P8311264.JPG
P8311264.JPG

P8311267.JPG
P8311267.JPG

 

Kun minä vuosia sitten ihan ensimmäisiä kertoja uskalsin edes ajatella eroa, kaiken äidillisen ja ydinperhekeskeisen huoleni lisäksi minun yksi suurista peloistani oli se, jäisinkö ikuisiksi ajoiksi yksin. Mietin, kuinka jämäosastoa olisinkaan sinkkumarkkinoilla, kaikki hyvät miehet jo ”viety” ja muutenkin koin, että kolmekymppisenä äiti-ihmisenä KUKAAN ei KOSKAAN haluaisi suhteeseen kanssani.

Kun vuodet etenivät ja eropäätös tuntui ainoalle oikealle vaihtoehdolle, pelko alkoi hävitä. Tai sanotaanko, ettei se tuntunut enää kovin relevantille huolelle. Olin valmis luopumaan kaikesta romantiikasta, jos vain saisin perusarkeni ja oloni normaaliksi. Itse asiassa aloin jo miettiä, etten tarvitsisi kumppania ollenkaan. Mietin, että päätavoitteeni on asua F:n kanssa ja keskittyä äitityteen. Unohtaa parisuhde, miehet ja kaikki asiaan liittyvä. Elää itselleni ja tyttärelleni. Yksinkertaisesti, onnellisesti.

Ja niinhän minä keväällä aluksi teinkin. Paitsi vaan, että eräänä tylsänä lauantai-iltana avasin Tinderin. Onneksi.

Ennen sinkkuaikaani olin monta kertaa selaillut sinkkukavereideni kanssa heidän Tindereitään ja kuullut hulluja tarinoita sen maailmassa. Muutenkin sinkkuus tuntui vähintäänkin jollekin toisesta planeetasta olevalle vaiheelle, johon en tiennyt, kuinka suhtautua. Jotenkin koko termistä sinkku tuli mieleen Sinkkuelämää-sarja, korkokengät ja cosmopolitanit, ja se nyt kuitenkin oli aika kaukana tennareissa kulkevan ja hernekeittoa torstaisin syövän äiti-ihmisen elämää.

Siinä minä nyt sitten kuitenkin olin. 30-vuotiaana. Sinkkuna. Äitinä.  Tinderissä. Toisaalta iloinen uudesta ja jännittävästä elämänvaiheesta, toisaalta vielä niin rikki, huonovointinen ja oman elämäni palasia keräilevänä, että en edes tiennyt, mitä koko paikasta hain. Vain hainko mitään.

Tuijotin hetken kännykän kuvaruutua ja mietin, onko minusta tähän. Soitin pikkusiskolle ja kysyin Tinder-etiketin ja päätin, että tekisin itselleni kolme sääntöä.

Ensimmäinen: Profiilikuvissa piti olla myös niitä ei-niin-nättejä juhlameikkikuvia. Mietin, että jos läväyttisin kaikista tällätyimmät photot kehiin, mies voisi pettyä live-näkymästä mahdollisilla deiteillä. Se osoittautua ilmeisen hyväksi strategiaksi, koska varmasti 80% miehistä mainitsi jossain vaiheessa, että olivat kiinnittäneet huomion kuvaan, jossa minulla oli kumisaappaat ja vanha villapaita. Taktiikkaa kotikutoisesta minusta oli siis toiminut ikään kuin vahingossa (tässä pienoinen Tinder-vinkki, siskot!)

Toiseksi: En koskaan, koskaan tekisi aloitetta edes Tinderissä. Toteutin tätä taktiikkaa muutaman kuukauden, jonka jälkeen päätin, että 2016 luvun nainen kyllä voi aloittaa keskustelulla : ”Moi!”. Kannatti ja ei kannattanut.

Kolmanneksi: Läväyttäisin esittelytekstiin heti ammattini, oikean ikäni (ei aina Tinderissä niin sanottua), sekä sen, että olisin mutsi. Näin välttäisin urpot. Ja vältinkin.

Tinderöin, juttelin, treffailin ja näin ihmisiä. Se oli välillä hauskaa ja välillä karmeaa. Oli kiusallista, kun piti sanoa, ettei halua nähdä toista enää uudempaa kertaa. Oli kauheaa, kun huomasi itse jarruttelevansa ja olevansa paljon varautuneempi kuin oli luullut. Oli hauskaa tuntea ensitreffejä edeltävä jännitys ja tajuta, että nauraa voi aika monenlaistenkin ihmisten kanssa. Oli kauheaa tuottaa pettymys, särkeä ehkä jopa pieni osanen toisen ihmisen sydämenreunaa tai tajuta, että tunteet ja järki eivät aina kulje käsikädessä. Oli silmiäavaavaa huomata, että kaikilla muillakin oli exiä ja lapsia. Niin ja yhtä vaikea järjestää tapaamisaikoja.

Oli hauska huomata, että Tinder oli jotain ihan muuta kun olin luullut. Kesympää, helpompaa, aidompaa.  Ja ennen kaikkea oli kiinnostavaa havaita, että sinkkuus – varsinkin näin äitinä – oli joidenkin mielestä jopa paheksuttavaa.

…tarina jatkuu huomenna.…

-Karoliina-

farkkupaita, H&M // neule, Ivana Helsinki (saatu) // farkut, BikBok // tennarit, Vans // laukku  // Ivana Helsinki (saatu)

Kommentit (8)

Lottajjoo
1/8 | 

Hyvä kirjoitus aiheesta, josta ehkä joku päättäisi olla kertomatta. Kiva kuulla, että on tullut hyviäkin juttuja vastaan. Ihanaa uutta viikkoa sulle! :)

Karoliina Sallinen

Kyllä tätä aihetta kauan mietinkin, uskallanko kirjoittaa. Onneksi uskalsin ☺

2/8 | 

Oma parisuhteeni ja oikeastaan avioliittoni on jo kestänyt pienen ikuisuuden, enkä sitä vaihtaisi mihinkään. Hämmentävällä tavalla minua kuitenkin kaivelee se, että minulta jää kokonainen Tinder-aikakausi kokematta :D

Olet huippu, keep going<3

j_a
3/8 | 

Tinder on ihan mahtava keksintö tällaiselle kotona viihtyvälle ihan tavalliselle tallaajalle, joka ei sinkkuna ollessaankaan jaksanut ravata baareissa tai ylipäänsä hirveästi missään missä niitä uusia ihmisiä tapaisi. Siis kun on jo niin vakiintuneet omat arjen kuviot, että missä välissä sitä lähtisi uusia tuttavuuksia oikein etsimään - ja mistä niitä ylipäänsä etsisi? Mielipiteeni on tosin ehkä hieman puolueellinen, koska tapasimme avomieheni kanssa Tinderissä. Olin itseasiassa mieheni ensimmäinen Tinder-deitti, itse kävin muutamat treffit ennen napakymppiä. Kaikkea hyvää sinulle Karoliina ja mukavaa syksyä!

Sanna Inkeri
4/8 | 

Täältä viisi tähteä Tinderille! Mä latasin koko kummallisen sovelluksen ystävän painostuksesta ja astuin uuteen deittimaailmaan juurikin 30-vuotiaana sinkkuäitinä. Ensimmäinen match ja ensimmäinen tinderdeitti on ollut elämässä kohta vuoden, ja on vähän liiankin ihanaa. Siis mikä kosminen sattuma ja rakkauden digitalisaatio!

Kirjoitin muuten viime talvena omista ensikokemuksistani:
http://www.lily.fi/blogit/inkerin-vikaa/miehet-tinderissani

Jään odottamaan sun jatkokertomuksen toista osaa! :)

Tuulia_
5/8 | 

" ...ja muutenkin koin, että kolmekymppisenä äiti-ihmisenä KUKAAN ei KOSKAAN haluaisi suhteeseen kanssani." Ymmärrän, mitä tarkoitat/ajat takaa(siis elämäntilanteeseesi liittyen), mutta tuli vaan mieleen, että ootko sä Karoliina koskaan katsonut peiliin? ;) Mutta joo, jotenkin "lohduttavaakin" ajatella, että noin fiksu ja kaunis ihminen on aatellut, että hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat