PC090158.JPG
PC090158.JPG

PC090160.JPG
PC090160.JPG

PC090163.JPG
PC090163.JPG

Olen käyttänyt Tangle Teezeriä varmasti niin kauan, kun siitä minulle ensimmäisen kerran vinkattiin. Eli monen monta vuotta. Ja jos olen joskus joutunut käyttämään perinteistä harjaa, olen ollut aina aivan tuskissani. Sitä repimisen ja takun määrää.

Viimeisimmällä Saksan reissullani kävi sitten niin, että tajusin ensimmäisenä aamuna unohtaneeni Tanglen kotiin. Meinasi iskeä paniikki, koska koko kämpästä löytyi tasan yksi tiheäpiikkinen harja. Päivä meni sitten milläkäs muullakaan pelastuksella kuin sotkunutturalla.

Kun suuntasimme iltapäivällä Realiin, paikalliseen ruokakauppaan, ei hyllystä löytynytkään Tangle Teezeriä, vaan ”halpa kopio”, kymmenen euroa maksava PARSA-harja. Katselin harjaa ensin hetken epäillen, mutta koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, oli pakko napata PARSA mukaan ja kassalle. Ja onneksi nappasin! Taisin nimittäin löytää suosikkiharjani.

PARSA on hyvin samanlainen kuin Tange Teezer. Merkittäviä eroja on mielestäni kolme:

  1. PARSA on puolet halvempi.
  2. PARSAssa on kovemmat piikit. Minusta joskus tuntuu, että Tangle jää ikään kuin hiusteni pintaan, eikä mene syvimpiin takkuihin.
  3. PARSAn käsiosa on painavampi. Siitä on tästä syystä minusta helpompi pitää kiinni.

Nyt jää nähtäväksi, kestääkö PARSA käytössä yhtä hyvin. Tanglet kestävät (jos ei hukkaa) käytössä vuosia, joten se on ehdotottomasti iso plussa.

Kuinka moni muu on testannut PARSA-harjaa? Entä onko täällä Tangle Teezer -faneja?

-Karoliina- 

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 | 

Tangle teezer, meillä tutummin "tinkelitonkeli" on ainut harja jota meidän perheessä käytetään, ihan huippu. Itselläni pitkät ja paksut hiukset enkä voisi kuvitellakkaan harjaavani niitä millään muulla. Olen kokeillut jotain Glitteristä ostettua versiota mutta piikit tuntuvat painuvan ja antavan liikaa periksi, ainakin omassa käytössä. Hyvä jos PARSAssa juuri toisin päin, täytyy pitää mielessä!

Karoliina Sallinen

Facebookin puolella vinkattiin, että joitakin PARSOja olisi ollut Tokmannilla myynnissä. Suosittelen testaamaan!

Roosa P
3/14 | 

Itsellänikin oli pitkään Tangle Teezer, joka tosin ei ollut mielestäni niin hyvä kuin hehkutettiin. Omaa tukkaani en sillä saanut selväksi sitten millään, joten isoimpiin takkuihin jouduin käyttämään normaalia harjaa, joka todellakin sattui, koska olin tottunut käyttämään Tanglea. Nykyään mulla on Glitteristä ostettu Tangle Brush, joka on ihan normaalin harjan näköinen, mutta kuitenkin paras harja mitä mulla on koskaan ollut! Sillä saa kaikki takut pois ilman kipua ja sillä voi hyvin harjata myös märkiä hiuksia. :)

Karoliina Sallinen

Kiitos harjavinkistiä. Jos PARSA ei kestä kovaa kulutusta, voisin testata tuota seuraavaksi! 

4/14 | 

Mä sain just Nordic Beauty Importilta ison kasan uusia Tangle Teezereitä ja voin kertoa että just noi ongelmat on korjattu! :) yhdessä oli kahva ja yhdessä juuri kovemmat piikit - aivan maaginen tulos tän takkutukan kanssa. Kannattaa jutella NBI:n kanssa niin saa paremmat speksit!

Vierailija
5/14 | 

Kiinasta saa tilattua normaalin tangle teaserin 4-5 euron hintaan kappale ja ilman postikuluja. Loistavia ollut käytössä ja perinteisessä mallissa ollut napakat piikit, matkamallissa vähän pehmeämmät. Tietysti sieltä ilmeisesti kopioita mutta eiköhän ne kaikki sieltä tule. Aidot ja kopiot.

Nippe
6/14 | 

Äiti & tytär pehmytvillahiuksisia. Toisella Rovaniemen pikkuliikkeestä löydetty halpaversio, jossa hyvä varsi. Pienemmällä aito Teezer. Molemmat toimivat hyvin!

Nippe
7/14 | 

Sorry kirjoitusvirhe, on vaikea saada läpi kommentteja ja käsi osui näppäimille =)

Kittykat
8/14 | 

Ostin kesällä juuri Tokmannilta jonkun mustan ylhäältä päin munanmuotoisen "tangleteezerin", se maksoi muistaakseni 3 € ja on ollut loistava! :D Piikit eivät ole mielestäni pehmeät ja harja pysyy kädessä superhyvin. Kannattaa käydä katsomassa!

Larppa
9/14 | 

Itselläni vuosien Teezer-rakkaus vaihtui kesällä Wet Brushiin (Wet Brush Pro Shine). Ah! Selvittää ainakin omat hiukseni hellävaraisemmin kuin Tangle Teezer ja antaa myös kiiltoa hiuksille. Toimii erityisen hyvin märkien hiusten kanssa.

MatildaJ

Tuo wetbrush on ihan huippu! Mulla TT katkoi ihan älyttömästi hiuksia, mut tää on osoittautunut ihan mahtavaks!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat