Olympus17
Olympus17
Olympus7
Olympus7

Puolitoista viikkoa sitten minulla oli aika erikoinen maanantaipäivä. Ensimmäisen kerran elämässäni minä stailasin toisen ihmisen, kun Olympuksen-kamerakampanjan toisessa osassa muutama meistä Bellan ja Re:Fashionin bloggaajista sai kunnian pukea lukijamme Olympyksen E-PL7:n tyyliin. Hui!

Vaikka pidänkin vaatteista, en koe, että olisin todellakaan mikään tyylin asiantuntija. Itsellenihän tapahtuu tyylimokia viikko toisensa perään! Siksipä tuntuikin kummalliselle valita vaatteita toisella ihmiselle.

Kuten Henriikka postauksessaan kertoi, me bloggaajat emme itse tienneet, kuka kisaan osallistuneista lukijoista meille valittaisiin. Siksi yllätys olikin melkoinen – varmasti meille molemmille – kun stailattavakseni oli valittu entisen naapurini isosisko, kahden lapsen äiti Saara!

Olimme ennen maanantaina siis jo nähneet toisemme ohi mennen ex-naapurini luona, joten kohtaamisemme ei ollut aivan ensimmäinen.

Teimme tärskyt rautatieasemalle, ja suuntasimme Aleksin Object-myymälään. Olin jo aikaisemmin aamulla palloillut liikkeessä ja valinnut muutamia asukokonaisuuksia siinä toivossa, että Saara pitäisi niistä.

Ja voi kuinka kävikään. Saara sovitti kolmea valitsemaani asua. Kuvauksiin (ja samalla palkkioksi mallikeikasta) päätyi ihana pörröneuletakki, nahkajäljitelmäleggarit ja kauluspaita korulla. Mutta Saarapa tykästyi myös toisen valitsemaani asuun – luonnonvalkeaan tunikaan ja turkisliiviin – niin, että hän osti senkin vielä mukaansa. Voitte vain kuvitella, että en olisi voinut olla helpottuneempi : Hän todella siis piti valinnoistani!

Olympus8
Olympus8
Olympus18
Olympus18
Olympus16
Olympus16

Varsinaisella studiolla Satu loihti toiveideni mukaan Saaralla aivan upeat, laineilevat hiukset ja utuisen, metallinhohtoisen, meikin. Eikö Saara näytäkin AIVAN Karita Tykälle? Marko-kuvaajakin kysyi, eikö Saara todella ole ennen tehnyt mallin hommia :)

Olympus14
Olympus14
Olympus13
Olympus13
Olympus15
Olympus15
Olympus12
Olympus12

Olympus11

Muutenkin kuvaus meni hienosti. Halusin Saaran tyyliin hieman sellaista SJP–glamouria ja se todella toteutui. Kun Marko vielä kysyi minulta, laitettaisiinko tuulikonekin käyntiin, taisin hokea niin monta kertaa ”ihanaa ihanaa”, että koko tiimiä jo nauratti. No mutta hei: Ainakin olin mukana Hollywood-tunnelmassa!

olympus3
olympus3
Olympus4
Olympus4
Olympus6
Olympus6
olympus2
olympus2

Saara kisaa nyt kuvallaan samanlaisen Olympus E-PL7:n voitosta, jollainen minullakin on. Jos Saaran SJP-tyyli siis puree, olisin enemmän kuin kiitollinen äänestänne. Tykkäyksen tälle ihanalle kuvalle voi käydä klikkaamassa täällä.

Olympus19955
Olympus19955

Jos sen lisäksi himoitset itsellesi Olympusta, voi verkkokaupan joulutarjouksella napata itselleen uuden kameran, sekä kaupanpäällisiksi Harri Koskisen Mini Block -valaisimen.

-Karoliina-

 

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

Sini
1/16 | 

Luonnonvaalea tunika ja tekoturkisliivi <3 Missähän näitä voi käydä katsomassa? :)

Idasofia
3/16 | 

Heippa!
Hyvältä näyttää malli! :)
Mistäs nuo sun farkut on? Istuu tosi hyvin sun päällä!!

5/16 | 

Hienosti olet onnistunut! Oletko tehnyt jotain muutoksia blogiin, kun minulla ei näy uudet postaukset kun klikkaa blogin auki. Onneksi on instagram missä ilmoitat uusista postauksista ja sitä kautta osaa etsiä uusimmat jutut mutta jos ongelma pitkään jatkuu on blogin lukeminen liika työlästä eikä varmasti enää tule sitte luettua. Tykkään älyttömästi blogistasi!

6/16 | 

Yritin äänestää minäkin, mutta tiedoksi nyt muillekin facebookittomille, että äänestys tapahtuu naamakirjalla tykkäämällä. Joten ilman facebookia on tähänkään arvontaan ja äänestykseen turha yrittää osallistua.

Daniella
7/16 | 

Kamerakin on ihan kiva, mutta kyllä mä himoitsen enemmän tota turkisliiviasua :D

riiri
8/16 | 

Tykkäsin tästä kokonaisuudesta eniten jo ennen kuin katsoit tekijää:-) Huippu!

9/16 | 

Nudien Hai Kait. Ostettu Carlingsista. Rakastan näitä pöksyjä. Ja mulla onkin näitä samoja neljässä värissä. Laatu on aika timanttinen. Nämäkin pököt jo 2-3 vuotta vanhat.

Istuvuutta lisäsi, kun kavennutin lahkeet megapilleiksi Ateljee Iinassa, JKL:ssä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat