vintage-1107700_960_720.jpg
vintage-1107700_960_720.jpg

Minä olen elellyt nyt kotimaisten tekstiilien ostamisen kanssa nyt puolitoista kuukautta. Homma on hyvin. On itse asiassa ollut todella vapauttaa se, että kaikki se, mitä näen, ei olekaan enää tarjolla minulle. Ei ole tarvinnut mietiskellä, ostaisinko sen Henkan tai Bikbokin mekon, koska olen tiennyt, etten niin voi tehdä.

Kauppakeskuksissakin kiertely – jos sitä kohdallani edes kiertelyksi voi nimetä – on huomattavasti helpompaa kuin ennen. On voinut skipata monta näyteikkunaa, tarjousta tai liikettä jo suoralta kädeltä. Ja tokihan moni varmasti tekee niin ilman mitään kieltojakin, mutta minulle, joka rakastan kauniita vaatteita, tämä on ollut oivallinen tapa karsia ostelua.

Koska sitähän tämä tosiaan on tehnyt: Vähentänyt ostelua! Kotimaisten tekstiilien hinta kun on – kuten eilen kirjoitin – automaattisesti kovempi kuin halpatyövoiman maissa tehty, ei niitä ostellakaan noin vaan heräteostoksena. Niitä pitää pohtia, punnita ja harkita.

Odotankin jo ihan kauheasti esimerkisi Uhana Designen kevätmallistoa. Niin ja Ivanan kesämekkoja ja uusia paljetteja. Näittekö muuten eilen Instagramissa, kun minulla oli Stockmannin Herkun tilaisuudessa - jossa olin juttelemassa vähän ruuasta - ylläni tulevan kevään ihanaa Uhanan "banaanikuosia"? Asu ei ole vielä myynnissä (minullakin se oli vasta lainassa), mutta olen alkanut jo säästää kevätmalliston lemppareihini. Voin nimittäin sanoa, että tänä keväänä tulee jotain niin omaa makuani mukailevia uutuksia, että tiedän sieltä löytyvän niitä vaatekaapin uusia luottovaatteita. 

Suomalaisuus tekstiileissä on tuottanut osin kuitenkin myös ongelmia minulle. On tullut vastaan sellaisia tuotekategorioita, joista en vaan ole löytänyt (hyvää) kotimaista brändiä/tekstiiliä. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:

  • En edelleenkään ole löytänyt kauniita kotimaisia treenivaatteita. Minun makuuni sopivia. Sellaisia Addu-Nike -henkisiä, joita haluaisi pitää muutenkin kuin sporttaillessa.
  • Entä farkut? Farkkupaitoja ja mekkoja on Makialla, mutta itse farkkuja tai farkkushortseja en ole löytänyt mistään kotimaisina. Onko sellaisia edes? 
  • Alusvaatteet.  Mistä saa? Ja nyt en puhu mistään laamapaidoista, vaan kauniista pikkareista ja rintsikoista. Eri malleilla ja väreillä. 
  • Kauniit yöpuvut. Ja nyt en tarkoita mummopaituleita, vaan jostain silkki-viskoosi-kukka-pitsi-juttuja.
  • Uikkarit ja bikinit. Onkos niitä? Tähän kategoriaan en ole edes vielä nimittäin tutustunut, mutta kesän lähestyessä aihe tulee varmasti ajankohtaiseksi!

Vaikka olenkin ottanut kotimaisuushaasteen vakavasti, olen ajatellut, että jos jotain tuoteryhmää ei yksinkertaisesti saa kotimaisena (ehkä juuri nuo farkut?), en ala tehdä asiasta ongelmaa. Sitten on ostettava ulkomainen, ja yritettävä sieltä kalkuloida muulla tavalla vastuullinen valinta. Ehkä tukea samalla jotain kotimaista pientä yritystä? Mutta olisihan se nyt kiva saada kotimaista ja jopa ylittää omat tavoitteet tämän haasteen tiimoilta. Joten kertokaa ihmeessä kaikki vinkkinne, jotka edelliseen ongelmalistaani liittyy! Osa teistä vinkkailikin tammikuun postaukseen näistä, mutta lisää apuja kaivataan edelleen! 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Kommentit (50)

Herttislala
52/50 | 

Hallaxhallalla on myös treenileggareita! :)

Jenpsa
53/50 | 

Hallahallaa olin itsekin tulossa ehdottamaan! Ja tosiaan tekevät myös treenipöksyjä :) Lisäksi LaMar bikini on muistaakseni suomalainen firma, jolla tosin onntehdas Kiinassa, mutta vakuuttavat ainakin sivullaan, että on eettinen tehdas.

Vierailija
55/50 | 

Kiinnostavaa, ja huippua kun teet tätä selvitystyötä josta me muutkin saadaan hyviä vinkkejä. Itseäni on alkanut todella ahdistaan turha kuluttaminen, vaikka uusi paita aina piristääkin -hetken. Olen itse päättänyt käyttää jo kaappiin hankitutu vaatteet mahdollisimman hyvin hyödyksi ja ostan vasta kun sieltä ei oikeasti löydy mitään. Kaapista löytyy mm. pikkareita melkoiset määrät ja laatikon alimmaisia ei edes tule juuri sieltä kaivettua, joten käytän niitä kunnes oikea tarve tulee. Lapsierheessä kun pesukone pyörii päivitääin, 20 pikkarit riittää kyllä oikein mainiosti. Samoin yö- ja treenivaatteet on vielä ihan käyttö kelpoisia vaikkakaan ei uusia tai kauden hittejä.

Se mikä minua kiinnostaa.. oletko tutustunut lasten ulkovaate valikoimaan? Löytyykö sieltä kuinka hyvin kotimaista tuotantoa? Tai lasten kengät? Kohta on kevät vaatteiden hankinnan aika :)

Kaisin
56/50 | 

Travalle valmistaa lapsille Remu-merkkisiä ulkovaatteita Tampereella. Tampereelta tulrvat myös Kivat-merkkiset pipot ja hanskat.

Karoliina Sallinen
57/50 | 

Ja Reima on kotimainen (valmistus tosin ulkomailla). Kivatilla on myös välikausianorakki ja -housut. Täysin kotimaiset. 

Vierailija
58/50 | 

Katsohan Patrician valikoima alusvaatteita ja yöasuja.

Jenppa1
59/50 | 

Tietääkö joku missä Patrician vaatteet valmistetaan? Koitin taannoin tutkia nettisivustoa, mutta en löytäny vastausta.

Karoliina Sallinen
60/50 | 

Mäkään en löytänyt tietoa aiheesta!

Vierailija
63/50 | 

Itsekin tykkään kauniista vaatteista, mutta mulla ei ole mitään tarvetta saada kaikkea omaksi. Pystyn kiertelemään kaupoissa tai selaamaan nettikauppojen tarjontaa ilman, että pitää ostaa mitään.

Patricialta löytyy ainakin joitakin minusta kivoja alus-, uima- ja yöasuja ja esim. tamperelainen Piruetti tekee myös itse urheiluvaatteita, ehkä myös Biancaneve. Pienellä googlettelulla löytää helposti lisää. :)

Karoliina Sallinen
64/50 | 

Ihana ja ihailtava "kulutusfilosofia" sinulla :)

allero
65/50 | 

Tästäpä." SUOMALAIS-VIROLAISTA TYÖTÄ
Alihankkijana farkuissa meille on suomalainen MASI. Farkkujen "paperityö" on hoidettu Suomessa, kankaat tulevat jostain päin eurooppaa, ompelu tehdään Virossa ja viimeistelypesut taas Suomessa. Nää on niin lähellä kotimaisia farkkuja kuin Suomen nykyinen vaateteollisuus pystyy tuottamaan."

https://www.varusteleka.fi/fi/product/sarma-hamekansan-farkut-siniset/35729

Aapala
66/50 | 

MASI tosiaan tekee alihankintana farkkuja mm. Varustelekalle ja Nansolle. Omat merkit heillä on Lee Cooper ja Very Nice. Täältä peukku erityisesti Very Nice -mallien istuvuuksille!

Karoliina Sallinen
67/50 | 

Oi! Kiitos farkkuvinkeistä. Toivottavasti istuisivat mun kroppaan ja makuun!

Marja123
68/50 | 

Moi! Ei liity aiheeseen, mutta haluan vaan antaa palautetta sinun instatarinoista; niitä on tosi kiva katsoa, mutta vitsi, miten ärsyttää, kun sulle kilahtaa AINA viestejä samaan aikaan. Puhut suht hiljaa, mutta viestiääni kajahtaa aina kovasti. Voisko sen laittaa joskus äänettömälle?? :D

Vierailija
69/50 | 

Tämän palautteen alla seison myös minä. Pieni juttu, mutta monet kerrat kuulokkeet korvilla lähes älähtänyt, kun yhtäkkiä viestiääni kilahtanut täysillä korvaan.

Karoliina Sallinen
70/50 | 

Hah :) En lupaa mitään, mutta YRITÄN! Kiitos palautteesta <3

Karenina Unska
71/50 | 

Hei miten olisi Tamsilk? Sijaitsee Kangasalalla eli ihan lähellä sinua ja on kotimaista tuotantoa. Löytyy villasilkkisiä lasten ja aikuisten talvialusasuja, mutta myös vähän pitsihepeneitä. Olisi kiinnostava blogiyhteistyönäkin: minua kiinnostaisi tehdasvisiitti tästäkin yrityksestä josko he innostuisivat tällaisesta. Alennuskoodinkin voisit meille tingata.
Tampereelta löytyy myös tanssiurheiluun ja voimisteluun erikoistunut Mia-Tuote Oy, josta voisi löytyä esim. niitä urheilullisia leggareita. Kurkkaapa heidänkin verkkokauppansa. Uskomatonta, miten paljon tätä suomalaista tuotantoa on, mistä ei mitään tiedä!!

Vierailija
72/50 | 

Tamsilkin silkkivilla-alusvaatteet ovat huippuja! Pakkasessa ulkoillessa en muita käytäkään (paitsi päällysvaatteita tietysti, heh).

Karoliina Sallinen
73/50 | 

Kiitos vinkistä! Ja juurikin niin: Täällä on paljon osaamista ja upeita brändejä!

Maija
74/50 | 

Hei,

Tepsut on suomalainen lastenkenkä valmistaja, kengät tehdään Orivedellä.

Mulla on me&i merkin farkkuja, ei ole suomalainen, mutta pohjoismaalainen. Ja on hyviä!

Karoliina Sallinen
75/50 | 

F:llä oli 3 ekaa elinvuotta vain Tepsun talvikenkiä. Superhyviä!

Sanph
78/50 | 

Kyllä! Pielavedellä ainakin (ollut?) tehtaanmyymälä :) 

Laua
79/50 | 

Hienoa tää kotimaisen suosiminen! Vaatekaapissa olemassaolevilla farkuilla ja alusvaatteilla pärjää varmaan aika pitkään, hyvä sekin ettei uutta osta kokoajan. Hyvät farkut kestää vuostolkulla, alkkkarit ehkä ei ihan niin :D

Vierailija
80/50 | 

Tää on tärkeä pointti! Itse ainakin menen henkkamaukan bikineillä vielä monta monta vuotta, vaikka olenkin päättänyt, etten niitä enää osta. Olis vaan niin hullua nyt ostaa uusia, kun edelliset on vielä pitkään käyttökelpoisia.

Vierailija
81/50 | 

Minulla on kyllä alushousut kestäneet ehjinä reilusti yli viisi vuotta, en tarkkaan muista koska olen mitäkin ostanut. Uusia ostan nykyään parin vuoden välein muutamat, kun alusvaatelaatikko on ollut niin täynnä, ettei uusien tarve ole suurempi. Uusia sukkiakaan en on ole ostanut moneen vuoteen vaan käytän vanhoja pois. Kuinka paljon alusvaatteita ihminen tarvitsee? :)

Vierailija
82/50 | 

Juuri tämä pointtia! Itse kommentoin jo tuonne ylemmäs että olen ottanut projektin käyttää ensin ne laatikon pohjalle hautautunut pois ja hankin uusia vasta kun on tarve. Usein ne samat (ehkä 10 pikkarit ) pyörii käytössä ja loput hautautui laatikon pohjalle. Ja kyllä itsellä on monta vuotta vanhoja pikkareita käytössä ja edelleen ihan ehjiä ja siistejä. Harvoin yö vaatteetkaan hirveästi kuluu, paitsi ne pyjama housut mitkä jalassa tulee kotona vapaa päivinä hiihdeltyä pidempäänkin, mutta nyt postauksessa puhuttiin eri tyyppisistä yö asuista ja niiden käyttö ikä on kyllä pitkä. Joten vanhoilla mennään ja uusia hankitaan kun on oikeasti tarve.

Maria J.
84/50 | 

Farkut: Very Nice!

Mielestäni Finnwearilla on myös nättejä, yksinkertaisia ja nuorekkaita alusvaatteita, samoin bikineitä/uimapukuja. Suuri osa jotain muuta, mutta ehdottomia helmiäkin. Samoin Halla x Hallaa olisin suositellut.

Treenivaatteissa Biancaneve? Sieltä saa varmaan muutakin kuin fitnessasuja :)

Karoliina Sallinen
85/50 | 

Kiitos näistä vinkeistä :) Pitääpä tsekata myös Finnwear. Nimi tuttu jostain (äidin vaatekaapista) lapsuudesta. 

Vierailija
86/50 | 

Nansollakin on farkkuja myynnissä (itsellä on kaapissa kivat kapeat sellaiset).

Karoliina Sallinen
87/50 | 

Loistavaa! Pitää testata. 

manicfatmom
88/50 | 

Eikös L-Fashion groupilla (luhdan konserni) ole farkkubrändit James ja Beavers ainakin? Ei hajuakaan missä niiden valmistus nykyään on, ei nyt ainakaan Heinolassa enää taida olla Jamekset:). T.Paulina www.lily.fi/blogit/manic-fat-mom

Karoliina Sallinen
89/50 | 

Beavers on ainakin loppunut! Harmi!

manicfatmom
91/50 | 

...ja nyt kun muistelen niin itsellänihän on parit Voglian farkut:)

Lilas
92/50 | 

Instassa kysyit sukkia...ainakin pilkkosilla on bambusukkia ja ollut alusvaatteitakin. Sitä en tiedä loppujen lopuksi kuinka suomalaisia ovat(mainitsevat design from Finland), mutta ainakin enemmän kuin H&M. Sama juttu lasten Jonathan ulkovaatteiden kanssa.

Neksuisti
93/50 | 

Eikö sukkia nyt tee esimerkiksi ihan Sidoste Tampereella?

Vierailija
94/50 | 

Jep, Sidosteella on tuontiakin, mutta myös omaa tuotantoa Tampereella!

Karoliina Sallinen
95/50 | 

Tamperelainen Sidoste on tosiaan mulle se ainoa oikea sukkamerkki :) Sen sukat tehdään Tampereella. Kaikki. Sidosteella ei ole tuontia, vaan vientiä. Tampereen sukat kun kelpaa ulkomaillekin. 

AnnaZ
96/50 | 

Ehdottomasti A!! Olen haaveillut uudesta matosta jo ties kuinka kauan!
Kerro itsestäsi kolme heikkoa kohtaasi ja kolme vahvuuttasi? :)
anna_hytonen@hotmail.com

Sanna's
97/50 | 

Hei,
R-collection valmistaa Kajaanissa takkeja, collegepaitoja, anorakkeja ym. Nuo anorakit olivat omassa lapsuudessa/nuoruudessa kovassa huudossa. Heiltä löytyy kivijalkamyymälä ainakin Oulusta ja verkkokauppakin.

mai-
98/50 | 

Kotimaisia treenivaatteita on ainakin Biancaneve, pinkkiheidi, taffer

Jessica
100/50 | 

Treenivaatteita: https://www.wearnepra.com/

Kuluneen viime vuoden parhaat ostokset: Varustelekan merinovillaiset hupparin, vaaripaidan ja tuubihuivin. Ovat loistavia!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat