background-2467621_960_720.jpg
background-2467621_960_720.jpg

Heräsin tänään siihen, kun sade ropisi kattoon. Nukuin vanhassa lapsuudenhuoneessani, joka on tehty omakotitalomme ullakkolle. Rakastin jo lapsena olla sateelle yläkerrassa, jossa sateen äänet kuuluivat ihan eri tavalla kuin alakertaan. Pelti ropisi aivan korvan juuressa.

Kun tepastelin aamukahville alakertaan, paloi takassa tuli. Heinäkuussa! Mutta niinpä vain vaivaisen kymmenen asteen ulkolämpötila oli tehnyt olon sisälläkin sen verran koleaksi, että taloa piti lämmittää kuin syyssäillä ikään.

Tänä kesänä on vain harvoin tuntunut sille, että meneillään on oikea kesä. Vaikka säät ovat vain säitä, ei minulle tule niin kesäistä tunnelmaa, jos päälle on vedettävä parka ja pitkät housut. Juttelimme juuri illalla sohvalla äidin ja isäni kanssa, että kyllä tähän kesään vielä yksi etelänreissu mahtuisi, jos vaan pitoa riittäisi. On se sääli, että kesäsäitä pitää hakea ulkomailta vaikka kaikista ihaninta olisi, jos lämmöstä saisi nauttia omassa mökkirannassa tai omassa kotikaupungissa.

Vaikka rakastankin lämpöä, aurinkoa ja kesää, on näissä harmaissa sadesäissä oma taikansa. Ne antavat luvan käpertyä sohvan nurkkaan, mennä viltin alle, katsoa telkkkarin uusintoja, lukea kirjaa, torkahtaa hetkeksi, syödä ison kasan pastaa ja köllötellä taas vähän lisää.

Minä olen ihminen, jonka on välillä vaikea rauhoittua. Arkena ja talvella on vähän pakko olla tehokas. Ja itse asiassa pidänkin sellaisesta elämän vauhdikkaasta rytmistä. Kauniilla säillä – vaikka kuinka olisi lomalla – taas tuntuu sille, että elämää ei saa hukata sisällä palloiluun. Vaikka tietenkään aurinkoon meno ei ole pakkopullaa, tuo kauniit säät silti joskus myös paineita – On otettava kaikki ilo irti, kun ei tiedä, milloin taas saa nauttia valosta.

Sadesäällä asiat ovat toisin. Sadekesältä ei odota mitään. Sadekesänä ei ole pakko ulkoilla ja jokainen ymmärtää, jos haluaa jäädä vain kotiin hyggeilemään.

Seuraavan kerran kun sadekesä ahdistaa, kannattaa muistaa, että huono sää on paras akkujen lataaja. Silloin on lupa olla laiska kotihiiri. Se on joskus ihan parasta!

-Karoliina-

Kuva:Pixabay

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat