OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle tulee todella suuret morkkikset siitä, jos joudun heittämään ruokaa hukkaan. On jotenkin niin karmeaa, että hyvän tavaran annetaan pilaantua. Varsinkin, kun ruoka on niin kallista.

Yritän siis usein taikoa safkaa myös jääkaapin jäämistä. Pyttipannuun, lämpimiin voileipiin, smoothieen ja esimerkiksi sämpylätaikinaan voi survoa vaikka sun mitä.

Joskus haastan itseni niin, että kaivelen pakastimen ja kuivakaapin kaikki nurkat ja päätän päivän tai koko viikon ruokalistan jämien pohjalta.

Koska tällä viikolla päätin viettää taas vaihteeksi nuukuusviikkoa myös arkiruuan osalta, yritän ostaa kaupasta mahdollisimman vähän ruokaa tällä viikolla. Käytöön menee siis tortilla-ainesjämät, pastapussien pohjat ja riisipuuroriisi kuivakaapista. Viikonloppu on sitten asia erikseen, silloin en halua ruuassa kitsastella. Mutta arki: Silloin on kivaa ja tarpeellista käyttää vähän mielikuvitusta jo kaapista löytyvien ainesten jalostamiseen.

Mitkä ovat omat jämäruokaniksisi? Kuinka estät ruokahävikin?

Kivaa nuukuustiistaita!

- Karoliina -

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

Daniella
1/12 | 

Just näin! Meillä yksi klassikko munakkaan lisäksi on juuri sämpylät. Siivilöin marjapuuron puolukat/herukat/vadelmat ja heitän sämpylätaikinaan sen mitä siivilään jää :D ne kaikki parhaat osathan on marjan kuoressa ja siemenessä, joten niiden poisheittäminen vasta tyhmää olisikin. Esikoinen on supernirso, joten sämpylässä saa tuollasiakin menemään.

sanna
2/12 | 

Juuri näin! Meillä jääkaappi ammottaa tyhjyyttään loppuviikosta kun tankkaamme sen viikonloppuna täyteen ja viikolla haemme vaan maitoa.
Ruokaa meillä ei oikeastaan ikinä mene roskiin. Jos jää lämmintä ruokaa vielä 3 päivän syömisen jälkeen, pakastan sen ja avot, ompahan joku kiireinen päivä ruoka valmiina. Leivät ostamme leipomosta ja siinäkin säästää melkoisen summan. Meidän lapset ei syö muroja, vanukkaita, jogurtteja eikä mitään kallista ja epäterveellistä. Ne on ruisleipälapsia :) Ihan omasta halustaan ja hyvä niin, urheilijoita kun ovat. Viikonloppuna on karkki/herkkupäivä.

4/12 | 

Olen käyttöpäivien suhteen tarkka, jopa neuroottinen. Siksi meillä menee ruokaa valitettavasti myös roskiin. En koskaan voisi esimerkiksi pakastaa kolme päivää vanhaa ruokaa.

piia
8/12 | 

Hei olisipa hauska lukea tämän viikon päätteeksi reseptejä, mitä herkkuja sait jämistä loihdittua. Täällä uusia ideoita kaivattaisiin. Pastan ja munakkaan lisäksi meidän keittiössä väännetään jämistä yleensä pitsaa, sillä jämäpitsa on yleensä paras pitsa.
Meilläkään ei haluta heittää ruokaa roskiin, mutta jos eräpäivä on mennyt, vatsassa kiertää pelkkä ajatuskin.

Erica
9/12 | 

Me suunnitellaan viikon ruuat niin ettei tarvitse heittää mitään roskiin. Juniori harjoittelee sormiruokailua niin siinä menee ns ruokaa hukkaan kun tyyppi heittää sapuskaa lattialle... Mutta meidän koira kiittää.

Kolmistaan-Karoliina
10/12 | 

Parasta on racleten jämistä tehty pitsa. Tai lihapullapitsa <3 Jämät kunniaan!

12/12 | 

Hei, kivoja asioita sivullasi. Meillä loppuruokien nimi on "nyhjästään tyhjästä" ruoka. Halusin kertoa keskoslapsen äitinä, kun aika kulkee siivillä. Aloin pitää liharuokien päivää. Se tarkoittaa, että ostin possun ulkofileen 1,5 kg. Kypsennän palapaistin tapaan lihat vain liemessä ilman jauhoja kattilassa hauduttamalla. Samaan aikaan 2 kg lihapulla taikina pyöräytetään lihapulliksi ja paistetaan 250asteisessa uunissa. Voin vielä liotella Broiler pihvistä leikattuja kepakkoja soijakastikkeessa. Kiedon pekonisuikaleen ympärille ennen kuin paistan paistinpannulla. Nopea jäähdyttely ja pakasterasioihin. Tällä konstilla nopeutan ruuan laittoa arkena. Yllätysvieraatkin saa nopsasti ruokittua. Suosittelen !!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat