No näin me päätettiin sitten tehdä. Jäädä kotiin, koko sakki. Mies työantajan kehotuksesta etätöihin. Esikoinen otettiin kotikouluun omalla päätöksellä (ja rehtorin hyväksynnällä). Aikarajaa ei olla laitettu. Katsotaan, mihin tilanne etenee.

Tavallaan me aloitettiin himmailu kotioloihin jo keskiviikkona. Jokin etiäinen minussa teki sen, että päätin olla menemättä rakastamiini cheerleading-treeneihin. Ja kun hallituksen tiedotustilaisuus tuli torstaina, jätettiin taakse kaikki muutkin harrastukset ja kokoontumiset, koko perheeltä.

Me ei olla (kai, kop kop) koronan kantajia, eikä olla tultu ulkomailta. Silti tuntui nyt oikealle välttää muita ihmisiä. Meidän kaikkien vuoksi. Mun sairauden ja vauvojen, joilla EDELLEEN on räkäisyyttä RSV:n jälkimaininkeina. He ovat viimeksi olleet täysin terveitä tammi-helmikuun vaihteessa.

Mä ajattelin kirjoittaa blogiin tai höpistä instaan (ottakaa siis insta myös @karoliina_pentikäinen seurantaan, jos ette jo seuraa) meidän Korona-kotoilusta joka päivä, niin kauan kun se kestää. En puhu karanteenista, koska meidän ei ole pakko. Ja koska ei ole pakko, ehkä nähdään myös valikoiduisti jotain läheisiä tai käydään tarpeen vaatiessa kaupassa. "Kotoilu" tosin kuulostaa tarpeettoman kepeälle ja kivalle, mutta en keksinyt nyt parempaakaan termiä.

Ennen tämän sarjan aloitus pitää kerrata pari juttua. 1. Me tehdään näin, tämä ei kenellekään muulle ohje/kehotus. 2. Aiheuttipa kotoilu sitten positiivisia tai negatiivisia tunteita, ja vaikka niistä varmasti myös kirjoitan, ymmärrän, että yhteiskunnan tasolla tunteillani ei ole merkitystä millään tasolla, vaan nyt tärkeintä on toimia oikein. 

Näin. Mutta sitten päivään nro 1. Maanantai 16.3.

Herätys klo 05.15. Kuten niin usein. Mies hoiti alkuvuoron, minä heräsin remmiin (ja mies takaisin unille) seiskan jälkeen. Tällainen ei olisi normiarkena ollut mahdollista.

Esikoinen heräsi kuulemma kuuden kantturoissa.

Aamutoimet, kodin siivous ja pienten ekat unet klo 8.30 mennessä.

Klo 9 aloitettiin esikoisen eka kaksoisoppitunti. Äikkää, kuten lukkarissa oli. Ohjeet eivät olleet vielä ehtineet tulla, joten vedin hatusta sanaluokkatunnin. Ja siihen päälle hiljaisen lukutunnin. Lapsi jurnutti ja minä jo mäkätin siitä, kuinka ”kai mää nyt äidinkielen lehtorina osaan sulle yhdet substantiivit opetta”. Ah. Ihanaa tämä yhdessäolo.

Klo 11 aikaan muori lähti viemään Mesiä ja Omppu toisille päikkäreille, vaunulenkille. Tehtiin kaikenmaailman varotoimenpiteet, vaikka pienet ovatkin omissa vaunukopissaan, verhon takana. Minnekään ei mennä ihmisten ilmoille, tutti laitetaan kertakäyttöhansoin ja uudet, puhtaat tutit on pussissa. F lähti samaan aikaan,välipalan saattelemana, ulos bestiksensä ja tämän siskon kanssa. Kotikoululaisia nämäkin. Vannotettiin sata kertaan, että kauppohin ja kiskoille ei mennä. Kamua ei halata, ei edes kosketa. Lasten poistuessa A lähti hakemaan konttorilta työkonetta. Kun hän tuli takaisin, passitin pesulle ja koko vaatekerran vaihtoon.

Lasten ollessa ulkona teimme A:n kanssa töitä. Minä kirjoitin jopa yhteistyöpostausta, koska varsinainen työpäivä jäi eilen, sunnuntaina, väliin. Jotenkin tuntui samaan aikaan tökerölle kirjoittaa kaupallista postausta, kun maailmassa on todellista hätää. Toisaalta tällainen kirjoishomma tuntui vieläkin tärkeämmälle, kuin koskaan ennen. Juuri nyt, kun todella moni yritys kaatuu, jengiä lomautetaan ja he saavat jopa potkut, tulee tukea sellaisia yrityksiä ja yrittäjiä, joiden puolella haluaa seistä. Siksi kirjoitin näppis sauhuten inspiroivista jutuista ja siitä ilosta, että minulla (ainakin toistaiseksi) on töitä.

Yhden kantturoissa vauvat tulivat sisälle. Eskoinen kohta heidän perässä. Oli vaikea käsittää, vaikka tästä puhuttiin jo aikaisemmin, miksi kaverit ei saa nyt tulla meille.

Iltapäivällä F:lle pidettiin ympän tunti open ohjeilla. Sitten oli vapaata leikkiä ja mun kehittelemä kotitaloustunti. Koska jääkaappi oli aivan tyhjä, mutta kauppakassin tuloon vielä vuorokausi, piti soveltaa iltaruuan kanssa. Pakastimesta sulatettiin hirven jauhelihaa pihveiksi, mutta se vaikuttikin epäilyttäcälle, joten oli pakko hakea pihvit kaupasta. Hampparisämpylät leivottiin F:n kanssa itse, samoin cookiet. Tuli aivan hyvä ateria ihan nyhjää tyhjästä -taktiikalla.

Päivän saldo: Paljon saatiin aikaan. Niin töitä, kouluhommia kuin kotitöitäkin. Lapset ulkoilleet, mies käynyt kodin ulkopuolella kaksi kertaa; hakemassa läppärin ja vauvojen iltapäivälenkillä. Vaikka on mennyt ok:sti, silti mietityttää jo nyt, miten jaksetaan katsella toistemme naamoja pidempään. Tosin A kiteytti asian hyvin: ”Sullehan tämä on ihannetilanne. Ei tarvitse nähdä ketään.” Taitaa olla hitusen oikeassa. Mä olen ihminen, jonka ei tarvitse juuri mennä ja treffailla muutenkaan.

Hallituksen tiedotustilaisuus oli ikimuistoinen. Mä niin fanitan tuota viisikkoa. Ovat aivan hurjassa paikassa. Melkein alkoi itkettää, kun Marin puhui. 

-Karoliina-

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Aikuisen lapsen velvollisuus on suojata omia vanhempiaan, ihan vaikka kiitoksena kaikesta avusta, jota on saanut. Ja jotta yhteistä aikaa olisi jatkossakin. Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan suurin riskitekijä tässä viruksesta on ikä ja tämän ryhmän suojaaminen on erityisen tärkeää. Toivon, että hankalissakin arjen kuvioissa tämä pysyisi perheillä mielessä ❤️

Mikä maa
3/5 | 

Tuo että F ei saa koskea kavereihin kiinnostaa. Saako sitten kuitenkin isovanhemmat koskea? Vauvoihin? Ja siis eihän se vaatteista tartu. (Ellei toinen oo pärskiny ihan urakalla ja toinen mee nuolemaan sitä.)

Vierailija
4/5 | 

Hienoa kun on mahdollisuus jäädä kotiin omaehtoisesti ja ansioita menettämättä.
Itse työskentelen "yhteiskunnan kriittisellä" alalla, joten työhön on vaan mentävä, vaikka olisikin mukavampi suojata perhettä ja itseä taudilta.

Meillä isovanhemmat ei lapsia nyt tässä tilanteessa hoida, emmekä myöskään siellä kyläile, he ovat riskiryhmää.
Ja jos/kun tauti voi tarttua jo ennen oireiden alkamistakin niin sitä paremmalla syyllä pidämme fyysistä etäisyyttä. Yhteyksiä voi pitää onneksi muilla tavoin.

Enni_
5/5 | 

Eikö isovanhempien kuuluisi olla sisällä eikä suinkaan hoitamassa lapsia? Käsittääkseni vanhemmat ihmiset ovat riskiryhmää ja tällä hetkellä velvotettuja pysymään eristyksissä. Jotenkin nurinkuriselta kuulostaa.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Kaikki isovanhemmat eivät ole ikäihmisiä. Kävelyä pururadalla kukaan ei ole liene kieltänyt. Ketään ei ole velvoitettu olla ulkoilematta luonnossa, jos pitää turvavälit.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat