää yllättävän käytännönläheisesti ne arjen haasteet, joita kohtaa nyt sumusilmänä. Onneksi sinun näkösi korjaantui laseilla. :)

Nippe
2/17 | 

Erittäin tärkeä aihe. Aistit ja niiden menettämisen pelko.
Itse pelkäsin tosissani sokeutuvani muutama vuosi sitten, kun tyttäreni syntymän jälkeen sain rintatulehduksen jälkitautina vakavan silmätulehduksen.
Jäi pysyvästi näkö sumeaksi toisesta silmästä. Sitä ei lasitkaan korjaa, kun arpikudos jäi näkökentän päälle.
Silmätipat päivittäin käytössä.
Ennen näköni oli aika lailla hyvä.
Täytyy olla onnellinen jokaisesta päivästä, kun jotain oikeasti näkee.?

Jenni - kolmistaan tyttötriona
3/17 | 

Ihana kirjoitus, kiitos. Työskentelen itse kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden aikuisten kanssa enkä koskaan varmaan lakkaa ihmettelemästä, miten ihmeen hyvin he toimivat kaksoisaistivammastaan huolimatta - ja jopa ovat onnellisia. Jokainen meistä voi kokeilla hetken sitä elämää, mutta mitä sinnikkyyttä vaatikaan sopeutua tilanteeseen pysyvänä. Arvostetaan elämää ja nautitaan joka päivä kaikesta vastaantulevasta!

Emma
4/17 | 

Siis mitkään maailman Beyoncet tai Kim Kardashianit ei saa ikinä mua tuntemaan olooni semmoseks "tommoselta haluan näyttää", viihdyn tosi hyvin omassa kropassani ja tykkään omasta ulkonäöstäni. Mutta.

Ihan joka kerta, kun sulla on kuvia itsestäs täällä, mulle tulee semmonen olo. Jos saisin (tai joutuisin) valita just prikulleen miltä näyttäisin, haluaisin näyttää just sulta - tolta miltä sä näytät tossa kuvassa!

M
5/17 | 

Toi on kyllä niin ahdistava tunne. Sitä ei varmaan semmonen voi tajuta jolla on hyvä näkö. Ja inhottavaa kyllä kun piilareita ei aina pysty käyttämään juuri tuon silmien kuivumisen ja kipeytymisen takia. :/ Ja kesällä lasitki on niin hiostavat...

6/17 | 

No niinpä. Ja sitten ihan toiseen asiaan. Koska mä näen aika lähelle ilman laseja, niinkuin nyt tämän tietokoneen ruudulle, niin täytyy sanoa, että hitsi sä olet sitte nätti. Tahtosin ton sun tukan. Harmi ettei se taitas näyttää noin kivalle mun päässä :D

Mims
8/17 | 

Nyt Karoliina otat ja näpyttelet itelles tietoa ICL-silmäleikkauksesta!
Itse kävin tossa leikkauksessa tammikuussa ja hitsi miten ihanalta elämä maistuu ilman laseja/piilareita<3 Eräs optikko sai ns. avattua mun silmät, että jos silmiä mielii leikata, niin mahollisimman nopeesti, et saa mahollisimman pitkän hyödyn siitä ennen kun ikänäkö astuu kuvioihin. Mulla kanssa tosi kuivat ja oikeesti huono näkö (-10.75 oli molemmat silmät) niin sen takia päädyin just tohon silmänsisäseen piilolinssiin. Siis niin todellakin suosittelen sullekin! Helpota ihmees elämääs ku siihen on tänä päivänä mahdollisuus :)

Itse asiassa. Kävin keväällä jo leikkaustarkastuksessa. Silmien kunto leikkaukseen oli hyvä, mutta kun hajataittoa oli tullut puolessa vuodessa niin paljon lisää,lääkäri sanoi, että kannattaa hetki odotella. Syksyllä uusi tarkastus ja jos hajataito ei ole lisääntynyt, sitten leikkaukseen..ou jeah ?

M

Kerro sitten millanen se leikkaus on. Mullakin puolituttuja jotka ko. leikkauksessa käyneet ja suosittelevat ehdottomasti, mutta itse en uskalla. Riskit verrattuna hyötyyn on liian suuret. Tai siis, jos pitäis valita, niin kumpi olis pahempaa: sokeutua (tai saada paha vaurio silmään) loppuelämäksi, vai joutua käyttään piilareita ja laseja loppuelämän? :/ Ne, joilla on huonoja kokemuksia leikkauksesta, ei ikimaailmassa suosittele sitä. Kun ei saa enää tekemättömäksi jos jotain sattuu. Toki enemmistölle leikkaus on ollut helpottava tekijä ja kehuvat sen maasta taivaisiin :D Mutta ikinä ei voi tietää...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016