Instasize_1020191317.jpg
Instasize_1020191317.jpg

Luulisi, että melkein 32-vuotiaana sitä jo tuntisi itsensä niin, ettei omaa minäkuvaa paljon hetkauta kommentit puolesta eikä vastaan. Mutta niinpä vaan taas sain yllättyä.

Minä olen aina, ihan aina, vihannut minun ääntäni. Se on kimeä, korkea ja edelleen niin lapsellisen kuuloinen, ettei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun puhelinmyyjä on minun vastatessani puhelimeen pyytänyt, saisiko äidin puhelimeen.

Minun ääneni on myös asia, josta olen saanut kuulla. Vähän vitsillä kavereilta – eräskin kutsuu minua nimellä McKimakka – ja sitten vähemmän kivasti ja vähemmän rakkaudella joissain muissa yhteyksissä.

Olen luonut itselleni näiden ja monien muiden äänikohtaamisten kanssa kuvan siitä, että ääneni on kamala. Ei tuo asia minua varsinaisesti nyt ole ihan kauheasti vaivannut, mutta on se vaikuttanut esimerkiksi siihen, etten koskaan opiskellut radiotoimittajaksi, joka olisi ollut yksi haaveammateistani.

Syksyllä kävi kuitenkin ihana kohtaaminen. Olin A-lehdillä juttelemassa aloittamisestani Lilyssä, kun Karhusen Anna sanoi, että hänestä minä olen yhtä kuin Lily, ”sun äänikin on niin söpö!”. Siis mitä? Ensimmäisen kerran varmasti ikinä kukaan on sanonut mitään kaunista minun (puhe)äänestä (lauluhommat erikseen). Tuli yllättäen ihan todella hyvä fiilis.

Olen aina ollut jostain syystä vähän huono ottamaan hyvää palautetta itselleni. Huonot kyllä kuuntelen, mutta hyvien anna usein – mikä on tietysti pöhköä – mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kohteliaisuus jäi kuitenkin mieleeni. Niin paljon, että kun näin Annan perjantain gaalassa, muistin hänen sanansa uudelleen.

Mitä tästä opimme? No sen, että koskaan ei tiedä, milloin ne kauniit sanat ihan oikeasti menevät ihon alle. Joten miksi ihmeessä niitä ei viljelisi enemmän, kun ei sellainen ole ainakaan keneltäkään pois. Ja ajattele, jos joku olisi sanonut minulle nuo asiat kolmekymmentä vuotta sitten, olisinko elellyt ihan erilaisella ääni-identiteetillä koko elämäni? Kysehän ei lopulta olekaan usein niistä faktoista, vaan siitä, millaisen kuvan itsestään rakentaa. Ja rakennusaineethan tulevat ulkoa. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (18)

Toimitus
1/18 | 

Voi ihana kirjoitus siitä, kuinka pienillä kehuilla on iso merkitys! Ihanaa kuulla, kiitos. Ja sun äänesi on tosi suloinen <3 T: Anna

2/18 | 

Ihana kommentti! Joku viisas on joskus sanonut, että jos ihmiselle sanoo jotakin kaunista niin hän muistaa sen hetken ajan, mutta negatiiviset kommentit pysyvät mielessä lopun ikää. Totta, mutta kyllä kauniitkin kommentit muistaa, jos ei loppuelämän ajan niin ainakin tosi pitkään <3

Elina U.
3/18 | 

Ihana kirjoitus, pienillä kehuilla voi todella saada ihmeitä aikaan! :) Minultakin kysytään usein puhelimessa, että olenhan jo täyttänyt 18. ;)

Oma esimerkkini liittyy aksenttiin. Me suomalaiset usein ajatellaan, että mahdollisimman aksentiton ääntäminen on hyvän kielitaidon mittari. Puhun ihan hyvää englantia, mutta kyllä minulta vain se melko kovien konsonanttien suomiaksentti kuuluu. Kun muutimme tänne Yhdysvaltoihin niin ujostelin alkuun vähän puhumista, mutta sitten kun sainkin aksentistani kehuja ja ihasteluja, alkoi minustakin tuntua että aksentti on vain siisti juttu ja unohdin kaikki ujostelut! Tällä oli todella suuri merkitys minulle. :)

4/18 | 

Ai kauhee, mulle kerran yks potilas antoi mun kauhean ärsyttävästä ja kimakasta äänestä palautetta. Olin ihan että no just, kiva. Toinen potilas kiirehti sit sanomaan että eikä kun ihana naisen ääni sulla on. Taidan ostaa jälkimmäisen etten pahota suotta mieltäni.

5/18 | 

Ihana!

Pitäis kääntää myös tuo niin päin, että muistais itekin kehua muita, vaikka ihan pienistäkin asioista :)

Minni123
6/18 | 

Moikka! Oi että, mulla on ihan sama juttu, todella lapsekas ääni. Reilu parikymppiseksi saakka jollain tavoin häpesin ääntäni, kunnes työelämän kautta se muuttui ehdottomasti yhdeksi vahvuudekseni: olin töissä puhelinasiakaspalvelussa, jossa sain esimieheltä paljon positiivista palautetta suloisesta (!!!) ja asiakaspalveluun erinomaisesti sopivasta äänestäni. Tämä oli alkusysäystä sille, että aloin oikeasti itsekin pitämään puheäänestäni. Nykyisin työskentelen lastentarhanopettajana ja ääneni sopii ammattiini kuin nenä päähän! Voisi sanoa, että ääneni on yksi tavaramerkeistäni! :D

Terkuin: M

Karoliina Sallinen

Hauskaa, että sulle kävi noin. Veikkaan tosiaan, että lapsekas ääni sopii hyvin työpaikallesi!

Keybirdist
7/18 | 

Sinulla on kaunis ja herttainen ääni! Olen 32 ja ääneni on pysynyt ihan samanlaisena ala-asteikäisestä asti. Muistan kun 19-vuotiaana puhelinmyyjä sanoi minulle lässyttävällä äänellä, että taidankin olla ihan pikkutyttö. Hän hieman hämmentyi, kun kerroin ikäni. Kun eräs kaverini vasta tavattuamme sanoi, että onpa minulla ihana ääni, yllätyin ja ilahduin, koska olin aina ajatellut että ääneni ärsyttää ihmisiä. Minusta tuntuukin nykyään ihan kivalta, että on persoonallinen ääni. :)

Karoliina Sallinen

Sulla näyttää olevan siis todella samoja kokemuksia kuin mulla :) Kiitos kauniista sanoistasi! Tsemiä!

Vierailija
8/18 | 

Mä olen aina vihannut ääntäni. Sen kuunteleminen nauhalta on tuskaa. Jokusen mieltäni pahoittavan kommentinkin olen siitä kuullut, kun se on niin matala. Mutta sen muistan, että yläasteella joku äikän ope kertoi, et mun ääni sopis radioon! Olin niin innoissani, että jokusen tovin jopa harkitsin radio-alaa.

vilmaemilia
9/18 | 

Sillon kun me Ruississa nähtiin, niin voin ainakin sanoo, että mun mielestä sun äänes oli ihanin ikinä! Lempee ja söpö. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat