PicMonkey Image.jpg
PicMonkey Image.jpg

Tänään on huhtikuun kymmenes päivä. Vein F:n äsken eskariin. Tuuli oli kylmä, vaikka aurinko jo vähän lämmittikin selkää. Oli yhtä aikaa kevät ja talvi.

Köpöttelin kollarihousut jalassa siitä apteekin ja pankin kautta kotiin. Kotiin, vaikka oli maanantai. Tuntui kummalliselle. Mutta tätä tämä tulisi nyt olemaan. En tiedä, kuinka kauan, mutta ei homma ainakaan aivan lyhyeen ole jäämässä. Minä nimittäin olen tästä keväästä alkaen kokopäiväinen kirjoittaja. En enää opettaja. Vaan kirjoittaja, bloggaaja. Päätyönäni. Ei mitään muuta. Aika hurjaa.

Olen pari vuotta painanut kahta päätyötä rinnatusten. Täyttänyt elämäni työllä, työllä, työllä ja työllä. Minut on kasvatettu olemaan ahkera. Ottamaan työtä vastaan, kun sitä tarjotaan. Tekemään parhaani. Ja niin olen tehnyt. Haalinut duunia duunin perään. Ottanut ekstrahommia, kerännyt sulkia CV:seen, halunnut osoittaa, etten ainakaan karta työntekoa. 

Jo pidemmän aikaa minulta on kyselty, kuinka jaksan tätä kaikkea. Mistä riittää aika ja kuinka saan hommat tehtyä. Jos totta puhutaan, en ensimmäisenä ”isona” blogivuotena edes tajunnut, kuinka paljon tein töitä. Minusta oli ihan normaalia, että päivissäni – ja jos totta puhutaan, öissäni – ei ollut juurikaan vapaita hetkiä. Ensin menin aamulla opettajatöihin (joihin tietysti olin toivonut mahdollisimman aikaisen lukujärjestyksen, jotta voisin maksimoida päivän tunnit parhaiten), sitten pyyhälsin kotiin bloggaamaan, hain F:n hoidosta, vietin perheaikaa, tein kotitöitä ja kun sain F:n unilla, tein töitä. Tarkastin kokeita, bloggasin, hoidin sähköpostit. Menin nukkumaan väsyneenä. Heräsin liian aikaisin.

Tällaista elämää jaksaa hetken, ehkä toisenkin, mutta viimeisen syksyn ja talven aikana aloin ymmärtää, ettei näin voi jatkua. En halua, että kylmähiki puskee koko ajan niskaan. Tekemättömät työt vaivaavat ja vaikka kuinka kirisi, tsemppaisi ja ahkeroisi, olo olisi riittämätön. Molemmissa töissä. Puhumattakaan perheajasta. Mikä se on sellainen hiihtoloma, joka ei ole loma? Mikä se on sellainen äiti, jolla on aivan liian usein läppäri edessä? Sellainen puoliso, joka ei illalla ehdi muuta kuin jatkaa päivän töitä sininen valo kasvoilla?

Niinpä tein ratkaisun. Hyppäsin elinikäisestä virasta, varmasta tienestistä ja säännöllisestä päivärytmistä alalle, joka vielä muutama vuosi sitten oli vain harrastukseni. Tiedän tekeväni oikein, vaikka kaikki tämä jännittääkin samalla myös hirveästi. Itse asiassa tänä keväänä tapahtuu pari muutakin todella isoa muutosta (josta kerron lisää myöhemmin. Ne ovat ne kevään yllätykset numero 2 ja 3), joten muutos tähän suuntaan oli osin myös pakollinen. Tosin hyvällä tavalla pakollinen. 

Kello on nyt 9.42. On maanantai. Istun kotona ja teen töitäni. Näitä töitä voi tehdä kollarit jalassa, kolmatta aamukahvikupillista hörppien. Täytin juuri virastopapereita. Niissä kysyttiin ammatti. Kirjoitin bloggaaja. En mitään muuta.

-Karoliina-

// Huppari, Melli Eco Desing (saatu) // 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

jennajohannasi
1/7 | 

Kuulostaa mahtavan hyvältä ja rohkealta päätökseltä, onneksi olkoon! :)

Jasunen
2/7 | 

Olen aina ihaillut rohkeita naisia! Ja siksi toivon itsekin lukeutuvani. Ihania uusia tuulia. :)

Essi Helppi
4/7 | 

Ihana kirjoitus ja suuret onnittelut sinulle, bloggaajalle :) Todella ihanaa, että me menemme unelmiemme perässä, jos se päivätyö ei sitä ole. Jes!

Annukka77
6/7 | 

Voi kun toivon, etteivät kaksi seuraavaa muutostasi ole sitä, mitä pelkään. Teet jotain radikaalia, joka vaikuttaa myös muiden ja erityisesti lapsesi elämään.

Katja Mäkelä
7/7 | 

Oi, onneksi olkoon! Jos korvatulehdukset yms. ovat olleet kehon hätähuutoja pysähtymisestä, niin nyt niiden pitäisi jäädä unholaan. Jään innolla odottamaan yllätyksiä numero 2 ja 3 :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat