P1010770.JPG
P1010770.JPG

P1010772.JPG
P1010772.JPG

P1010775.JPG
P1010775.JPG

Minun pukeutumiseni kulmakivi on ollut ihan aina farkut. Farkut ovat minun turvavaatteeni, jossa olen kokenut oloni mukavaksi ja omaksi itsekseni tilanteessa kuin tilanteessa. Farkuilla olen mennyt kauluspaita ja nilkkurit kaverina työhaastatteluun tai illalliselle. Farkuilla, tennareilla ja hupparilla kaverille, töihin tai kaupungille. Farkuilla, paitapuserolla ja korkkareilla keikalle tai syntymäpäiville. Muutamaa juhlajuhlaa lukuun ottamatta en keksi paikkaa, jonne en voisi farkuilla mennä, kunhan niiden kulutus ja niihin yhdistettävät muut vaatteet ja asusteet vaan muokataan tilanteen mukaan.

Yksi paikka, joissa farkkuja en kuitenkaan koskaan käytä, on koti. Kun astun sisään kotiovesta, suuntaan heti kollarihousuhyllylleni ja vedän jalkaani löysimmät mahdolliset pöksyt. Kotona kun ne koko päivän muualla hyvälle jalassa tuntuneet farkut tuntuvat yhtäkkiä puristaville ja koville.

Olen työskennellyt nyt kotona kuukauden. Ja arvatkaa mitä on tapahtunut? Olen tuona aikana käyttänyt vaatekaappini sisällöstä ehkä viittä prosenttia. Päälleni hakeutuu aamusta toiseen ne muutamat samat hupparit ja kollarihousut. Meikkiä jaksan tasan laittaa aurinkopuuterin ja valokynän verran, ehkä. Ja hiukset on useammin kuin koskaan sotkunutturalla. Minusta on tullut se tismalleen saman näköinen pölähtänyt kotiäiti, joka olin koko äitiyslomani ajan ja aina kesäisin mökillä. Niin ja iltaisin kotona ja lomilla ja …Pointtina se, ettei sitä normaalia siistiä lookia näy enää laisinkaan.

Eikä rennossa menossa mitään vikaa ole. Mutta olisi se nyt kiva välillä näyttää vähän huolitellummallekin. Varsinkin, kun pölähtäneisyys levittäytyy muuhunkin olemiseen. En ole jaksanut pukea farkkuja enää edes kaupungille mennessä ja vappujuhliinkin iskin lappuhaalarit, että varmasti on mukava olla.

Toivoisinkin nyt saavani vinkkiä siihen, kuinka te muut kotona työskentelvät pukeudutte. Mistä löytyisi sellaisia siistejä, mutta väljiä housuja, joissa olisi kiva olla kotona, mutta joilla voisi mennä hyvillä mielin myös ihmisten ilmoille? Merkkejä, malleja ja kauppaehdotuksia otetaan vastaan! Ehkä myös inspiraatiokuvia Pinterestiin.

-Karoliina-

 

Kommentit (7)

RositaAngata
1/7 | 

Just kirjotin mun blogissa viime vuoden vaatehankinnoista ja yks parhaita oli kyllä siistit, mustat, kivasti leikatut kollarihousut Nudgesta! Armed Angels-merkkiset ja laadukkaat, menee myös töissä, kun laittaa jalkaan jotain muuta, kun lenkkarit :) Mulla ei ole farkkuja tällä hetkellä, etsin kyllä täydellisiä sellaisia!

Amma
2/7 | 

Noshin Chinot on just ihanat kotona olemiseen JA ne on edustuskelvolliset myös kodin ulkopuolelle. Muistaelen, että olo-mallia on kans kehuttu, mutta niitä en itse omista.

Mia K.
3/7 | 

Moikka! :)

Teen ihan työkseni, että etsin ja ilmoitan asusteita, vaatteita, sisustusta etc asiakkaille. Ja, päivitän garderobitkin, stailaan, etc! Ja, tulen mielelläni mukaan kauppoihin. 

Juuri eilen hain itselleni siistimmät, vaaleahkot ns Onlyn kollarihousut, ja nekin vain kolmisen kymppii. Jämäkät silti. Ja Onlyn leggarit johon siisti addun pitempi teeppari. Olen kyllä jo 4 vuotta sitten systemaattisesti kerännyt vain: helppoa/kätevää/rentoa/tyylikästä vaaterekkiä, pienillä mausteilla ja muutamilla erikoisuuksilla. Toimii ♡

Mutta mm stokkan alakerrassa Minimumin uudet löysähköt housut oli makeet!! Ja, hintakin aivan älyttömän hyvä! Siellä oli harmaan sävyiset, ja mustat. Ne on aivan ihanat päällä, ja mikä parasta; aina siistit! Ne vain tahtoo mennä nopeesti, joten suosittelen äkkiä kokeilemaan. (Yleensä suosin ns kivijalkaliikkeitä, mutta eilen oli kiire, joten silloin stokka on hyvä vaihtoehto). Sokkarilla taas oli isot alet mm Chinosmallisissa housuissa! Kivoja värejä myös. 

Käy mun sivuilla kurkkimassa, jos palvelut kiinnostaa :) 

Mia K.

Ai niin!! Nansolla on tullut kaikkee ihanaa, ja rentoo & siistii! Ja, ne vaatteet kestää aikaa ♡

sanni8
4/7 | 

En oo kyllä kotityöläinen vaan opiskelija, mutta hiihdän yliopistolla yleensä vaatteissa joissa mukavuus on tärkeintä :D Tiiän että joitakin urheiluvaatteiden käyttö vapaa-aikana ärsyttää (vaikka tosin käyn juoksemassa/salilla päivittäin eli olisi vähän tyhmää käyttää joka päivä kaksi eri vaatekertaa). Ite pidän aina lenkkareita, siis ihan oikeita hyviä lenkkareita joita vaihtelen, mutta jotka on yleensä mustat tai valkoiset. Sitten jalassa mustat juoksutrikoot ilman mitään merkkejä, koska niiden ja siistien lenkkareiden kanssa menee kivatkin paidat. Joskus vähän huonompaa eli joku villapaita vaan, mutta yllättävän hyvin ton aika epävirallisen alaosankin kanssa sopii vähän kivempi yläosa. Sitten kun on vielä takki joku kiva ja vähän parempi, ja kaunis huivi niin mukavuus taattu, mutta kivaltakin näyttää. Tänään on päällä toi perus trikoo-lenkkari kombo, mutta yläosana Zaran virkattu pitsi-toppi joka saa heti vähän kivempaa väriä asuun. Eli nuo on mun vinkit, jos jotain ärsyttää se että kuljen päivittäin juoksutrikoissa tai ne on liian tiukat tai jotain niin ehkä niillä on sitten vähän isompiakin ongelmia elämässä, mulle on nimittäin tärkeintä mukavuus :D 

Taru Mari
5/7 | 

Sama vika.:D Ongelma on että nuhjuinen pukeutuminen jää päälle, harvoin kouluunkaan jaksan laittaa itseäni..:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat