Synttäriaamunani (34 vuotta) olen viikon 7 ja 8 välissä. Riippuu, miten viikot lasketaan.

Mies ja lapsi ovat antaneet yhteisen lahjansa minulle jo edellispäivänä, koska lapsi ei ole aamulla enää kotona. Heräilen yllättävän hyvään oloon. Mies puuhastelee keittiössä aamupalaa. Kaikki menee, kuten ajattelinkin synttäriaamuna menevän.

Yhtäkkiä ovisummeri soi ja sitten alkaa koko tämä hurja yllärisynttäripäivä, josta kirjoitin heti juhlien jälkeen blogissakin.

Se, mistä kuitenkaan silloin en kirjoittanut, oli tietysti, että olin myös hyvin alkuraskaana omissa juhlissani. Kun mies oli alkanut järkätä juhlia joulun jälkeen, ei tietenkään ollut tiedossa, että olisin raskaana juhlissa. Ja kun raskausuutinen tuli, oli juhlajärjestelyt jo niin kovassa vauhdissa, ettei niitä voinut pysäyttää.

Mun sisko oli ostanut mulle ”alibi-mukin” juhliin, eli kannellisen juhlajuomamukin, jottei juomattomuuteni herättäisi kanssajuhlijoissa kummastusta. Sellainen sankarin mukihan olisi voinut olla vaikka täynnä viinadrinksua, joten muki toimi täydellisesti. Osa vieraista toki tiesi raskaudestani, mutta kaikki eivät. Tosin illan ja yön edetessä, ja minun mm. maatessa saunan pukkarin penkeillä, asia kuitenkin valkeni hyvin monelle. Mitäpä siitä: Lähipiiri siellä kuitenkin oli koolla!

Uskomattominta oli se, että jaksoin valvoa miltei kahteen asti yöllä ja vieläpä ajaa seurueemme mökiltä kotiin. Seuraavana aamuna minulla tosin taisi olla kaikista pahin ”krapula”, mutta sillä ei niin väliä. Olipahan edes yksi hyvä päivä, jonka ajoitus ei olisi voinut olla parempi.

Juhlahumu jälkeen raskausolot jatkuvat, kuten siihenkin asti. Töiden perumisesta on tullut jo rutiini. Enää en ajattele, että voin siirtää niitä muutamalla päivällä. Tiedostan sen, ettei tämä pahoinvointi ole minnekään vähään aikaan menossa.

Työkamu on hoitanut jo monta viikkoa Sidoste-hommat yksin. Hän käy meillä palavereissa kotona niin, että minä makaan sohvalla ja hän kirjaa asiat ylös, joista haluan muistuttaa tai jotka pitää hoitaa. Hän tekee lähes kaiken konkreettisen työn.

Joudun perumaan Joutsenen Tampereen liikkeen avajaiskemut osaltani, eli toisin sanoen myös Joutsenen somen osalta. Sidosteella minulla on takana toinenkin ihminen, mutta Joutsenella ei ketään. Työt laahaavat.

Raahaudun lapsen tanssin avoimiin oviin. Jännitän ihan oikeasti sinne menoa monta päivää jo etukäteen. Miten voin istua? Istua vieläpä hikisessä jumppasalissa peräti tunnin?

Valmistaudun tunnin kestävään tilaisuuteen kuin suurempaankin suoritukseen. Itse tilaisuus menee kuitenkin melko hyvin. Juon koko ajan urheilujuomaa (tämän vinkin olen saanut) ja toivon, etten oksenna. Jaksan olla salissa miltei koko ajan. Joudun lähtemään vain himppu verran aikaisemmin kotiin.

Viikonloppuna vietetään siskon tyttären ristiäisiä Keski-Suomessa. Pelkään, että emme pääse lähtemään ollenkaan. Lauantai on aivan horroripäivä. Jotenkin saan itseni kuitenkin lauantai-iltana autoon ja matka menee aika kivasti.

Meillä on autoeväät, mutta yhtäkkiä en voi sietää gluteenittomien leipien makua. Ja enhän minä edes vuosiin ole tajunnut, miltä gluteenittomat maistuvat, kun niistä on tullut itselleni niin normi. Mutta nyt jo pelkät gluteenittomat leivonnaiset haisevat etoville. Otan haukun miehen ja lapsen vehnäpatongista, ja olen taivaissa. Yhtäkkiä haluan oikean BigMac-hampparin, vehnällä, vaikka en A)tykkää Mäkki-ruuasta ja B) en ole vuosiin syönyt vehnää. Otan kuitenkin riskin, koska kerrankin tekee mieli jotain ruokaa. Yllärikseni mahalleni ei tapahdu mitään kummallista, vaikka vetelen kokonaisen hampparin. Ja kaiken lisäksi BigMac maistuu ihanalle. Ajo Keski-Suomeen menee aika kivasti.

Sunnuntaina, itse ristiäisten aikaan, jaksan olla jopa pieniä jaksoja ylhäällä vieraiden kanssa. Käyn toki viisi kertaa lepäämässä pedissä, vaikkeivat juhlat montaa tuntia kestäkään. Itse kasteseremoniaa kykenen katsomaan hetken, sitten pitää mennä makuulleen. En kuule puolikaan juhlasta. Onneksi nykyseremonioissa julkaistaan lapsen nimi heti alkupuheissa.

Lasta on vannotettu sanomaan, että äitillä on migreeni. 8-vuotias pitää pomminvarmasti salaisuuden.

Lue myös muut raskauspostaukset:

Meille tulee vauvoja! Raskaudesta kertominen.

Raskausviikko 4. Plussatesti. 

Raskausviikot 5-6. Pahoinvointi alkaa. 

Raskausviikko 7. Ensimmäinen ultraäänikäynti. 

-Karoliina-

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Siis tuo big macin himo! Ah mun molempien lasten alkuraskaudessa himoitsin mäkkärin juustohampurilaisia enemmän kuin mitään! Ja jos oikein halusi hemmotella itseään (ööö kokoajan koska kaamea alkuraskaus) niin juustohampurilaiset piimän kanssa. Ai että. Mä itkin ja söin koska se oli niin hyvä yhdistelmä ja tuntui etten oo ikinä syönyt mitään niin hyvää!

Vierailija
2/5 | 

Itse oon viimesilläni raskaana ja ehdottomasti parasta raskaudessa on ollut se että herkkä mahani on kestänyt kaiken mitä se ei ikinä siedä. Oon voinut syödä ihan mitä vaan. Pelkään että tää taikavoima loppuu. Jotkut sanoo kyllä että imetys voi vielä pitää sen. Toivotaan. :D

AnnMarill
3/5 | 

Onnittelut vielä minunkin puolestani kaksosista 💕. Täällä myös perheessä yhdet sellaiset(kin). Jännä kuulla, miten erilailla ihmisten keho ja mieli reagoi näihin raskauksien. Itselleni kaikissa raskauksissa jo ajatuskin epäterveellisemmästä ruuasta tuntui oudolta/ei tehnyt todellakaan mieli ja ruokavalioni tervehtyi vain entisestään raskauksien aikana. Ja minulla(kin) tosiaan oli kaksosia outellessa ihan ”supervoimainen” olo. Odottelin, että milloin se väsy ja huonovointisuus alkaa, mutta eipä tullutkaan 😂. Energiaa ja lepoa sopivassa suhteessa sinullekin loppuraskauteen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat