Moikkis,
20130923-202247.jpg

viikko postaustaukoa on pitänyt sisällään hulabalooarkea, juoksevia hommia, työjuttuja, pyykinpesua, kaveritreffeja ja paljon muuta.
20130923-201504.jpg

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti mahduttaa viikkoni vielä Ludviginkadun Sample Sale -myynnit,sekä Habitare-messutkin, mutta lopulta jouduin luopumaan molemmista ideoista. Joskus elo on vain niin kiireistä, että jostain, todella kivoistakin, asioista täytyy voida luopua.
20130923-201612.jpg

Niin ja eipä sillä: Kyllähän tapahtumariennoissa on tullut viime aikoina juostua kuitenkin ihan ahkeraan tahtiin. Viikkoa aikaiseminhan messuilimme oikein kahtena päivänä peräkkäin. Lauantaina tuli käväistyä Design Marketissa, ja heti sunnuntaina suuntasimme Korjaamon Lastenmarkkinoille.

Se, missä Design Market oli mielestäni nimensä ja maineensa veroinen paikka, ei Lastenmarkkinat saaneet minussa aikaan aivan samoja fiboja. Tuntui sille, että tapahtuma olisi järjestetty vähän puolittaisesti. Että tekstit ja mainonta antoivat tapahtumasta vähän hohdokkaamman kuvan, mitä se todellisuudessa oli. Vai onko satuja lukeva tarhatäti teistä synonyymi puhelintaan räpläävästä, erillään lapsista istuskelevasta, naisihmisestä?
20130923-201717.jpg

Aluksi haluan kuitenkin sanoa,että on oikeasti ihanaa, että lapsillekin tämmöistä hupia järjestetään. Ja toisaalta tiedän myös sen, että kaikkialla Suomessa ei näin hyvää lastenkulttuuri/tapahtumatarjontaa ole, joten ei pitäisi valittaa... Mutta sanonpa nyt silti muutaman sanasen. Siitäkin huolimatta, että haluaisin blogini välittävän pääasiassa hyviä fiiliksiä :)

Lastenmarkkinoille oli ensinnäkin pääsymaksu, ja kun sellainen on, odotukset nousevat. Minä ja F maksoimme yhteensä 10 euroa. Kun maksaa messuille sisään, toivoisi, että summan eteen saisi myös vastinetta: kulttuuria, toimintaa, elämyksiä. Niin ja olihan markkinoiden elämyksellista puolta korostettu jopa tapahtumamainoksissakin, joten olin ehtinyt muodostaa päähäni tietyn kuvan siitä, mitä kuvittelin saavani maksun vastineeksi. Olin siis jo heti alkukierroksella hieman kummissani siitä, että lukuunottamatta sirkusta ja teatteriesitystä koko markkinapaikan tarjonta oli tuote- ja myyntijohtoista. Tuli tunne, että pitääkö täällä maksaa siitä, että saa kierrellä osto- ja mainoskojuja. Eikö se raha, jota ostajat tuovat, riittäisi?
20130923-201915.jpg

Toinen juttu, joka ihmetytti minua, liittyi juurikin kyseisiin myyntipisteisiin. Koska elämysosasto oli mielestäni melko suppea, odotin, että markkina-alue olisi hieman laajempi. Toisin kuitenkin oli : Myyntipisteitä oli vain kourallinen, ja minua jopa vähän kummastutti, miten moni ihana lastenmerkki loisti poissaolollaan. Alkoikin sitten harmittaa, etten edellispäivänä ollut raaskinut ostaa Design Marketin Kanelimaan osastolta F:lle Papu-pipoa. Pitikin säätellä roposia sunnuntaille, jossa ei lopulta ollutkaan paljon sellaista, joka olisi kiinnostanut katselua enempää.
20130923-201222.jpg

Mutta se valituksesta: F ja Anni-ystäväni pikkuinen Eino-poika viihtyivät markkinoilla täysillä, ja se oli tietysti pääasia. Niin ja olihan sekin aika huikeaa, että F sai itse valmistaa meidän koko köörille mansikkalimua. Lounaslihapullat tekivät myös kauppansa monessakin pöydässä ja sainpa lopulta himoitemani Mehujehutkin meidän talouteen. Ja niin, kylläpä pari minulle uutta lastenmerkkiäkin tuli bongattuaja. Täytyypä siis todeta, että päiväö taisi olla aika mukava ja leppoisa.
20130923-202330.jpg

Lisähuomioksi täytyy vielä mainita muuten se, kuinka kivaa minusta on tämmöisissä tilaisuuksista katsella vanhempien ja lasten pukeutumistyylejä. Kylläpä Helsinkin pitää sisällään tyylikkäitä minityyppejä mutseine ja faijoineen. Ei voi kun ihmetellä, miten joillakin homma on vain niin hallussa :) Hyvä te! (Niin ja anteeksi, jos tuijotin teitä hölmistyneenä. Hyvällähän minä!)

20130923-202556.jpg
Nyt kohti uutta viikkoa. Ja syksyä. Pohdinta kuuluukin: Pitäisikö F:n alkaa käyttää jo villasukkia? Ja sitten: Pitäisikö minun ylipäätään käyttää jo sukkia?

Pus, rok, piis, laav

-Karkki-

F:n asu: Mekko,Aarrekid // Paita, Benetton // Leggarit, H&M // Kengät, TOMs

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat