Välillä se iskee puseroon. Pelko. Hiippailee yön pitkinä tunteina, eikä meinaa lähteä, ennen kuin aurinko nousee aamulla. Varsinkin, jos alan lukea kännykästä uutisia syöttäessäni tyttöjä kello 1.30, voin sanoa, että virhe on jo tapahtunut-

Välillä pelko tuntuu stressinä. Päänsärkynä ja levottomuutena kropassa. Lamaannuttavan tunteena, ettei osaisi tai jaksaisi tehdä mitään.

Toisaalta tämä on ollut omalla tavallaan myös ihanaa aikaa. Päivät on olleet valoisia. Täynnä metsäretkiä, lenkkejä ja yhdessä vietettyjä köllöttelyjä. En muista, milloin olisin ehtinyt jutella näin paljon A:n kanssa. Enkä toisaalta viettää kiireetöntä aikaa perheenä. Nyt kun ei ole harrastuksia, kauppareissuja eikä mitään, minne pitäisi mennä.

Ollaan valvottu miehen kanssa iltaisin myöhään, kun aamulla ja päivällä on voinut ottaa univajetta takaisin toisen nukkuessa tirsoja sillä välin, kun toinen on paimentanut lapsia. Ollaan kokkailtu ja leivottu. Tehty suunnitelmia tulevan varalle ja siivottu varastoa. Katsottu tooooooodella monta dokkaria.

Mesi ja Omppu ovat tehneet öistä mielenkiintoisia. Kun samoissa tytöissä jyllää rokotuksesta tullut levottomuus, hampaiden tulokiukku ja halu kääntyä mahalleen KOKO AJAN (MYÖS YÖLLÄ UNISSAAN!), ei öistä puutu äksöniä. Onneksi meillä on testissä nyt Sleepyn pehmeä unikoulu (neuvontapuhelut saatu) ja olo on toiveikas. 

Pienet syövät nykyisin soseita kovalla innolla ja yrittävät päästä eteenpäin. Omppu osaa jo liikkua 360 astetta vatsansa ympäri ja Mesillä on erikoinen tapa liikkua selällään maaten. 

Yksi pahe mulle on nyt syntynyt tämän koronan aikana: Nettishoppailuhimo! Toisaalta kotimaisia merkkejä täytyykin näinä aikoina tukea ja olen tehnyt hyviä, tarpeellisia ostoja, niin ruuan kuin vaatteidenkin suhteen tamperelaisista ja kotimaisista liikkeistä. Toisaalta olen kyllä viettänyt AIVAN liian pitkiä aikoja jossakin Lindexin alen alessa miettimässä, olisiko uudella tyylikkäällä minulla (ei tällä rähjäisellä kotihiirellä) värikäs vaatekaappi täynnä boheemeja koruja. Jotain todellisuuden pakoa tämäkin varmasti.

Sellaista. Nyt mä isken taas Katsomosta Kotoisat pyörimään ja alan tonkia samalla varastolaatikkoja. Huvinsa kullakin. Mutta kun karanteenit on ohi, voin sanoa, että Radiokirppikselle tulee sellainen määrä tavaraa ja vaatetta, että huhhuh. Mullahan jäi pöytä kesken tämän härdellin pyörityksissä, joten siellä sitten taas jatketaan, kun on turvallista kirppistellä.

Joten. Mitä sulle kuuluu? Mulle kuuluu hyvää. 

-Karoliina-

 

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Aika kurjat fiilikset. Yksinasuvalle tämä on aika vaikeaa aikaa kun ei ole ketään, kenen kanssa jakaa tätä eristäytymistä. Lisäkurjuuden tuo se, että rakas  kumppani asuu Uudenmaan sisällä ja nyt on raja suljettu ja ties koska aukeaa :-(

Vierailija
2/7 | 

Ihana postaus, kiitos. ❤️
Meillekin kuuluu hyvää. Olemme terveinä kotona.
Kerrankin on aikaa tehdä kotihommia.
Pesin juuri parvekelasit ja ikkunat 😍. Ihanan kirkasta ja sit päiväunet 😊☺️😊

S.K
3/7 | 

Otan tämän tilaisuutena olla poikani 12v kanssa 24/7 😍 Enemmän olen myös seurannut nyt koulua, opettanut vastaamaan kattavammin tehtäviin. Meillä on kaikki hyvin ja kotona mukavaa. Monella lapsella, aikuisella tai perheellä ei varmasti ole, heitä ajattelen ja pohdin voisinko jotain tehdä...En ole keksinyt mitään muuta kuin lahjoittamisen?!

Vierailija
4/7 | 

Onkohan rikollista poiketa näin paljon aiheesta, mutta tykkäättekö avohyllyisestä tv-tasosta vai onko tilapäinen ratkaisu? Mä oon niin epäjärjestelmällinen, että tuollainen hylly olisi mah-do-ton. Ikuisuusprojekti on käydä läpi ja siistiä kaikki lipastot, kaapit ja laatikot, mutta koska se vie sen ikuisuuden, niin kaikki on somasti piilossa satunnaista inspiraatiota venaamassa :D

sairaanhoitaja
5/7 | 

Ymmärrän hyvin ihmisten pelon tunteet. Silti tuntuu välillä pahalta ja oikein huonoina hetkinä vähän epäreilultakin etten itse voi vain jäädä kotiin oman pelkoni ja huoleni kanssa. En voi jäädä etätöihin, tai auttamaan lapsia kotikoulun kanssa, kokkailla ruokaa perheelle, leipoa ja siivota kaappeja ym. Mun on mentävä töihin, sinne etulinjaan, samoin puolisoni. Jäisin mielelläni kotiin turvaan perheeni kanssa, enkä varmasti välittäisi tylsyydestä tai tilanteen haastavuudesta. Me menemme töihin, vaikka me tai läheisemme kuuluisimme riskiryhmään. Vaikka lapset tarvitsisivat apua ja tukea kotona. Vaikka arjen asioiden hoitaminen vaatii tehokkuutta ja mielikuvitusta myös vapaa-ajalla. Vaikka autamme koulunkäynnissä, kokkaamme, siivoamme, käymme kaupassa ym. silloin kun meidän pitäisi levätä ja kerätä voimia. Vaikka meitä pelottaa, saammeko me tai läheisemme taudin työmme vuoksi.
Siltikin haluan auttaa muita ihmisiä ja tehdä osuuteni, jotta tästä kriisistä selvittäisiin. Tunteilleen ei kuitenkaan voi mitään ja minäkin valvon öitäni huolissani, vaikka fyysisen väsymyksen luulisi nukuttuvan hyvinkin sikeästi.
Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään pelkoa tai huolta, eikä turhautumistakaan. Halusin tällä kirjoituksella vain tuoda esille niitä tuntemuksia mitä käsitellään niissä kodeissa, joissa ei voi valita jäädä kotiin.

Bettina
7/7 | 

Hei, tämän ei ole tarkoitus olla arvosteleva kysymys, sillä itse nyt pohdin ”kuumeisesti” veisinkö pian 5kk tyttösemme neuvolaan saamaan rokotukset vai siirtäisinkö rokotukset keväämmälle. Haluaisin vain siis ajatuksenvaihtoa harkitsitteko neuvolaan menoa nyt virusaikaan, vai oliko teille kenties itsestäänselvyys hakea rokotukset ajallaan?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Jep. En olisi missään nimessä halunnut mennä ja kerroinkin instassa, että ahdisti mennä terveyskeskukseen tässä tilanteessa. Mutta koska halutaan ehdottomasti rokottaa lapset ohjelman mukaan, terkka suositteli, että mentäisiin nyt, koska tilanne saattaa vaan pahentua tulevina viikkoina.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat