P5101138.JPG
P5101138.JPG

P5101139.JPG
P5101139.JPG

P5101140.JPG
P5101140.JPG

P5101145.JPG
P5101145.JPG

P5101158.JPG
P5101158.JPG

 

 

Kun menimme pari viikkoa sitten kälyni kanssa lentäen Tukholmaan, iski minuun kentällä yllättäen ihanan haikea fiilis. A oli toissatalven ensin Itävallassa ja sitten perään Saksassa, joten lentokentät tulivat tuolloin aika tutuiksi.

En ollut ennen etäsuhdetalveamme tajunnut sitä paljon puhuttua lentokenttien odottavaa iloa tai toisaalta haikeaa tunnelmaa, joista niin moni puhui. Sitä kun oli siihen asti matkustanut vain lomille Teneriffalle tai viikonlopuksi Lontooseen, ei kentät merkinneet mitään sen suurempaa. Kaukosuhde kuitenkin latasi lentokenttiin niin suuret tunteet, ettei niiden läpi voi enää kävellä ajattelematta niitä hetkiä, jolloin nähtiin pitkän tauon jälkeen. Tai erottiin taas moniksi viikoiksi, joskus kuukausiksi.

Samalla tavalla kun lentokentät, moni muukin ihan arkinen paikka, tavara, tuoksu, maku tai kappale saa mun ajatukset salamaniskussa kohti menneitä. Niitä ihania, sykähdyttäviä ja ikimuistoisia hetkiä, joihin haluaa palata aina uudelleen ja uudelleen. Mutta joskus myös takaumaksi sinne jonnekin synkkiin syövereihin, joissa joskus on ollut, ja joiden muistijälki aiheuttaa vieläkin ihan fyysistä pahaa oloa.

Elämähän on pääasiassa arkea. Ja niitä ihan tavallisia makuja, paikkoja ja tuoksuja. Mielenkiintoisinta onkin ehkä se, että en itse ainakaan koskaan tajua niissä tärkeissä hetkissä, mitkä elementit sen ympärillä muodostavat tulevaisuudessa assosiaation juuri tähän hetkeen. Joku siinä hetkessä radiossa soinut kipale voi olla käsillä olevan hetken aikana ihan merkityksetön, mutta vuosien jälkeen juuri ne riimit ja sävelet saavat muiston pintaan. Samalla tavalla lentokenttä oli aikanaan vain väylä, pakollinen paha, kohti A:n elämää…ja silti juuri se paikka, joka saa nyt muistamaan kaiken sen tunnekirjon, jonka etäsuhde tekikään minussa.

Minua hykerryttää jo nyt se, mitkä muistijäljet tästä keväästä ja kesästä jää tulevaisuuden minulle nostalgiahetkiin. Helteisen toukokuun maut ja paljon rakkautta?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko, AARRE*

*saatu

Kommentit (1)

Saranda
1/1 | 

Ihana postaus. <3 Lentokentät herättää mussa aina aina haikeutta, iloa ja surua: meidän perhettä ja sukua on aina ollut ympäri maailmaa ja ollaan oltu paljon kentillä ottamassa vastaan ja taas saattamassa. Erityisesti kun muistelee isovanhempien hakemista ja viemistä alkaa itkettemään. <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat