P5153549.JPG
P5153549.JPG

Kun minä olin lapsi, haaveilin ihan aina, että asuisin kaupungissa. Tai edes kylällä, jossa voisi kipaista rimputtamaan kaverin ovikelloa tai lähteä puistoon hengailemaan. Törmätä kavereihin jopa sattumalta tai nähdä ystävän ikkunasta.

Minä asuin kuitenkin lapsuuteni maalla. Siis kirjaimellisesti keskellä peltoja, ja ensimmäiselle kaverille – sinne kylille – oli matkaa ainakin se viisi kilometriä. Se teki sen, että varsinkin alakoulun ensimmäisillä luokilla tapaamiset piti sopia hyvissä ajoin etukäteen ja vanhempien piti olla kyytimiehinä. Maalla ei kulkenut juuri busseja ja tiekin oli aika vaarallinen ajaa pienelle polkupyöräilijälle. Kevyenliikenteenväylää – josta puhuttiin jo -93 – odotetaan tuolle reitille edelleen.

Kun nyt katson F:n elämää, sitä puolessa vuodessa ihan uudenlaiseksi avautunutta, en voi kun hykerrellä ilosta. Hänellä on nimittäin käsillään kaikki ne kaupunkilapsuuden ilot, joista itse koko lapsuuteni haaveilin. Hän kävelee iltapäiväkerhon jälkeen kavereiden kanssa Ärrälle, leikkarille, kaverin pihaan, koululle tai toiseen puistoon. Välillä käydään yhden kaverin takapihalla trampalla, sitten jädellä ja takaisin puistoon. Kotiin tullaan, kun soitetaan. Ja sitten pyydetään, voisiko vielä mennä hetkeksi pihalle.

Vaikka lapsen oma pyöriminen lähiympäristössä ja ihan joka viikko isommaksi käyvä liikkumisalue pelottavatkin välillä, en voi kun olla iloinen siitä, että hän saa jotain sellaista, mistä itse aina lapsena unelmoin. Ja kun kotiin saapuu iltapalalle aivan kurainen, hikinen ja punaposkinen likka, ei voi kun todeta, että jotkut asiat toisaalta eivät muutu, oli välissä sitten kolmekymmentä vuotta tai satoja kilometrejä. Nimittäin se, että lapsi on suihkutettava lähes painepesurilla ulkoilujen jälkeen, ennen kuin voi ottaa ruokapöytään istumaan. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat