Heippa,

 

IMG_0826
IMG_0826

IMG_0828

onpas ollut aikamoinen viikko. Ihan kuin olisi jyrän alle jäänyt. Huoh! Tänäänkin oli vielä lauantaityöpäivä, ja vasta nyt pääsin ensikerran istahtamaan koko viikolla.

IMG_0827

Tässä kämpänmyyntihässäkässä ja kaikessa muussa uuden aloittamisen seassa Neiti-F:llä on alkanut aivan uudenlainen draivi uhmaiän kanssa. Itkua, huutoa, parkua. Voihan tätä neuvottelua ja rajojen asettamista.

IMG_0829

IMG_0831

Tokihan uskon, ettemme Eepin kanssa ole aivan syyttömiä Neiti-F:n mielenlaatuun, ihan varmasti meidän ajatustemme ja juttujemme pyöriminen nyt aktiivisesti näissä kämppäasioissa sekottaa myös omalta osaltaan Neidin pakkaa. On ne vain eteviä aistimaan pienetkin muutokset, nuo pienet ihmiset.

IMG_0832

Tänään siis yritän hyvitellä koko viikon edestä. Kuunnella, leikkiä, olla läsnä. Jos se känkkäränkkäkin sieltä kohta lähtisi juosten pois.

IMG_0833

Pieni syyllisyyskin hiipii aina mieleen, kun huomaan, että Neiti käyttäytyy jotenkin tavallisesti poikkeavasti, ja tunnistan, etten ole vanhempana toiminut ihan niin hyvin, kuin oikeasti haluaisin.

IMG_0834

IMG_0835

Moikkista kuitenkin kaikille,ja kivaa lauantaita! Kuvissa olemme Neidin kanssa viime viikon tunnelmissa, jolloin Neiti-F pääsi tylsiä vanhempiaan pakoon naapurin tytön synttäreille. Lahjaksi annettiin PO.P:n sandaalipaita. Huomatkaa Neidin itse liimaamat tarrat :) Ja tietysti myös käsilaukku, joka oli saatava kutsuille mukaan!

-Karkki-

Kuvat:

Karkki, iPhone 4S

Neiti-F:n paketointiasu:

Raitasukkikset, PO.P

Sienimekko, Me&I, Sydänpyllyt -facebookkirppisryhmän kautta 20e

Karkin asu:

Neule, Vila. -70%

Kukkapaita, BikBok, -50%

Farkut, Nudie. Zoovillage.com

Neiti-F:n juhla-asu:

Paita, Benetton.

Kimalleshortsit, POMP de LUX kevät/kesä 2013

Sukkikset, Name it.

Neidin ulkoasu:

Kengät ja lakki, H&M.

Takki, Benetton. Lanttilan kirpputori, Lahti. 14e

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat