Iidan matkassa -blogin Iida kirjoitti tällä viikolla tosi mielenkiintoisen postauksen siitä, pitääkö deittiprofiiliassa - lähinna Tinderissä - kertoa, että on äiti.Tuon postauksen lukeminen sai mut muistelemaan omaa sinkku- ja Tinder-aikaani. Ylipäätään sitä, kuinka sinkkuvanhempana - sovelluksen kanssa tai ei - kerroin omasta elämäntilanteestaan uusille tutuille. 

Iida kävi tosi hyvin läpi sitä, mitä hyötyjä ja haittoja kertomisesta voi olla. Toisaalta kertomien alkumetreillä on rehtiä, toisaalta moni hyvä kontaktit voi jäädä saamatta, jos äiti-status (ainakin alkuun) pelottaa miestä. Uskon nämä väitteet molemmat ihan todeksi.

Toisaalta se, että Iida kirjoitti siitä, ettei äidit ole miesten mukaan ihan yleisen tiedon mukaan mitään kuuminta hottia deittimarkkinoilla, jäi mietityttämään. Että onko se ihan näinkään? Tämän oli tosin kertonut Iidalle miespuolinen ystävä, eli olettamus ei tullut itse Iidalta. 

Mä luulin, kun jäin sinkuksi, että olisin todellakin juuri tuollaista karmeaa sinkkumarkkinoiden pohjasakkia, koska olin äiti . Tyyppi, jota kukaan ei varmana enää huolisi. Siksi olinkin tosi yllättynyt, ettei asiat olleetkaan ehkä ihan niin. Tottakai en tiedä niitä, jotka swaippasivat "väärään" suuntaan tai liukenivat live-tilanteesta pois juuri äitiyteni vuoksi, mutta itse jotenkin ajattelin, että tällaisiin tilanteisiin syy olisi voinut yhtä hyvin olla monessa muussakin syyssä minussa itsessäni, ei vain äitiydessä. 

Ehkä Iidan ja mun ajatukset tästä on siksi vähän erilaisia, että mä olin jo yli 30, kun erosin. Ja Iida on ollut raskauden alkumetreiltä asti nuori sinkku. Toisin sanoen miehet, joita Tinderissä ja muualla tapasin, olivatkin itsekin itseni ikäisiä tai jopa yli 10 vuotta vanhempia. Olisi varmasti eri tilanne olla parikymppisenä parikymppisten maailmassa.

Mutta siis. Mä tein sinkkuaikanani niin, että mun Tinder-profiilissa luki, että olen äiti. Ja samoin myös kerroin asian heti alkuunsa face-to-face, jotta jos jollekin ihmiselle asia olisi ollut ongelma, olisi meidän molempien kannalta aivan turha jutella tai tavata. Jotenkin ajattelin, että ne ihmiset, jotka hylkäisivät minut äitiyden vuoksi, eivät olisi muutenkaan arvomaailmaltaan sellaisia, joita tarvitsisin minun ja F:n elämään.

Mulla itse asiassa suurimmat ennakkoluulot olivat ehkä itselläni. Itsestäni! Ja esimerkiksi kun tapasin A:n ensimmäistä kertaa - tosin kyllä ihan kasvotusten livenä - täytyi mun varmistaa kesken keskustelun, oliko hän ymmärtänyt nyt aivan varmasti, että olen äiti. Hänen ilmeensä oli niin hauska, kun tenttasin asiasta niin ponnekkaasti . Oli kuulemma tajunnut sen jo ihan ekalla kertomalla.

Se, missä itse taas olin ennakkoluuloinen, oli lapsettomat miehet. Mä jotenkin ajattelin, että jos miehellä itsellään ei ole lapsia, hän ei voi ymmärtää, millaista lasten kanssa on, mitä lapsiperhe-elo vaatii, miten lapset menevät kaiken edelle, millaista kasvattaminen on
jne jne.

Tässä mun on kyllä myönnettävä, että olin ihan väärässä. Nyt kun uusperheskenestä on tullut tuttu. Ja kun tämä meidän kokemus ja ympärillä olevat muut uusperheet ovat opettaneet, ymmärrän, ettei uusperheen uusi aikuinen ole sen huonompi tai parempi, olipa tällä entuudestaan lapsia vai ei. Kaikki on kiinni persoonasta. Olen nähnyt loistavia uusperheen uusia jäseniä, vaikkeivat he ole eläneet päivääkään aikaisemmin lapsiperhe-elämää. Ja taas niitä valmiiksi  vanhempiaikuisia, joille uusperhe ei vaan sovi. Niin ja tottakai kaikkea tältä väliltä. 

Mä itse koen nyt tässä meidän tilanteessa, kun asioista on tullut enemmän kokemusta, ettei meille ole ollut mitään ongelmaa siinä, ettei A:lla ole entuudestaan ollut lapsia. Tottakai on ollut omat kipuvaiheet ja uudet vauvat tuo mukanaan uusia haasteita, mutta en kokisi niitä mitenkään sen vaikeimmiksi kuin ydinperhedynamiikan haasteita. Ne vaan ovat erilaisia. 

Ja ihme kyllä, tuntuu myös sille, että mä olen oppinut A:lta paljon vanhemmuudesta. Kasvanut itsekin vanhempana näiden vuosien aikana, kun asioita on tehty ja opeteltu yhdessä. Mä en siis ole ollut vain se opettaja hänelle, vaan oppia on tullut myös toisesta suunnasta. Se on tietysti sanottava lapsen eduksi, että ollaan kasvettu tietysti kolmestaan tähän tilanteeseen myös (joka tietysti kohta taas muuttuu ihan uudenlaiseksi ). Lapset kun sen parhaan opin ja vaikeimmat kysymykset antavat. 

Joten. Mun vinkki on sinkkumarkkinoiden lapsiasiassa avoimuus. Nimittäin vaikka vanhempi olisi kuinka parisuhdestatukseltaan sinkku, on hän aina ensisijaisesti vanhempi. Silloinkin, kun eteen sattuisi elämän suuri rakkaus. Siksi jyvät kannattaa erotella akanoista jo heti alkumetreillä. Jos toinen ei ole valmis näkemään sinua äitinä/isänä, eikä osaa sopeutua lapsiperhe-elämän vaatimuksiin, ei parisuhdekaan voi toimia lopulta.

Ihanaa sunnuntaita!

Yt. Karoliina

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko ja sukkikset, H&M Mama // kengät, H&M

Tukka: Balmain Hair -tekohiusponnari. Saatu PrimeHairAndBeautyn kautta 

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 | 

Mun Tinder-profiilissa ei lue äitistatusta, koska mielestäni se rajoittaa liikaa ja saa jotkut kuvittelemaan, etten olisi muuta kuin äiti. En myöskään ole etsimässä lapselleni isää, vaan ihan ensisijaisesti itselleni kumppania, joten äitiyden mainitseminen profiilissa antaisi mielestäni vääränlaisen lähtöasetelman kumppanin etsintään. Heti keskustelun alkaessa kyllä äitiydestäni kerron, ja jos keskustelu jää siihen, en todellakaan itke perään. Montaa kertaa näin ei ole kuitenkaan käynyt.

Kerran joku mies rupesi raivoamaan mulle Tinderissä ja haukkui ihan kohtuuttoman rumin sanoin, kun mulla ei tätä ’statusta’ profiilissa lue. Hän haukkui kaikki yh-äidit syvimpään maanrakoon ja julisti, että sitten kun hän perustaa perheen, niin hänen nainen ei todellakaan ole tehnyt lapsia toisen kanssa ja hän ei ainakaan todellakaan koskaan tule eroamaan lastensa äidistä. Eroaminen on säälittävää ja oksettavaa.

Se, millä kiihkolla ja raivolla hän tuota keskustelua kävi, sai mut todella miettimään, että eikö noin 35-vuotiaalla palomiehellä tosiaan ole realistisempaa kuvaa elämästä. Nauratti ja säälitti hänen puolestaan.

Itse ajattelen, että lapsettomalla ja perheettömällä ihmisellä ei toden totta ole käsitystä siitä, mitä perhe-elämä on ja kuinka paljon se vaatii. Vierestä on aina helppo huudella ”mä en ainakaan koskaan”. Niin sitä tuli tehtyä itsekin joskus parikymppisenä lapsettomana kaikkitietävänä ja valmiina ihmisenä. Nykyisin, pitkän parisuhteen, perhe-elämän ja lopulta eron jälkeen sitä ymmärtää, että elämässä - ja perhe-elämässä erityisesti - on niin valtavasti liikkuvia osia, että se on oikeasti taitolaji saada se toimimaan ja hattua nostan heille, keneltä se onnistuu loppuelämän ajan. Lapsettomat ja perheettömät ihmiset eivät voi sitä kaikkea ymmärtää, niin kuin esimerkiksi mielenterveysongelmia ei voi terve ihminen koskaan ymmärtää samalla tavoin kuin sairastunut.

Näin ollen mulle itselleni on todella iso plussa se, jos deittikumppanilla on jo lapsia tai vähintäänkin, jos hän on ollut todella pitkässä parisuhteessa. Silloin hän tietää, mitä ne vaativat ja osaa myös sitoutua niihin.

On melko surullista, jos kuvitellaan, että äidit saavat miehistä vain jotain left overeita, sillä ainakaan omalla kohdallani näin ei onneksi ole ollut. Pikemminkin itse olen dumpannut rankalla kädellä, ja tarjontaa on ollut ihan riittävästi. En mieti kenelle kelpaan, vaan kuka kelpaa minulle. Sanoisinkin, että se on hyvin paljon itsestä kiinni, minkälaisen kuvan itsestään antaa ja onko oma habitus sellainen, että miehet voivat kiinnostua siitä. Jos elää vielä vauvakuplassa tai elämäntilanne on muuten hyvin hankala, en varmasti itsekään haluaisi miehenä siihen mukaan. Mutta jos olet nainen, jonka elämässä on positiivista energiaa ja olet muutakin kuin äiti, huolimatta siitä, että olet sitä ensisijaisesti, niin silloin on mielestäni hyvät mahdollisuudet onnistua.

Vierailija
2/12 | 

Kuten Iidan kommenttikentässäkin todettiin, ikä on tässä asiassa varmaan aikamoinen vedenjakaja. Nelikymppinen on todennäköisesti aina vähintään toisella kierroksella, eikä sitä enää edes oleta, ettei sillä uudellakin kumppanilla jo olisi elettyä elämää takanaan.

Parikymppinen taasen voi vielä olettaa, että se kohdattu uusi on ensimmäiseen vakavaan suhteeseen sitoutumassa.

En osaa sanoa itsekään, haluaisinko elämääni niitä ex-puolisoita ja ”vieraita” lapsia. Tämä siitäkin huolimatta, että olen itsekin äiti ja jonkun ex.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Jep! Olet oikeassa, että iällä on varmasti merkitystä. Ja sekin on totta, että mitä vähemmän liikkuvia osia on, sen helpompi. Onneksi joskus elämässä helpoin ei ole paras ratkaisu ❤️

Vierailija
3/12 | 

Nyt on aivan pakko kysyä, että millä kokemuksella puhut tästä lapsellisesta sinkkuelämästä? Muistaakseni muutit eroon eksästäsi maaliskuussa ja A:n tapasit heinäkuussa? Siis kokonaista kolme kuukautta? Moni ei siinä ajassa edes tajua vielä eronneensa eikä voisi kuvitellakaan uutta säpinää tai varsinkaan suhdetta.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Kokemus on tietysti se, että olen ollut eronnut äiti ja nyt olen uusperheen äiti. En asiantuntija, mutta koen, ettei sitä bloggareilta odotetakaan.

Mun täytyy muistuttaa sinua siitä, että olen useaan otteeseen kirjoittanut, että en ole ennen (enkä nykyisin) kertonut A) kaikkia asioitani julkisesti ja B) en ainakaan reaaliajassa. Ymmärrän, että siksi monet asiat voivat lukijan näkökulmasta tulla yllätyksenä tai liian nopeasti, vaikka itselle ja ystävillä näin ei ole 😊

LauraCaarina
5/12 | 

Tosi hyvä teksti! Olen hyvinkin pitkälti samoilla linjoilla sun kanssa, miksi tuhlaisin muutenkin vähäistä vapaa-aikaani johonkin ihmiseen, joka ei hyväksy sitä, että minulla on lapsi. Ja tiedän että monet sanoo juurikin että "haen kumppania, en isäpuolta lapselle" mutta kyllä minun täytyy rehellisesti myöntää, että sen minun mahdollisen tulevan kumppanin on oltava valmis olemaan myös isäpuoli tuolle minun viisivuotiaalle. Niin se vaan on, koska minä jo poika ollaan tämmöinen pakettidiili. ♡

Vierailija
6/12 | 

Minullakin meni ajatukset eron jälkeen sitä rataa, että eipä varmaan "markkinat" ja vaihtoehdot ole mulle kolmen lapsen yli kolmekymppiselle äidille kovin isot ja yksin tulen luultavasti olemaan. Ajattelin, että sekin olisi ihan ok, onhan mulla lapset ja ystävät jne jne. Mutta mutta, niin se vain Tinder oli käytössä ja sieltä löytyi mukavaa juttuseuraa ja neljäs Tinder-treffini on nyt ollut iso ja tärkeä osa minun ja lasten elämää jo yli kolme vuotta. Minäkin kerroin aina heti alkuun lapsista ja ei se kyllä pudottanut ainakaan hyviä miehiä pois kuvioista. Ne jotka asiaa säikähtää, eivät todellakaan ole niitä oikeita ihmisiä äiti-ihmisen kumppaniksi tai isäpuoleksi lapsille.

maennika
7/12 | 

Voi kun mä tykkään sun tavasta kirjoittaa :) kiitos blogista, mikä on monipuolinen, ainutlaatuinen, koukuttava, tarjoaa lukijalle uusia näkökulmia, mutta myös oikeaa kosketuspintaa johon samaistua. Tsemppiä lähestyvään synnytykseen!

Periaatteen Nainen
8/12 | 

Omat kokemukset on aika samanlaisia: rehellisyys maan perii (ihan hirveä sanonta tähän väliin). Jos jollekin lapset ovat este, niin sitten varmasti säästyy molempien aikaa ettei edes yritetä deittailla. Kirjoitin tästä myös omaan blogiin: periaatteennainen.com/2019/10/15/mutsi-markkinoilla/ .

Vierailija
9/12 | 

Voi että sä näytät niin uskomattoman kauniilta ja freesiltä ollaksesi noin raskauden loppumetreillä.
Pidän myös tavastasi kirjoittaa, sinulla tuntuu olevan ns. maalaisjärkeä.
Toivon kaikkea hyvää syksyysi ja suureen elämänmuutokseenne.

Vierailija
10/12 | 

Jos ihminen on nätti ja mukava äitistatuksesta ”huolimatta” ja vastapuolella on ihan ihan tolkun ihminen, ei sillä äitiydellä ole väliä. Sinä löysit miehen ja Iidakin sen tulee kyllä vielä löytämään.

Mulla oli vähän sama juttu kyllä yhdellä deittipalstalla sen kanssa, että mulla on koira.. Jossain vaiheessa jätin koiran mainitsematta, koska se tuntui karkottavan miehiä.. Kunnes tajusin, että enhän mä hyvänen aika kyllä edes halua sellaisten miesten lähestyvän mua, jotka ei siedä, että naisella on koira.. Vaihdoin palstaa, siellä oli erilaisia miehiä, miehiä joilla on itselläänkin koira. Ja sieltä löyty se sydänkäpynen munkin elämään ☺️ Joten mun mielestä jonkun edellä mainitsema tyyli, että jättää äitiyden mainitsematta (eihän sitäkään tarvitse alleviivata, jos kokee ihmisenä olevansa paljon muutakin) on vähän hassua. Mielestäni parisuhteen etsinnässä kannattaa olla mahdollisimman rehellinen alusta saakka. Vain siten voi löytää suhteen, jossa ei ole vääntöä ja epäselvyyksiä tai jtn salailua alusta asti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat