Jassoo. Sain muistuksen Instan inboxiin tässä männäpäivinä, että en ole tehnyt raskausviikkopostauksia aikoihin. Ja kappas. En olekaan. Joten otetaanpa taas aikaa vähän kiinni.

Viikoilla 32-34 voin hämäävänä ristiriitaisesti. Joinakin päivinä olen elämäni kunnossa. Saatan porskuttaa menemään energisenä ja reippaana, tehdä 10-tuntisia työpäiviä ja tuntea itseni (jos kävelyä ei lasketa) ihmeellisen normaaliksi.

Välillä taas iskee monta päivää putkeen kestävä huono jakso. Ihan yllättäen, tai ilman, että osaisin lukea merkkejä, millainen päivä onkaan taas tulossa. Silloin joka paikkaa kolottaa, olo on saamaton ja nuutunut. Pahinta on närästyspäivät, jolloin tuntuu, ettei voisi syödä oikein mitään. Närästys on niin voimakasta, eikä siihen oikein auta lääkkeet tai ruokavalion tarkkailu, että oksennan useita kertoja päivässä.

Vaikka sokerit ovatkin tasaantuneet ja arvot pysyvät loistavissa lukemissa vaikka söisin voisilmäpullaa ja jädeä (kunhan syön ne tasaisin välein), ärsyttää silti tieto siitä, että närästys pistää ruokavalion ihan hölmöksi. Ensinnäkään en uskalla syödä niin usein kun pitäisi, koska jos on jo valmiiksi närästysoksennusolo, ei vatsaan viitsi lykkiä yhtään enempää ruokaa kuin on pakko. Toisekseen moni terveellinen ja muuten kropalle hyvä ruoka on taas närästyksen kannalta huonoa. Pahoina päivinä mm. ruisleipä, kasvikset, monet hedelmät, mausteet ja puuro närästävät. Silloin kroppa sietää vaan höttöä: Jogurttia ja vaaleaa paahtista.

Henkisesti olo on kuitenkin ollut – kuten koko raskauden ajan (lukuunottamatta alun pahoinvointia)  – pääosin todella hyvä. Suuri harppaus tapahtui, kun käytimme A:n kanssa yhden viikonlopun vain ja ainoastaan vauvojen tarvikkeisiin tutustumiseen ja kodin raivaamiseen. Se oli sellainen retriitti ja laskeutuminen, jollaisen ainakin mä selvästi tarvitsin.

Viikolle 34 pääsy tuntuu huikealle. Olemme ylittäneet taas yhden viikkomäärän, jonne pääsy toisi taas lapsille lisää mahdollisuuksia selvitä hyvin ulkomaailmassa.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Jasu
1/3 | 

Sun raskautta on ollut tosi kiva seurata,ja toki blogiasi muutenkin! Tiesithän,että suklaa on ihan myrkkyä närästyksestä kärsivälle? Olen kärsinyt närästyksestä ja vatsavaivoista vuosia ja ohjannut syömisiäni pikkuhiljaa refluksa ja ärtyneen suolen oireyhtymää opiskellen. Ja tänä syksynä ne sitten mulle diagnosoitiin,kun uskalsin viimein mennä lääkäriin ja tähystyksiin. Kaksi raskauttani kärsin myös ihan jäätävästä närästyksestä,molemmissa se rauhottui heti kun vauva oli syntynyt. Lempparisuklaat oli pakattuna sairaalakassiin valmiiksi😆. Tsemppiä loppuraskauteen♥️. Ps . Kokeile 100% kauraleipää,toimisiko sinulle. Se ei närästä minulla silloinkaan,kun kaurapuuro närästää.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ihanko totta? Kukaan ei ole sanonut, enkä toisaalta itse ole huomannut suklaan jälkeen eroa. Tosin tämä on jo niin arvaamatonta, etten yhtään epäile. Kiitos vinkistä ❤️

Vierailija
2/3 | 

Olen ilolla seurannut sitä, että olette päässeet noin pitkille viikoille. Hienoa että raskaus on edennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Kiitos Herran!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat