Varaan ajan lääkärille. Ei ole vuotoa, mutta paha olo niin kauhea, että haluan varmistaa, etten tee tätä turhaan. Olen kuullut niin monta keskenmenotarinaa siitä, että vuotoa ei tule, jengi luulee asioiden olevan vatsassa hyvin, pahoinvointi jatkuu, vaikka eloa vatsassa ei enää ole. Haluan nähdä sydämen sykkeen, jotta saan voimia kestää pahoinvointia.

Mietin, kuinka vanhaksi olen tullut. Esikoisen odottaminen oli jo kauheaa, mutta en muistanut, että se olisi ollut NÄIN kauheaa. Pahoinvointi on niin kokonaisvaltaista, että meinaa lähteä järki. Varaan ajan Mehiläisestä ja valitan matkalla miehelle, kuinka iso jo olen. ”Musta tulee ihan kauhea läjä. F:ää odottaessa maha oli tämän kokoinen varmaan viikolla 16”

Mies kysyy, tuleeko mukaan lääkäriin. Sanon, ettei tarvitse, kun kyseessä on vain tämmöinen ylimääräinen, ”mielenterveyskäynti”.

Lääkäri alkaa ultrata. Näen näytöllä pienen ihmisalun, mutta alan samalla kummastella, mitä ihmeen liikettä vauvan vierestä, hieman kuvan ulkopuolelta, alkaa näkyä. Samalla kun alan tarkentaa näköäni, lääkäri huudahtaa yllättyneenä: ”Täällähän on näitä kaksi!”

Hetken aikaan pääni lyö tyhjää. Kiljaisen ”mitä?” niin kovaa, että kuuluu varmasti käytävään asti. Samalla alkaa heti harmittaa, että en ottanut miestä mukaan lääkäriin. Lääkäri alkaa tutkia nyt kahta, hyvinkin elossa olevaa yksilöä, ja omassa päässäni vaan humisee. Identtiset, ok. Mutta ei vaarallisinta laatua, jaahas.

Lääkäri kertoo juurta jaksaen kaksosista, riskiraskaudesta, elämästäni tästä eteenpäin ja niin edelleen. Olen innoissani, mutta samalla koko juttu tuntuu aivan unelle. Puolet jutuista menee ohi ja toisaalta itse en tajua enää edes kysyä niitä asioita, joita kotona olin ajatellut, että kysyn.

Lääkäri on onnekseni kovan luokan asiantuntija, jonka puoleen tullaan kääntymään jatkossa vielä monta kertaa. Kun lähden ulos vastaanotolta, tiedän, miksi pahoinvointini on ollut niin raju. Syynä tuplahormonit. Tuijotan kädessäni olevaa ultrakuvaa, johon on merkitty kahteen maapähkinän näköiseen tyyppiin merkit A ja B. "Niin ja se mahahan vastaa nyt sitten koossa sellaista viikkoa 14", lääkäri huikkaa vielä ovelta. Ilmankos, tämä himppusen turvonnut olo jo näillä viikoilla. 

Mies odottaa autossa Mehiläisen ulkopuolella. Puhuu työpuhelua. Sen enempää kohteliaasti vinkkaamatta täräytän: ”Nyt se puhelin pois.” Mies lopettaa puhelunsa vikkelästi ja tottakai luulee, että asiat ovat jotenkin huonosti.

”Niitä on jumaliste kaksi”, saan suustani samalla, kun kaivan esiin ultrakuvaa. Mies – joka ei oikeasti ikinä jää sanattomasti – muuttuu kasvoiltaan aivan punaiseksi ja on ihan hiljaa ainakin kaksi minuuttia. Loppupäivä, ja oikeasti pari seuraavaakin, menee hysteerisissä naurun remakoissa ja epäuskoisessa kiroiluissa. Olemme molemmat levottomia, emme saa nukuttua ja jos nukumme, näemme kaksosunia. Identtisyys, luonnon ihme, tuntuu aivan käsittämättömälle. Miten meille kävi sellainen tuuri?

Lue myös muut raskauspostaukset:

Meille tulee vauvoja! Raskaudesta kertominen.

Raskausviikko 4. Plussatesti. 

Raskausviikot 5-6. Pahoinvointi alkaa. 

Raskausviikko 7. Ensimmäinen ultraäänikäynti. 

Raskausviikko 8. Kuinka selviytyä yllärisynttäreistä, ristiäisistä ja luopua töistä. 

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (22)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Yhteisestä istukasta. Kaikilla yhteisen istukan omaavat ovat identtisiä, mutta kaikilla identtisillä ei silti ole yhteistä istukkaa (jos jakautuminen on tapahtunut tosi aikaisin). 

Vierailija
2/22 | 

Mietin tuota että miten selvisi heti että ovat identtiset? Kaverillani on kaksospojat, mutta heille ei ole vielä selvinnyt ovatko identtiset. Ilmeisesti asiaa ei mitenkään testata? Pojat ovat jo kouluikäisiä. Toki onhan tässä 8 vuodessa voinut tulla uusia menetelmiä :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Yhteisestä istukasta selvisi. Tosin kuten yllä kirjoitin, joskus identtisillä voi olla myös erilliset istukat ja silloin identtisyys selviää (kai) verikokeella. 

Rv27
3/22 | 

Ihan rupes itkettää kun tämän luki, kiitos raskaushormoonit :'D aika huikeeta saada yhtäkkiä tietää että pieniä onkin yhden sijaan kaksi <3

Eeva
5/22 | 

Voi apua miten hurjalta se on tuntunut! Nyt kun sain kolmannen lapsen 30v ja edelliset 2 sain Ns teininä 20v tienoilla, niin jotenkin tätä ihmisen alun ihmettä ihmettelee enemmän. Arvostaa myös naisen ihmeellistä voimaa kasvattaa kohdussa ihminen. Lapset on niin ihania lahjoja.

Paljon onnea ja voimia teille lasten hoitoon 💜

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Aina lapsen saanti on tuntunut ihmeelle, mutta tässä iässä vielä suuremmalle, kun 25-vuotiaana. On jotenkin ihmeellistä, mitä kaikkea ihmiset voivatkaan saada aikaiseksi <3

Vierailija
6/22 | 

Paljon onnea! Raskausaika tulee olemaan tunteiden vuoristorataa ja aina muistutetaan riskiraskaudesta. Kaikki voi kuitenkin mennä loistavasti ja teistä pidetään hyvää huolta.

Toinen mono-di (identtisten) kaksosten odottaja rv.34

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Se on just niin! Ja vaikka riskejä on ja tottakai ne ovat myös aivan relevantteja. Mutta onneksi ollaan Suomessa ja valvonta täällä hyvää. Onnea loppuraskauteen <3

Anuba
7/22 | 

Mahtavaa!
Meille ultrassa tuli sanat "oho, näitähän on kaksi!" Mies nousi seisomaan ja totesi "Ei helvetti". Sen jälkeen meni tosiaan loppupäivä nauraessa :D ja oli myös hauska katsoa esim. tulevien isovanhempien reaktiota kun näytti ensin sellaisen kuvan missä näkyy vaan yksi ja ladata hetken päästä tiskiin toisen vauvan kuva.

Vierailija
8/22 | 

Oletteko miettineet, että miten sun lapsi aikaisemmasta liitosta tulee ottamaan tämän kaksosasian. Että onkohan sillä enemmän vaikutusta siihen et lapsi kokee itsensä vielä ulkopuoliseksi, kuin että jos sieltä tulisi vain yksi.

Kaksoset ovat täysiä sisaruksia, sinun ja miehesi omia lapsia. Sun tyttäresi on kuitenkin vain sinun, ja vaikka aina sanotaan että ei ole mun ja sun lapsia niin valitettavasti silti aina on. Ja vaikka tyttärellesi ei olisi ongelma että mies on kaksosesten isä, eikä hänen niin kaksosten tiivis täysi sisaruside voi herättää kateutta joskus.

Tämä siis vaan mielenkiintoinen pohdinta ja olisi kiva jos tästä tulisi kanssa sun aatteita joskus. Itse uusioperheestä ja teininä ja nyt aikuisena kyllä se vaan kalvaa mieltä, että minä olen äitini tytär ja sitten äidillä ja uudella miehellä on oma yhteinen tytär ja poika. Ikinä se ei ole elämässä näkynyt eikä mua ole syrjitty. Mutta täyssisarusten välinen suhde on eri mitä minuun heillä on. Lisäksi he ovat keskenään ydinperhe, vaikka minut on aina laskettu siihen, niin tiedostan raa’an totuuden. Lain silmissä minä olen ulkopuolinen.

Elämä on. Eikä sinun tyttäresikään kohdalla tunne muuta faktoja. Hänen pitää vaan oppia hyväksymään se tosiasia.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Tietysti ollaan mietitty näitä asioita jo ennen raskautta, koska lapsen ja lasten hyvinvointi on kuitenkin etusijalla, mitä ikinä tässä maailmassa aikuiset tekevätkään. Joten: Asioista on kotona puhuttu lapsen kanssa jo kauan. Ennen, kun olen ollut edes raskaana. 

Mä uskon, ettei mitkään asiat elämässä ole "faktoja" tai "raakaa totuttaa". Mä uskon sen sijaa siihen, että joillekin toiset asiat ovat totta ja toisille taas toiset. On paljon biologisia perheitä, joissa sisarukset kokevat suhteessa toisiinsa ulkopuolisuutta ja sitten taas jotkut ei-biologiset perheet ovat tiiviitä ja yhteinäisiä. Tottakai uusperheissä asioissa on oltava erityisen sensitiivisiä ja monet asiat vaativat extratyötä, mutta en usko siihen, että jotkut asiat tapahtuvat automaatiolla vain siksi, että biologia sen sanelee. 

Laki ei myöskään ole pitävä peruste ja vaikkapa testamentteihin yms voi vaikuttaa niin, että kaikki lapset - adoptoidut, sijoitetut, bonukset ja biologiset - ovat samalla viivalla. Jos siis niin perheessä halutaan. 

Mä haluan ajatella niin, että hyvä elämä ja toisaalta ulkopuolisuus ovat asioita, joihin voi itse omalta ja oman perheensä osalta  vaikuttaa. Ei ole yhtäkään tosiasiaa, muuta kuin syntymä ja kuolema, joihin ei voisi itse vaikuttaa. 

Harmi, että sun kokemus on tuollainen, vaikka perheessäsi on selvästi tehty paljon asioita oikein. Ehkä teini-ikä on ollut vaikea aika yhdistyä perheeksi. Tuntuu, että se on vaikeaa aikaa monille muutenkin. Meillä toki siinä mielessä eri tilanne, että aloimme seurustella, kun lapsi oli vielä 5-vuotias. 

Vierailija
9/22 | 

Kaksoset ovat ihania. Itsellä pojat ovat jo 25v. Eri istukat ja sikiöpussit. Herra A 3980g ja herra B 3640g. Ai mistäkö muistan. No, oli se niin jännää aikaa. Onnea odotukseen ja vauva-aikaan. Kaikki menee hyvin! Valitettavasti maitoni ei kaksosille riittänyt, mutta hyvät teolliset maidot on keksitty!

Lisbet
10/22 | 

Onnea😍 Kaksosuus on niin parasta mitä tiedän, itsekin näin identtisenä kaksosena voin sen vahvistaa näin 36v. kokemuksella!!😍👌

Anuba
11/22 | 

Mä olen myös ymmärtänyt, että identtisillä voi olla myös omat istukat, jotka on mennyt yhteen ja näyttävät ultrassa yhdeltä. Tai näin ainakin mulle sanottiin vuonna 2007 Naistenklinikalla. Ja, että identtisyyden pystyy varmistamaan lopullisesti vasta syntymän jälkeen istukasta jollain maitotestillä. Mutta sitä ei tehdä, koska siihen ei ole tarvetta.
Eli identtisyys on melko varmaa jo raskaana ollessa mutta selviäisi täysin varmaksi vasta syntymän jälkeen, jos istukkaan tehdään se testi.
Ja nämä tiedot siis tosiaan yli kymmenen vuoden takaa, eli voi olla eri nykyään.

Pirjo
12/22 | 

<3 Ihanaa <3 Sydämelliset onnittelut <3 Itselläni on 22 vuotiaat kaksoset (tyttö ja poika). Lapset syntyivät vko 35+6. Yhteinen istukka, mutta erilliset sikiöpussit. Ensimmäisestä vuodesta en muista mitään, elin yhdessä sumussa. Ensimmäistä kertaa äidiksi, ei mitään kokemusta lapsista, äiti ihan pihalla, mutta kaikkinensa upeaa aikaa. Minulla kaksoset ovat ensimmäisestä liitostani (lapset olivat 3 vuotiaita erotessamme). Toisesta liitosta (jossa olen edelleen) on 10 ja 12 vuotiaat lapset. Hyvin isot ja pienet ovat toisiinsa suhtautuneet. Ovat alusta asti pitäneet toisiaan täysinä siskoina ja veljinä. Olemme kaikki kuusi yhtä suurta perhettä. Aurinkoista kesää sinulle ja perheellesi <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat