Minulle on tehty jo yksi raskausdiabeteskoe aikaisemmilla raskausviikoilla sukurasitteen vuoksi, ja nyt tehdään sitten toinen. Kokemus ei ole herkkua, mutta ehdottomasti paljon helpompi kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin yleinen kuntoni oli niin paljon heikompi kuin nyt. Päivää myöhemmin saan puhelun: Paastoarvoni ovat hyvät, mutta tunnin ja kahden tunnin arvot selvästi kohollaan. Kuulen sanan ”raskausdiabetes” ja ohjeet siitä, että minun on tultava hakemaan neuvolasta sokerinmittauslaitteet, sekä ohjeet, kuinka raskausdiabetesta hoidetaan ruokavaliolla.

Vaikka raskausdiabetes ei ole mikään kuolemantuomio  ja riski saada se kaksosraskaudessa on suuri, otan tiedon yllättävän raskaasti. Jotenkin koen, että vika on ehdottomasti vain ja ainoastaan minun. Niin, etten ole onnistunut pitämään vauvojen kasvuympäristöä tarpeeksi terveenä.

Ruoka on minulle erityisen henkilökohtainen ja rakas alue (kuten ehkä olette huomanneet) ja yhtäkkiä alan epäillä itseäni ja toimintamallejani. Kun kuulen neuvolan terkan puhuvan kevytjuustoista ja rasvattomista maidoista, olen pökertyä. Ja ihanko totta jotain keinomakeutettuja light-tuotteita?  Onko mun oikeasti pakko alkaa syödä jotain prosessoitua margariinia ja rajoitettava jopa marjojen syöntiä? Ajatus tuntuu täysin absurdille ja oman terveyskäsitykseni vastaiselle.

Ensimmäinen testausviikko menee epätoivossa. Arvot kohoavat rajoille tai yli niiden pelkästä aamupuurosta tai kahdesta desistä (täysjyvä)makaronilaatikkoa salaatin ja raejuuston kaverina. Minulla on koko ajan vähän nälkä, koska en uskalla syödä mahaani täyteen, kun arvot nousevat rajoille vähemmästäkin. Kyttään ensimmäisen kerran elämässä ruokailujani tällä tapaa, ja se tuntuu ahdistavalle. Kaikki menot ja tulot on mietittävä kolmen tunnin ruokarytmin mukaan ja kirjaan arvoja ja syöntejäni maanisesti.

Tiedän, etten jaksa liikkua mitenkään erityisesti, koska kävely aiheuttaa niin paljon supisteluja, mutta silti tunnen piston sydämessä, kun jokaisessa diabetesohjeessa puhutaan liikunnan merkityksestä. En ole aikaisemmin elämässäni kokenut paineita liikkua tai syödä yhteiskunnan vaatimalla tavalla, mutta nyt jotenkin paine alkaa kasvaa. Ja samalla syyllisyys, kun homma ei menekään putkeen. Onko minussa jokin vika, kun en ole lenkkipolulla tai kuntosalilla? Olisiko sittenkin pitänyt yrittää vähän enemmän?

Vajaan parin viikon testaamisen ja kirjaamisen jälkeen arvot alkavat kuitenkin muuttua pikku hiljaa parempaan suuntaan. Enää ei tarvitsekaan kytätä hiilareita koko ajan tai syödä omaan nälkääni nähden liian vähän tulosten saavuttamiseksi. Ihan kuin testihenkilöksi olisikin muuttunut joku muu kuin minä, koska samat ruuat eivät enää aiheutakaan samanlaisia piikkejä kuin ennen. Olen totaalisen ihmeissäni. Neuvolan terkka varaa ajan äitipolin diabeteshoitajalle.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 | 

Sain saman diagnoosin, vaikka olin ollut niin kiltisti syömisen suhteen koko raskauden ja jotenkin harmitti ja tunsin syyllisyyttä 🙄
Onneksi olen pärjännyt hyvin ruokavaliolla ja satunnaiset herkutkaan ei ole vaikuttanut verensokereihin. Mulla ei ole muuta syytä ollut (onneksi) ylimääräisiin ultraääniin, joten jotain positiivista radissa on painoarvio-ultrat lääkärin tekemänä loppuraskaudessa 🙂 Pelkäsin vauvan isoa kokoa, mutta hän onkin siro, joten kai olen hyvin pärjännyt ruokavalion kanssa. Olen huomannut, että tärkeää on joka aterialla olla proteiinia, rasvaa ja kuituja. Mulla kaurapuuro ei nosta öljyn ja raejuuston kanssa verensokeria, mutta sekin tietysti voi olla yksilöllistä.
Harmittaa kyllä riski 2 tyypin diabetekseen, mutta ainakin sen nyt tiedostaa.

Vierailija
2/11 | 

Kiitos tästä poustauksesta! Olen koittanut etsiä aiheesta kokemuksia, mutta niitä löytyy yllättävän vähän. Itselläni sama tilanne tosin vain yksi vauva vatsassa ja jotenkin koitan selittää, miksi näin on. Yhtä vaikeaa on ymmärtää ruokasuosituksia, en ole koskaan käyttänyt kevyttuotteita ja muissa raskausohjeissa taas suositellaan välttämään makeutusaineita. Olin myös todella hämmentynyt, miten vähän sokeria saisi suositusten mukaan tulla viikossakaan. Että esim. 10g/sipsejä tai pieni pikkupulla viikossa. Nuo eivät ole niitä omia suosikkejani mutta kyllä nyt joka viikko ainakin kesällä tulee syötyä vähintään 2 jätskiä ja mietinkin nyt vaan koko ajan, olenko jotenkin kamala sokerisyöppö vai syödäänkö nykyään vaan yleisesti liikaa? Samoin on aiheuttanut ihmetystä, kun aina ei ole logiikkaa arvoissa vaan jonkin vihersmoothien jälkeinen paastoarvo onkin korkeampi kuin brunssin. Olisi mielenkiintoista lukea, millaisia ohjeita diabeteshoitajalta tulee:)? Olemmeko kaikki 80-luvulla syntyneet odottajat syöneet aivan väärin.

Vierailija
3/11 | 

Vihersmoothiessa on varmaan ongelmana juuri proteiinittomuus, ellet ole siihen jotain proteiinia lisännyt 🙂

Annamanna
4/11 | 

Se mikä iski silmään; maidon juonti. Juoko aikuiset ihmiset vielä maitoa..ehkä, kun asun Italiassa , se tuntuu oudolta! Vettä, vettä, myös lapsille.

Mustavalkoinen
Liittynyt28.8.2019

Tämä! Olen ihmetellyt samaa pitkän aikaa. Järkytyin, kun lapset kerto oltuaan vuoden kerhossa, että siellä ei saa ruuan kanssa vettä, vaan ensin pitää juoda lasillinen maitoa. Ihan tarpeeksi saadaan kalsiumia, ku syödään juustoa ja maustamattomia jugria.

Vierailija
5/11 | 

Omassa raskausdiabeteksessa sen hoitoon polills suositeltu vähärasvainen (ja siitä seuraten runsashiilihydraattinen) ruokavalio sai sokerit pilviin. Kun taas söi aterioita, joissa oli kohtuullisesti hiilareita (kuituja!) yhdessä (hyvän) rasvan ja proteiinin kanssa, verensokerit pysyi mallillaan. Esim. aamupalaksi puuro oli mulle nounou (koska en ole aamupalaihminen, mutta jotain oli syötävä, koska sokerit nousi myös liian pitkästä yöpaastosta, muistelisin että söin sitten karusti punaista viiliä kera vehnäleseen koko loppuraskauden). Mutta tosiaan, ainakin itselle oli tärkeää että aterioissa oli nimenomaan rasvaa ja proteiinia hidastamassa sokeripiikkiä.

IK
6/11 | 

Esikoisemme syntyi elokuun alussa ja myös minulla todettiin raskausdiabetes (vain paastoarvo oli yli rajojen). Neuvolan ohjeistuksesta tein kiltisti 6 päivän kotiseurannan ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Oma vaisto kuitenkin neuvoi jatkamaan seurantaa toiset 6 päivää, sillä en oikein luottanut omiin mittauksiini. Toisessa seurannassa puolet arvoista menikin yli sallituista rajoista ja sain lähetteen äitiyspolille. Tämän lisäksi sf-mitta oli yli käyrien ja ultrassa vauvasta povattiin yli 4,5 kiloista. Sain insuliinireseptin ja ohjeen pistää insuliinit aina iltaisin hillitsemään aamun paastoarvoja.
Ensimmäinen pistokerta jännitti, mutta siitäkin selvittiin, koska tiesin sen olevan vauvan parhaaksi. Vähitellen pistämiseen tottui ja huomasin insuliinimäärienkin pysyvän maltillisina. Noudatin myös ruokavalio-ohjeita todella tiukasti. Jopa niin tiukasti, että äitiyspolin diabeteskätilöt ja lääkärit muistuttivat, että välillä saa vähän höllätä. Koin äitiyspolin henkilökunnan suhtautumisen todella kannustavana, paremmin ei kuulemma olisi raskausdiabetesta voinut hoitaa. Olin etukäteen pelännyt, että saisin niskaani syllistämistä ja sättimistä - kuinka väärässä olinkaan! Vauva syntyi lopulta n. 3,8 kiloisena, joten meidän kohdalla insuliinihoito oli varmasti oikea päätös.
Itse koin raskausdiabetesdiagnoosiin alkuun häpeällisenä: minun olisi pitänyt jollain keinolla välttää tämä. Insuliinihoito oli myös järjetön häpeän aihe: miksi minun kohdalla pelkkä ruokavalio ei riitä pitämään arvoja kurissa. Häpesin diagnoosiani niin paljon, että kehtasin kertoa siitä vain muutamille ystäville. Vähitellen ehdin kuitenkin tottua ajatukseen ja ymmärsin, että asiat voisivat olla huonomminkin. Tähän väliin todettakoon, että ruokavalioni oli suhteellisen hyvässä kunnossa jo ennen diagnoosia (kasviksia olisi voinut toki olla enemmänkin, mutten todellakaan ollut syönyt raskauden aikana kahden edestä tai herkutellut rajattomasti), olen normaalipainoinen ja painonnousu oli normaalia. Diabeteskätilöiden kanssa juteltuani ymmärsin, etten suurella todennäköisyydellä olisi pystynyt estämään raskausdiabetesta ja että minun kohdalla ruokavaliohoito ei vain riittänyt eikä itsensä syyttäminen hyödyttänyt mitään.
Minulle oli haastavaa huolehtia riittävän tasaisesta ruokailurytmistä. Tuntui, että koko ajan piti joko syödä tai mitata verensokereita. Omalla kohdalla aamupuuro piti jättää pois, samoin peruna ja bataatti nostivat arvoja. Testaamalla löytyy ne itselle sopivat ruoka-aineet (itse sain syödä kasviksia ihan rajattomasti). Raskauden loppuvaiheessa tilanne helpottuu useimmilla, niin myös minulla. Pystyin syömään esim. pizzaa ilman liiallista arvojen nousua. Tsemppasin itseäni myös ajatuksella, ettei ruokavaliorajoitukset jatkuisi kuin muutaman kuukauden ja menin päivä kerrallaan eteenpäin. Viimeisen kuukauden aikana tuli muutama heikko hetki ja sorruin syömään esim. jäätelön (koin näistä morkkista ja itkin miehelle aiheuttaneeni haittaa vauvalle, ehkä pientä ylireagointia...).
Oman tarinani myötä haluan toivottaa sinulle paljon tsemppiä loppuraskauteen ja raskausdiabeteksen hoitamiseen. On myös erittäin rohkeaa, että kerrot diagnoosistasi julkisesti - en tiedä, olisinko itse pystynyt siihen. Ole myös armollinen itsellesi, äläkä turhaan syytä itseäsi.

Vierailija
8/11 | 

Vastaus Käyttäjä32678:lle. Ne maistuu pahalta eikä sovi ainakaan minun vatsalle, tulen kipeäksi. Onneksi nykyään on jugurtteja ja mehukeittoja ilman mitään makeutusta, niille jotka haluavat välttää sekä sokeria että makeutusaineita.

Mustavalkoinen
Liittynyt28.8.2019
9/11 | 

Mustakin tuntuu tosi oudolta, että terveysalan työntekijät käskemällä käskee käyttää makeutusaineita ja light-tuotteita. Jos muuten syö pääasiassa puhdasta/terveellistä ruokaa, niin kyllä välillä voi yhen sokerilimun tai suklaapatukan ihan hyvillämielin syyä. Tai jotain hyvää täysrasvasta juustoa!

Vierailija
10/11 | 

Turha tuntea syyllisyyttä. Itse en ollut riskiryhmässä, joten raskausdiabetesta ei edes testattu. Loppuvaiheilla raskautta oli aina jano, ja diagnoosi tuli. Kehotan suhtautumaan terveen kriittisesti kaikkiin ruokavalio-ohjeisiin. Neuvolan ohjeilla arvoni kohosivat huikeiksi, ja tuli sairaalakeikka. Omien kokeilujen, yritysten ja erehdysten kautta löytyi sopiva ruokavalio, jossa oli paljon vähemmän hiilareita, mitä neuvolassa suositeltiin. Jokainen kroppa on erilainen! Neuvolan täti oli ihmeissään ja kirjoitteli hulluna muistiinpanoja siitä, millä sain arvot kuntoon.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat