P1150159.JPG
P1150159.JPG

P1150160.JPG
P1150160.JPG

P1150168.JPG
P1150168.JPG

P1150164.JPG
P1150164.JPG

P1150172.JPG
P1150172.JPG

P1150165.JPG
P1150165.JPG

P1150158.JPG
P1150158.JPG

P1150166.JPG
P1150166.JPG

 

P1150170.JPG
P1150170.JPG

P1150171.JPG
P1150171.JPG

Tiedättekö sen tunteen, kun vaatekaapit ovat niin siistit, että tekisi mieli antaa ovien olla auki koko ajan, jotta voi ihailla työnsä tuloksia? Kuulkaas. Nyt sellainen vaatekaappirauha on rantautunut meidän kotiimme.

Joululoman lopuksi tyhjensin F:n kaapista KAIKKI pieneksi jääneet vaatteet ja viikonloppuna puolestaan karsin oman kaappini sisällön. Tuloksena kuusi Ikea-säkillistä kampetta (eikä ulkovaate- ja kenkäkaappeja vielä ole edes kokonaan tyhjennetty). 

F:n vaatteet vien myöhemmin keväällä Ipanaiseen (kerron kyllä milloin) ja omani puolestaan kuljetin eilen Töölön Reloveen*. 

Olen jo kauan – ehkä muistattekin – haaveillut Ipanaisen kaltaisesta kirpputorista aikuisten vaatteille, jonne voi vaan viedä vaatesäkit, ja joka hoitaa puolestani kaiken hinnoittelusta esillepanoon, myynnistä loppupakkaamiseen. Nyt sellainen on löytynyt!  Relove kuvailee itseään näin: ”Relovessa erilaiset second hand -aarteet vaihtavat kotia, uudet taiturit esittelevät osaamistaan pop up -cornerissa ja kahvilassa tarjoillaan sesongeittain vaihtuvia ihanuuksia.”

Vitsi miten muuten  tykästyin Reloven konseptiin eilen. Olen ennen vain ihaillut Relovea ikkunasta, mutta nyt pääsin sisälle asti. Liike täynnä kierrätettyjä ihanuuksia ja hyvää tunnelmaa. Ja mikä hurjinta, paikka oli aivan täynnä jengiä maanantai-iltana.

P1160177.JPG
P1160177.JPG

P1160180.JPG
P1160180.JPG

P1160179.JPG
P1160179.JPG

Minulta meni myyntiin muun muassa:

  • 2kpl Beditin vetoketjupäiväpeittoja
  • Marimekon paitoja, mekkoja ja kassi
  • Ivana Helsingin pitsimekko
  • Mainion trikoopaitoja ja tunikoita
  • Lumoan mekko ja collari
  • R/H:n t-paita
  • Nudien farkkuja
  • Sweet Pantsit
  • Uhanan pipoja
  • Makian ruutupaita
  • Parit Vansit
  • Cossin neule ja silkkipaita
  • Objectin takki ja neuleita
  • Carlingsin oman merkin vaatteita
  • Henkkamaukkaa, Lindexiä ja muita ketjuliikevaatteita

Minun kamppeeni tulevat myyntiin tulevana lauantaina! Joten sitten kaikki kirppishaukkailemaan. 

-Karoliina-

P.S. Relovessa on muuten monta erilaista myyntikonseptia. Itse valitsin All inclusiven. Siitä ja muista myyntitavoista voit lukea täältä.

*Osa kirppispöydän hinnasta saatu blogin kautta 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

iidis
1/4 | 

Tuollainen upeus ihan kotikulmilla. Lähes päivittäin kuljen putiikin ohi ja olen ohimennessäni kurkkinut ikkunoista. Täytyy tehdä joku päivä tilaa aikatauluihin ihan sisälläkin pistäytymiseen :)

maimain
2/4 | 

Näyttääpä hyvältä! Pitää lähteä tutustumaan (melkein vois mennä lauantaina, jos vaikka törmäis tohon minttuun R/H paitaan ;))

Karoliina Sallinen

En tajua, miksi en vaan pitänyt oikein tuota paitaa. Ihana, mutta ei vaan koskaan päätynyt päälle. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat